Ohita
​Arla haluaa luoda uudenlaista taidetta tuotteistaan

Tiedote -

​Arla haluaa luoda uudenlaista taidetta tuotteistaan

Arla osallistuu syyskuussa Turussa järjestettävään Food & Art -tapahtumaan. Arla kutsuu nyt kaikkia mukaan Passion for Food - avoimeen taidekilpailuun.

Arla haluaa, että jokaisella on mahdollisuus nauttia hyvääkin paremmasta ruoasta. Siksi Arla on mukana Turussa syyskuussa järjestettävässä Food & Art -tapahtumassa.

– Me uskomme hyvään ruokaan ja haluamme olla eturintamassa tarjoamassa uusia elämyksiä kuluttajille. Haluamme olla myös edelläkävijöitä. Siksi haluamme nyt kutsua kaikki taiteentekijät kanssamme tekemään tuotteistamme uutta ja erilaista taidetta, markkinointijohtaja Nnenna Liljeroos Arlalta kertoo.

Halu olla edelläkävijä sai Arlan rohkeasti kokeilemaan ruoan ja taiteen yhdistämistä. Arlan Passion for Food -avoimen taidekilpailun tavoitteena on näyttää maailmalle, että myös Arlan tuotteista voi tehdä upeaa taidetta. Aihe voi olla tuotepakkaus tai logo Arlan yli 300 tuotteen joukosta. Tervetulleita ovat kaiken ikäiset, näköiset, kokoiset ja tasoiset taiteilijat harrastepiirtäjistä ammattitaidemaalareihin. Taideteos voi olla piirustus, maalaus, grafiikka tai valokuva, ja avoimia ollaan myös esimerkiksi veistoksille tai tilataideteoksille.

– Tavoitteenamme on kokeilla jotain uutta ja antaa suomalaisille vapaat kädet muokata brändejämme ja näyttäää meille, millaisena he tuotteemme näkevät. Uskon, että meillä on mahdollisuus nähdä äärettömän luovia teoksia, joissa arkiset maitotuotteet herätetään eloon modernin taiteen keinoin, Liljeroos kuvailee.

Teoksia voidaan hyödyntää kokoelmataidenäyttelyssä, Arlan Food & Art -tapahtumiin liittyvässä mainonnassa sekä yrityksen digitaalisissa kanavissa. Parhaat taideteokset palkitaan rahapalkinnoin, joista suurin on 1500 €. Kilpailuaika on 8.–28.7.2019.

Mukaan kisaan pääsee ilmoittautumalla Arlan Food & Art -sivuilla.

Lisätiedot:

Nnenna Liljeroos
Markkinointijohtaja
nnenna.liljeroos@arlafoods.com
+358 50 5613876

Sirpa Rinne
Viestintäjohtaja
sirpa.rinne@arlafoods.com
+358 400 685 975

Kategoriat


Arla Oy on paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä ja osa maidontuottajien omistamaa kansainvälistä Arla Foodsia. Yhteensä 530 suomalaista maidontuottajaamme sijaitsevat kaikkialla Suomessa aina Inkoosta Kolariin ja Pedersören kunnasta Tohmajärvelle. Olemme reilu ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen.

Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.