Ohita

Tiedote -

Äänekkäät puhelut, meluisat naapurit ja huutavat lapset: Näitä ääniä suomalaiset inhoavat eniten

Äänet tiellä -raportti perustuu YouGov-tutkimukseen, jossa suomalaiset kertoivat suhtautumisestaan arjen ääniin. Raportti osoittaa, että äänet aiheuttavat ärtymystä vähintään kerran viikossa peräti kuudelle kymmenestä suomalaisesta, ja eniten heitä ärsyttää lasten parkuminen. Sen mainitsi lähes joka toinen suomalainen, 42 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä moni sanoi häiriintyvänsä metelöivistä naapureista ja ihmisistä, jotka puhuvat kovaan ääneen puhelimessa.

– Äänet herättävät tunteita ja aiheuttavat todistettavasti usein ärtymystä arjessa. Useimmat meistä altistuvat päivittäin liikenteen äänille, ja siksi me rengasvalmistajana pyrimme jatkuvasti kehittämään hiljaisempia renkaita. SoundComfort-tekniikalla varustettujen talvirenkaidemme sisäisellä äänivallilla voimme alentaa auton sisälle kantautuvan melun tasoa. Kun tarpeeton melu vähenee, on helpompi nauttia myönteisiä tunteita herättävistä äänistä, sanoo Goodyearin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Sofia Koski.

Naiset eivät pidä kuorsauksesta

Raportti osoittaa myös sukupuolten välillä olevan tiettyjä eroja. Naisilla yleisiä ärsytyksen aiheuttajia ovat kuorsaus (39 %) ja äänekäs pureskelu (29 %). Miehillä samat luvut ovat vain 28 ja 20 prosenttia. Liikenteen melusta miehet ja naiset ovat kuitenkin yhtä mieltä. Miehistä 29 prosenttia ja naisista 31 prosenttia sanoo liikenteen melun ärsyttävän heitä.

– Kuorsaus on pienitaajuista jyrinää, joka on todella häiritsevää. Aivot pystyvät suhteellisen helposti sulkemaan pois säännöllisiä ääniä ihmisen nukkuessa. Kuorsaus ei ole säännöllistä ääntä, ja lisäksi miesten kuorsauksen taajuus on pienempää ja voidaan siksi kokea ärsyttävämpänä, sanoo ääniasiantuntija tri Tomas Lagö.

Tietoa tutkimuksesta

Tutkimuksen toteutti mielipide- ja markkinatutkimusyritys YouGov. yhteensä 1 009:ää vähintään 18-vuotiasta suomalaista miestä ja naista haastateltiin internetin kautta lokakuussa 2018.

Lisätietoja: Peter Larsson, PR-vastaava Pohjoismaissa, peter@agency.se, +46 736 640 448.
Sofia Koski, Pohjoismaiden markkinointijohtaja, Goodyear Dunlop, sofia_koski@goodyear.com, +46 706 961 049.

Liite:

Kuinka usein koet äänten ärsyttävät sinua?

Yhteensä Naiset Miehet
Useita kertoja päivässä 5% 6% 4%
Kerran joka päivä 14% 16% 11%
Muutaman kerran viikossa 40% 40% 40%
Kerran kuukaudessa 13% 12% 15%
Muutaman kerran puolessa vuodessa 12% 10% 14%
Harvemmin 13% 14% 13%
Ei koskaan 2% 1% 3%
Mitkä äänet ärsyttävät sinua arjessa?
Yhteensä Naiset Miehet
Huutavat lapset 42% 43% 41%
Meluisat naapurit 38% 35% 42%
Muiden kovaääninen puhelimessa puhuminen 37% 40% 34%
Kuorsaus 34% 39% 28%
Kovaääninen musiikki 32% 34% 29%
Liikenteen melu 30% 31% 29%
Aterimien kirskunta posliinia vasten 30% 36% 23%
Koirien haukkuminen ja muut äänekkäät eläimet 28% 26% 30%
Äänekäs pureskelu 25% 29% 20%
Ryystäminen 25% 31% 19%
Herätyskello 15% 16% 14%
Rykiminen 13% 17% 10%
Äänekäs hengitys 8% 9% 6%
Monotoniset äänet, kuten jääkaapin surina 7% 8% 7%
Taustalla soiva radio 5% 5% 5%
Näppäimistöllä näppäileminen 4% 4% 4%
Muu 2% 1% 2%

Aiheet

Kategoriat


Tietoja Goodyearista
Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Goodyearillä on noin 64 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 47 tuotantolaitoksessa 21 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja. Lisätietoja Goodyearista ja sen tuotteista on osoitteessa www.goodyear.com/corporate

Yhteyshenkilöt

Jenny Wahlsten

Jenny Wahlsten

Lehdistön yhteyshenkilö Group Communications Manager Nordic +46 70 203 30 23

Liittyvä sisältö

Johtaja rengasalan innovaatioissa

Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Goodyearillä on noin 71 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 55 tuotantolaitoksessa 22 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja. Lisätietoja Goodyearista ja sen tuotteista on osoitteessa www.goodyear.com/corporate.