Skip to content

Blog post -

Vierailu 9 luokkalaisten kotitalaoustunnilla.

Mitä muistat omasta yläaste ajasta ja kotitaloustunneista? Minulle ne olivat ehdottomasti kaikkein mieleisempiä. Olen aina ollut tekijä enemmän kuin lukija. Opettajamme oli erittäin tarkka, mutta aina innoissaan opettamastaan. Meillä oli Urjalan yläasteella muistaakseni uusi keittiö ja Arabian astiat, joten kyllä siellä kelpasi kokkailla. Mitenkään trendikästähän se siihen aikaan ei ollut, mutta mielestäni kotitalous on erittäin tärkeässä roolissa nuoren opetusta ollut aina. Sielä viimeistään opitaan pesemään pyykkiä, tekemään ruokaa ja opiskellaan hygieniasta. Oma muistoni kiisselin valmistamisesta on jostain syystä jäänyt mieleen. Siinä oli jotain mielenkiintoista, miten tarkkana monen asian kansa piti olla jotta lopputulos oli sileä ja oikean paksuinen.

Maanantaina lähdimme suunnittelemaan tiistain oppitunteja. Kun heiltä kysyttiin, mitä he haluisivat valmistaa vastaus oli "jotain kasvisruokaa ja haastavampi leivonnainen"! Vau! Ehdotinkin heille seuraavaa kokonaisuutta, koska tässä olisi kahdeksi tunniksi haastetta ammattilaisellekin!

Tuorepasta Capellonit, täytteenä pinaattia, juustoa, auringonkukan siemeniä ja yrttejä.

Tryffeli Beurre Blanc kastike.

Kuusenkerkkä sponche cake sekä tyrni sorbee. 

Aikaa 2 tuntia, oppilaita 14.

Opettajana Kolarissa toimii Henriikka Miettunen ja tiesinkin jo etukäteen, että hän todella rakastaa ruuanlaittoa ja hyvä ruokaa. Odotin tunnilta paljon, mutta pelkäsin samalla, että olin antanut nuorille liian haastavan kokonaisuuden.

Huomasin olevani väärässä noin 2 minuutin jälkeen. Luokka jaettiin kolmeen ryhmään ja reseptit saatuaan jokainen alkoi välittömästi hommiin. 1,5 tunnin jälkeen meillä oli KAIKKI valmiina, pöytä katettuna ja olimme valmiit syömään. 

Kyselin muutamilta mitkä heidän tulevaisuudensuunnitelmat ovat ja onko unelma ammatti jo löytynyt. Siellähän oli tulevia lääkäreitä, poliiseja ja kokkeja.  Jokainen oppilas osasi omatoimisesti noudattaa ohjeita, kysyivät tarvittaessa ja vastasivat aina kun heitä puhuteltiin. Toiminta oli kuin missä tahansa ammattikeittiössä. Kiitos teille, oli ilo käydä opettamassa ja toteamassa miten upeita nuoria Kolarissa on! 

-Sirly Schinmann-

Topics

Categories

Contacts

Sirly Ylläsjärvi

Press contact Keittiömestari / Omistaja 0458457185
Heidi Seikkula

Heidi Seikkula

Press contact Toimitusjohtaja/Omistaja Toimitusjohtaja 0443358000 Aurora Estate Instagram

Etsi meidät, hemmottelemme sinut pilalle!

Aurora Estate, Boutique hotelli ja ravintola. Euroopan paras uusi hotelli 2018.

Aurora Estate
Tirroniementie 4c
95980 Ylläsjärvi
Suomi