Ohita
Valmistautumista viestinnän vastuuseen Arla Ingmanilla

Blogikirjoitus -

Valmistautumista viestinnän vastuuseen Arla Ingmanilla

Juhannuksen jälkeen totuus iski todella tajuntaani. Kohta esimieheni jää lomalle. Ja kuka tuuraa: minä tietenkin!

Siitä alkoikin armoton miettiminen, että onko nyt kaikki käyty läpi. Kirjoitin ylös kysymyslistoja ja kävin läpi prosesseja, jotta osaisin hoitaa muun muassa henkilöstölle tiedottamista, tuottajakirjeiden toimittamista eteenpäin sekä Arla Ingmanin Uutishuoneen päivitystä.

Onneksi minulla on saatavilla prosessikuvauksia, ohjeita ja lista henkilöistä, joihin voin olla yhteydessä, jos jokin askarruttaa. Myös aikataulut rauhoittavat mieltäni ja nyt niitä on helpompi tehdäkin, kun tiedän paljonko esimerkiksi haastattelu tai jutun kirjoittaminen vievät suurin piirtein aikaa.

Twitteriä ja tuottajia

Viime viikon teemana tuntuikin olevan juuri aikatauluttaminen ja suunnittelu työssäni. Suunnittelin Arla Ingmanin Twitter-tiliä varten julkaisuaikataulua mahdollisista aiheista ja sovin maidontuottajiemme kanssa haastatteluaikoja. Tuottajien haastattelujen perusteella teen tuottaja-artikkeleita, joita julkaistaan myöhemmin muun muassa Arla Ingmanin Uutishuoneessa.

Erään tuottajamme, Lean, arkeen pääsin kurkistamaan jo ennen juhannusta. Haastattelussa oli hieman erilainen tunnelma kuin täällä konttorissa tai tuotannossa, kun Lean ystävällinen Risi-koira hääräsi ympärillämme ja Esteri-kissa kehräsi sylissäni. Lean vasikoitakin kävin moikkaamassa – Jäde ja kumppanit pääsivät kuvaankin.

Viime viikkoina olen myös harjoitellut intran päivittämistä. Intran sokkeloihin olen onnistunut julkaisemaan kesätyöntekijöistä kirjoittamani tekstit ja niistä olen ilokseni saanut sekä rakentavaa että positiivista palautetta.

Kesätyöntekijäjutut julkaisen heinäkuun aikana myös Uutishuoneessamme, joten pääsette tutustumaan Arla Ingmanin muihinkin kesätyöntekijöihin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Suunnitellessa kannattaa muistaa, että muutoksia ja yllätyksiä tulee varmasti. Niille kannattaa siis jättää tilaa. Twitter-suunnitelma ja muut aikataulut luovat kuitenkin varmuuden tunnetta, koska ne luovat järjestystä päivään. Ehkä voisi jopa todeta, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty."

Yllätysten lisäksi luovuudellekin pitää jättää tilaa: keskeytin äsken nimittäin henkilöstölehteen tulevien tekstien oikoluvun, koska tuli blogin kirjoittamisfiilis. Tekstit ehdin oikolukea myöhemmin tänään. Suunnitelma siis joustaa tarvittaessa.

Se onkin tässä työssä kivaa, että saa joissain asioissa vapaat kädet. En toki päätä itsenäisesti kaikista tehtävistä mitä teen, mutta useimpiin asioihin saan vaikuttaa ja tuoda oman näkemykseni. Blogitekstit ovat kuitenkin ihan oman pääni tuotosta.

Sonja Ihainen tutkii viestinnän maailmaa Arla Ingmanilla kesän 2013 ajan ja jakaa kokemuksiaan blogin kautta. Sonja opiskelee International Business Communication -maisteriohjelmassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.