Ohita
Arla Ingmanin konttorissa kuhisee taas

Blogikirjoitus -

Arla Ingmanin konttorissa kuhisee taas

Elokuu menee eteenpäin huimaa vauhtia ja käytävillä pyörii runsaasti lomien aikana ruskettuneita kasvoja.

Maanantaina huokaisin helpotuksesta, sillä esimieheni tuli lomalta virkeänä töihin ja minä en ollut saanut katastrofia aikaan neljän viikon aikana. Sainpa oikein hyvää palautetta, kun henkilöstölehden tuottaminen ja muutkin asiat olivat kuulemma hyvin järjestyksessä. Kyllä lämmitti mieltä!

Huomasin neljän viikon aikana, että viestintää on aika vaikea tehdä yksin. Tekstiä kirjoittaessa tulee sokeaksi omille virheilleen, jolloin kaipaisi toista oikolukemaan. Tai kun ideat on hukassa, olisi helpompi päästä eteenpäin, jos voisi pallotella jonkun kanssa ideoita.

On aina silti mukava huomata, että pärjäähän sitä yksinkin tarvittaessa. On myös mukava tietää, että osaamiseeni uskalletaan luottaa, vaikka kokemusta onkin vain nimeksi vielä.  

Oivalluksia puheliaista tuottajista

Heinäkuun aikana sain mukavasti valmiiksi suurimman osan tuottaja-artikkeleista. Tai olihan niitä hieman pyöriteltävä, kun materiaalia oli taas runsaasti. Meidän maidontuottajamme ovat ilmiselvästi puheliasta sakkia.

Jossain litteroinnin ja artikkelien rakentamisen hämärässä rajamaailmassa tulin ajatelleeksi, että ei ole kahta samanlaista tuottajaa. Joku haluaa pitää tilan pienempänä ja kehittää tilaa esimerkiksi muuttaen tilan luomutilaksi tai keskittymällä jalostukseen. Toiset taas kasvattavat tilakokoa erilaisten yhteistyökuvioiden kautta.

Tämä on ihan luonnollista, sillä eihän kahta samanlaista yritystä ole olemassa. Sitähän se yrittäjän vapaus tarkoittaa, että voi tehdä omia ratkaisuja ja kehittää yritystään siihen suuntaan kuin haluaa. Melkeinpä kaikki tuottajat ovat maininneet, että ovat tuottajia juuri yrittäjän vapauden takia.

Kuten tuottajamme Ari totesi: ”Kaikille on omat ratkaisunsa, eikä yhtä ainutta oikeaa ratkaisua ole.”

PS. Olen julkaissut lisää kirjoittamiani artikkeleita kesätyöntekijöistä, eli käyhän vilkaisemassa, mitä Samu ja Eero sekä Tuomas ja Matias kertovat kokemuksistaan myyntipalvelussa ja tuotannossa.

Sonja Ihainen tutkii viestinnän maailmaa Arla Ingmanilla kesän 2013 ajan ja jakaa kokemuksiaan blogin kautta. Sonja opiskelee International Business Communication -maisteriohjelmassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.