Skip to main content

Elämää Nestléllä: Kuin lapsi karkkikaupassa

Blogikirjoitus   •   Tammi 14, 2016 09:34 EET

Ensimmäisestä työpäivästäni Nestléllä muistan selkeimmin kolme asiaa: oman innostukseni, huikean ilmapiirin ja tiukat turvallisuussäännöt.

Työni Nestléllä aiheutti minussa saman reaktion, kuin karkit lapsissa. Koen suunnatonta intohimoa ihmisten parissa toimimista ja brändäystä kohtaan. Olinkin positiivisesti yllättynyt, miten paljon sain työssäni perehtyä sosiaaliseen mediaan: Sain esimerkiksi selata Instagramia työkseni etsiessäni inspiraatiota työntekijälähettiläiden koulutukseen.

Nestléllä minuun teki vaikutuksen myös kansainvälinen yhteistyö. Heti ensimmäisellä viikolla pääsin mukaan puhelinpalaveriin muiden pohjoismaalaisten kanssa. Myöhemmin olen päässyt hyödyntämään tekniikan ihmeitä ja osallistumaan videokonferensseihin, jotka mahdollistavat kokoustamisen yhdessä todella realistisesti ilman matkustamista.

Pääsin mukaan ideoimaan ja järjestämään erilaisia projekteja, kuten ARENA-messupäivää, korkeakouluopiskelijoiden case-vierailuja sekä vastaamaan työvarjostuspäivän järjestämisestä. Työni oli monipuolista ja opettavaista, ja sain vastuulleni myös omia HR-tehtäviä. Parasta työssäni olikin vaihtelevuus ja poikkitieteellisyys, joiden ansioista sain toteuttaa käytännössä johtamisen ja markkinoinnin kursseilla opittuja taitoja, mutta myös luovaa osaamistani esimerkiksi mainosten suunnittelussa. Lisäksi monet työtehtävistäni liittyivät Nestlén nuorisotyöllisyyshankkeeseen, joten tunsin, että työni oli omakohtaista ja merkityksellistä.

Vaikka toimistojen ajatellaan olevan turvallisia työympäristöjä, niissäkin sattuu paljon onnettomuuksia. Sain jo ensimmäisellä viikolla tiukan tietoiskun, kuinka Nestléllä todellakin huolehditaan henkilöstön turvallisuudesta. Esimerkkinä mainittakoon työpaikan ehdoton juoksukielto sekä tiukka ohjeistus pitää kaiteesta kiinni portaita kävellessä. Ymmärsin, että valtavankokoisessa yrityksessäkin kaikki lähtee pienistä yksityiskohdista.

Ilmapiiri Nestléllä on yllättävän rento ja nuorekas. Suomen Nestléllä on inspiroivaan työskentelyyn kannustavat olosuhteet, joissa todella innostetaan hyödyntämään kaikki suuren organisaation tarjoamat mahdollisuudet ja kehittymään uralla. Nestléläisenä vietettyjen kolmen kuukauden aikana opinkin, miten vauhdikkaassa ja haastavassa työympäristössä toimitaan. Kaikilla on oma juttunsa ja vastuunsa, mutta yhteistyö on aina keskiössä. Kiireisen arjen keskelläkin osataan pitää hauskaa yhdessä ja tämän vuoksi jään haikeana muistelemaan aikaani nestléläisenä.

Terveisin
Outi Ruuskanen

Outi Ruuskanen työskenteli kolme kuukautta HR- ja Embloyer Branding –harjoittelijana Suomen Nestléllä. Hän opiskelee yrityksen johtamista Tampereen yliopistossa sivuaineena markkinointi ja on kiinnostunut erityisesti henkilöstöjohtamisesta ja sisältömarkkinoinnista.