Blog post -

Yhä useampi suomalainen lähtee töihin Maltalle

Maltan kansainväliset työmahdollisuudet, aurinkoiset ilmat ja Suomea edullisempi hintataso houkuttelevat joka vuosi satoja suomalaisia työskentelemään pelialalle. Cashmiolla markkinoinnin parissa työskentelevä Henna ajatteli viihtyvänsä saarella pari vuotta, mutta päätyikin ostamaan oman asunnon. 

Kuka olet ja mitä teet nyt?

Olen Henna, ja toimin CRM Managerin roolissa Cashmiolla. Toteutan viestintää eri muodoissa asiakkaille, autan kehittämään pelaajakokemusta ja toteuttamaan kampanjoita ja tarjouksia.

Miksi ja milloin päätit aikanaan muuttaa Maltalle?

Vuoden 2015 loppukesästä olin ollut muutaman kuukauden työttömänä Suomessa ammattikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen ja päätin laajentaa työnhakua ulkomaille. Halusin joka tapauksessa mieluiten työskennellä kansainvälisessä ympäristössä, joten vaikka olin päättänyt koettaa saada työtä Suomesta, tilaisuuden tullessa ulkomaat oli mielekäs vaihtoehto.

Mitä tiesit Maltasta etukäteen?

Maltasta tiesin vain kielikouluista joissa juhlinta kuuleman mukaan käy opiskelun edellä sekä totta kai euroviisuista.

Löytyikö töitä helposti?

Hain MOL:ista löytämääni paikkaa heinäkuun alussa, ja elokuun puolella yritys otti yhteyttä ja kysyi olenko vielä kiinnostunut. Skype-haastattelun ja muutamien testitehtävien jälkeen olin kahden viikon kuluttua aloittamassa ensimmäistä päivää. Kasinoalaa kohtaan olin skeptinen kuten useimmat suomalaiset, ensimmäinen työpaikka olikin asiakaspalvelua ja moderointia ulkoistettuna tarjoava yritys. Pystyin käyttämään suomea sekä ruotsia työskentelykielenä, joten uskon tämän helpottaneen.

Oliko asunnon löytämisessä haasteita?

Yritys tarjosi 5 ensimmäistä yötä hotellissa, jonka jälkeen olin muutaman päivän hostellissa sillä välin kun etsin asuntoa. Yhtenä iltapäivänä välittäjä näytti asuntoja, olin kuullut työkavereilta että ensimmäisenä näytetään ne kalliimmat asunnot, joten pyysin näyttämään halvempaa vaihtoehtoa, tuolloin 550€/kk Gzirassa. Asuin yhteensä kolmessa eri vuokrayksiössä ennen oman asunnon ostamista yhdessä poikaystäväni kanssa. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin ottanut ensimmäisen asunnon jota välittäjä koskaan näytti ja pitänyt sen, hintojen noustessa vuosien aikana olisi se "kallis" vaihtoehto tullut halvemmaksi jo pian.

Mitkä ovat kolme parasta asiaa Maltalla asumisessa?

Parasta on ympärivuotinen valo, olo ja energiataso pysyy suunnilleen samana vuoden ympäri ilman kaamosta. Se, että kivoja tapahtumia järjestetään jatkuvasti ja myös pienellä porukalla spontaanit tapaamiset yms. onnistuvat lyhyiden välimatkojen sekä alhaisen hintatason ansiosta. Joustava ja kansainvälinen työkulttuuri on yksi vahvuus, jos on hankkinut itselleen kielitaitoa pääsee sitä käyttämään varmasti, työpaikkoja löytyy ja varsinkin pelialalla löytyy helposti yhteistä työkavereiden kesken kokemuksista Maltalle muutosta ja maahanmuuttajana täällä elämisestä.

Mitkä ovat suurimmat haasteet Maltalla asumisessa?

Suurin haaste tällä hetkellä on tämän pienen saaren kantokyky ja infrastruktuuri. Ruuhkaan juuttuu pääväylillä usein minä päivänä ja aikana tahansa, suomalaisia jalkakäytäviä ja kevyen liikenteen väyliä on melkoisen ikävä hyvin usein ja luonnon äärelle joutuu erikseen hankkiutumaan. Kehitystä on mielenkiintoista seurata, jo kolmen ja puolen vuoden aikana paljon on muuttunut. Asuntojen kosteus myös vaivaa poikkeuksetta joka talvi!

Mikä on isoin ero Suomeen verrattuna?

En osaa yhtä suurinta eroa eritellä, katolisen kirkon suuri asema ja kahden puolueen puolueasetelma on yhteiskunnallisella tasolla niitä suuria eroja, ja se, että eri virastot ynnä muut eivät ole yhteydessä toisiinsa kovin tehokkaasti ja asiat käsitellään paperilla monessa kohtaa missä Suomessa sama on tehty verkossa jo vuosia, esimerkiksi sekkejä käytetään Maltalla eniten Euroopassa. Kun olet Suomen maistraatille kerran ilmoittanut missä asut niin se on melkein kaikkialla päivitettynä. Maltalla joutuu ilmoittelemaan verovirastoon, työvoimatoimistoon, pankkiin ynnä muihin erikseen uuden osoitteen. Kuitenkin jo lähes neljä vuotta arkea täällä elettyä on jo moneen asiaan tottunut.

Ja vielä lopuksi tärkein: Mitä haluaisit sanoa kaikille niille, jotka harkitsevat Maltalle muuttamista?

Tule vaan, se on varmasti hyvä kokemus tavalla tai toisella. Itse suunnittelin ehkä pari vuotta täällä olevani ja sitten suuntaavani jonnekin muualle, mutta niin kävi että asetuinkin tänne toistaiseksi. Helpointa on etsiä asunto paikanpäältä ja kysyä neuvoa, mitä kannattaa mistäkin maksaa. Lähteä tutkimaan Maltaa, Gozoa ja Cominoa reippaasti, löytyy paljon hienoja kolkkia! 

Kiinnostuitko Maltasta? Käy tutkimassa Cashmion avoimet työpaikat ja kenties sinäkin löydät pian itsesi tutkimassa tätä Välimeren helmeä. 


Categories

  • malta
  • kasino
  • cashmio

Contacts

Maria Boelius

Press contact Chief of Everyone

Related content