Ohita
​Sunborn jatkaa sopimustaan Löfbergsin kahvipaahtimon kanssa

Tiedote -

​Sunborn jatkaa sopimustaan Löfbergsin kahvipaahtimon kanssa

Nyt se on päätetty. Sunborn Group jatkaa sopimustaan Löfbergsin kahvipaahtimon kanssa. Uuden kolmevuotisen sopimuksen tavoitteena on kehittää kahvitarjontaa edelleen keskittymällä erityisesti laatuun, makuun ja henkilökunnan kouluttamiseen.

– Yhteistyö Löfbergsin kanssa on toiminut hienosti. Nyt viemme yhteistyön uudelle tasolle, koska haluamme tarjota vieraillemme erityisiä kokemuksia niin kylmien kuin lämpimien kahvijuomien saralla, sanoo Juha Leinonen, Sunbornin operatiivinen johtaja.

Sunborn Group on yksityisyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Turussa. Nykyään yrityksellä on myös kansainvälistä toimintaa muun muassa majoitusalalla. Suomessa Sunbornilla on kaksi hotellia, yhdeksän ravintolaa sekä live- että cateringtoimintaa.

– Sunbornilla ja meillä on samat arvot sekä laadun että kestävän kehityksen suhteen. Yhdessä voimme kehittää Sunbornin tarjontaa ja tarjota vieraille mieleenpainuvia kokemuksia, sanoo Löfbergsin maajohtaja Leif Sjöblom.

Tummapaahtoinen kahvi menestyy
Löfbergsin kahvipaahtimon liiketoiminta kehittyy Suomessa positiiviseen suuntaan: kasvua on sekä päivittäistavara- että hotelli-, ravintola- ja kahvila-alalla. Löfbergsin erityisosaamista ovat tummapaahtoiset ja kestävästi tuotetut kahvit. Nykyään kaikki Löfbergsin kahvi tuotetaan sertifioiduilla viljelmillä, joilla otetaan huomioon sekä ihmisten hyvinvointi että ympäristöasiat.

– Tummapaahtoinen kahvimme on löytänyt kohderyhmänsä ja vallannut paikan monen suomalaisen kahvinystävän sydämessä. Lisäksi olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja reilun kaupan kahvin ostajista. Näiden kahvien kysyntä kasvaa jatkuvasti suomalaisten kuluttajien keskuudessa, kertoo Leif Sjöblom.

Uusia tapoja juoda kahvia
Erinomainen maku ja sertifioitu laatu ovat tärkeimmät syyt sille, miksi Sunborn päätyi valitsemaan Löfbergsin. Valintaan vaikutti kuitenkin myös Löfbergsin laaja lämpimien ja kylmien kahvijuomien valikoima. Jälkimmäiseen tuoteryhmään kuuluvat muun muassa erilaiset kylmäuutetut kahvit, jääkahvit ja nitrokahvit.

– Kylmien kahvijuomien kulutus kasvaa voimakkaasti. Uusi kahvinjuojasukupolvi ajattelee kahvia ja nauttii sitä aivan uusilla tavoilla. Jos haluamme pysyä ajassa mukana, meidän täytyy pystyä kehittämään innovatiivisia tuotteita ja tarjoilutapoja. Tähän panostamme myös yhdessä Sunbornin kanssa, Leif Sjöblom toteaa.

Lisätietoja:
Juha Leinonen, Aluejohtaja, Sunborn,+358 44 556 6108
Leif Sjöblom, Suomen Horeca maajohtaja, Löfbergs, +46 70 248 8467

Aiheet


Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 350 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa ja Kanadassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 1,9 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Coffee Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe, Percol, Green Cup, Kobbs ja SuperBonobo. www.lofbergs.fi

Yhteyshenkilöt

Leif Sjöblom

Leif Sjöblom

Lehdistön yhteyshenkilö Löfbergsin Suomen Out of Home -markkinoista vastaava johtaja + 46 70-248 84 67
Anders Thorén

Anders Thorén

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Corporate Communications +46 703 55 64 22

Liittyvä sisältö

Löydä juuri oma vahvuutesi

Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 300 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 2,7 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe ja Kobbs.

Löfbergs
Box 1501
651 21 KARLSTAD
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa