Ohita

Tiedote -

Arla Ingman Suomen Kokkimaajoukkueen pääyhteistyökumppaniksi

”Kokkimaajoukkueen ja Arla Ingmanin arvot kohtasivat. Molempien tavoitteena on korkealaatuisen, hyvän ja terveellisen ruoan valmistaminen suomalaisista raaka-aineista”, kertoo Arla Ingmanin markkinointijohtaja Mona Nordström. ”Meidän puoleltamme pääosassa ovat Sipoossa valmistetut ruoanvalmistustuotteet. Kokkimaajoukkue osallistuu myös tuotekehitykseen ja luvassa onkin uutuuksia, joiden avulla herkullisen ruoan valmistaminen on yhä vaivattomampaa.”

Luomu ja lähiruoka ovat myös lähellä maajoukkueen sydäntä. ”Luomutuotteiden kysynnän kasvaessa olemme laajentamassa valikoimaamme myös luomutuotteisiin. Pääkaupunkiseutulaisille Sipoossa tuotetut valmisteemme ovat todellista lähiruokaa, vaikka volyymit ovatkin suuret”, Nordström kertoo.

Kokkimaajoukkueen jäsenet kehittävät myös uusia, herkullisia reseptejä, joihin käytetään Arla Ingmanin tuotteita. 

Kokkimaajoukkueeseen kuuluu 11 jäsentä ja joukkuetta johtaa Tapio Laine. Kokkimaajoukkue innostaa tavallisia suomalaisia ruoanlaiton pariin tapahtumien ja muiden julkisten tilaisuuksien kautta jakamalla inspiroivaa ja yksinkertaista ruoanlaittoa koskevia tietoja, reseptejä, vinkkejä ja neuvoja. Maajoukkuetoiminnan tavoitteena on tuoda Suomi, suomalainen ruoanlaitto ja suomalaiset raaka-aineet gastronomiselle kartalle sekä kotimaassa että ulkomailla. Ensimmäinen joukkueen julkinen työ oli viime vuoden Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotto.

Lisätiedot: 
Mona Nordström, markkinointijohtaja, Arla Ingman Oy Ab
puh. (09) 2720 0201 tai 050 549 7119
s-posti mona.nordstrom@arlafoods.com

Aiheet

Kategoriat


Arla Ingman on yksi Suomen johtavista meijerialan yrityksistä, jonka tuotteet ovat Lähempänä Luontoa™.


Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.