Tiedote -

Prevent 360 Turvallisuuspalvelut ja AVARN Security jatkavat AVARN Securityn nimellä

Prevent 360 Turvallisuuspalvelut ja AVARN Security yhdistävät liiketoimintojaan ja muodostavat Suomeen uuden vahvan turvallisuusalan toimijan. Uusi yhtiö jatkaa AVARN Securityn nimellä ja brändillä. Yhtiön toimitusjohtajaksi on valittu Juha Murtopuro, joka on johtanut AVARN Securityä aiemmin.

– Meillä on vahva tavoite kasvaa myös Suomen rajojen ulkopuolella. AVARN Security toimii myös Ruotsissa, joten oli luontevaa jatkaa nimellä ja brändillä, jolla on jo vakiintunutta toimintaa muualla Pohjoismaissa, Murtopuro kertoo.

Murtopuro on toiminut aiemmin toimitusjohtajana eri yrityksissä vuodesta 2006. Aiempaa kokemusta turvallisuusalalta hänellä on Turvatiimin ohjaimista vuodesta 2012. AVARN Security syntyi vuonna 2016, kun pohjoismainen turvallisuuskonserni Sector Alarm Group osti Turvatiimin ja G4S Suomen.

– On hienoa, että pääsemme yhdistämään kahden vahvan turvallisuusyhtiön osaamista. Molemmista yhtiöistä löytyy rautaisia turvallisuusammattilaisia ja ihmisiä, jotka ovat ehdottomasti asiakaspalvelun huippuosaajia. On ilo olla auttamassa heitä viemään suomalaista yksityistä turvallisuustyötä uudelle tasolle, Murtopuro sanoo.

Nyt uudistuvaan AVARN Securityyn yhdistettävät liiketoiminnot tuovat liikevaihtoa noin 130 miljoonaa euroa ja työllistävät yli 3500 työntekijää. Lisäksi arvokuljetus- ja rahankäsittelypalveluja tuottava AVARN Cash Solutionsin liikevaihto on noin 18 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 350 henkilöä.

Kuka on Juha Murtopuro?

Ura

2016 huhtikuusta alkaen AVARN Security Suomen toimitusjohtaja

2012–2016. Turvatiimi Oyj toimitusjohtaja

2011–2012Caternet Finlandin toimitusjohtaja

2008–2010Valimo Wirelessin toimitusjohtaja

2007–2008Wayfinder Systemsin markkinointijohtaja

2005–2007Navicoren toimitusjohtaja

2000–2005 Lisälaiteliiketoiminnan johtotehtävät Nokiassa

Koulutus

Valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1996, pääaineenaan kansainvälinen liiketoiminta.

Syntynyt

Helsingissä 1972

Luottamustehtävät

Palvelualojen työnantajien elinkeinopoliittisen valiokunnan jäsen

Suomen vartioimisliikkeiden liiton varapuheenjohtaja

Helsingin Seudun Kauppakamarin valtuuskunnan jäsen

Vapaa-aika

Viettää vapaapäiviään Sipoossa sijaitsevalla saarella.

Aiheet

  • Yritystoimi

AVARN Security on strateginen ja vastuullinen turvallisuuskumppani yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille. Yhtiö tuottaa monipuolisia turvallisuuspalveluja, turvallisuustekniikkaa, hälytysvalvontaa sekä rahahuollon ratkaisuja Suomessa noin 2 800 työntekijän voimin. AVARN Security on osa pohjoismaista Sector Alarm Groupia.

Prevent 360 Turvallisuuspalvelut Oy on valtakunnallinen ja Suomen kolmanneksi suurin turvallisuusalan palveluita tarjoava yritys. Prevent 360 tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia turvallisuusalan palveluita ja yhdistää ammattitaitoisen vartioinnin turvatekniikkaan ja digitaalisuuden uusimpiin mahdollisuuksiin. Prevent 360 näkee, että turvallisuusalan tulevaisuus on ennen kaikkea riskien ennaltaehkäisyä.

Liittyvä sisältö