Skip to main content

Nestlé julkisti nuorisotyöllisyysaloitteen uuden vaiheen

Lehdistötiedote   •   Kesä 24, 2014 12:06 EEST

Nestlé on julkistanut nuorisotyöllisyysaloitteensa toisen vaiheen, jonka nimi on: ”Alliance for YOUth”. Uuden vaiheen tavoitteena on ottaa yhtiön yhteistyökumppanit ja toimittajat tiiviimmin mukaan työhön nuorisotyöllisyyden edistämiseksi.

Jo lähes 5 000 alle 30-vuotiasta eurooppalaisnuorta on hyötynyt Nestlén viime marraskuussa käynnistämästä nuorisotyöllisyysaloitteesta. Alliance for YOUth sitouttaa toimintaan mukaan myös Nestlén yhteistyökumppanit, jotka haluavat olla mukana työllistämässä Euroopan nuoria.

“Kun pohjoismaalaiset yhtiöt tekevät yhdessä töitä tämän aloitteen eteen, voimme tavoittaa suuria määriä työttömiä nuoria ja tarjota heille töitä, oppisopimuksia tai muita työmahdollisuuksia. Yhdessä voimme todella auttaa Euroopan hallituksia ja viranomaisia työssä nuorisotyöttömyyttä vastaan”, toteaa Peter Svensson, pohjoismaiden Nestlén toimitusjohtaja.

"Yli 150 yritystä eri puolilta Eurooppaa ovat liittyneet Nestlén 'Alliance for Youth' -aloitteeseen. Se on ensimmäinen yleiseurooppalainen liiketoimintavetoinen aloite, joka sitoutuu parantamaan nuorten mahdollisuuksia haastavilla työmarkkinoilla", sanoo Laurent Freixe, Nestlén Euroopan liiketoiminnan johtaja.

Nestlén kumppanit Adecco, Axa, Cargill, CHEP, DS Smith, EY, Facebook, Firmenich, Google, Nielsen, Pubilicis Groupe, Salesforce.com, Twitter, ja White&Case allekirjoittivat sitoumuksen eilen. Muut kumppanit eri puolilta Eurooppaa julkaistaan syyskuussa.

Euroopan Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, Portugalin pääministeri Pedro Passos Coelho, Portugalin varapääministeri Paulo Portas, sekä solidaarisuus- ja työllisyysministeri Pedro Mota Soares ovat ilmoittaneet tukevansa Nestlén aloitetta.

Nestlé työllistää Suomessa noin 450 elintarvikealan ammattilaista tehtaillaan Turussa, Turengissa ja Juuassa sekä pääkonttorillaan Espoossa. Henkilöstön keskimääräinen ikä Suomessa on noin 43 vuotta.
 
Lisätietoja medialle: 
Viestintäpäällikkö Aino Pajukangas, Suomen Nestlé, aino.pajukangas@fi.nestle.com tai p. 050 348 5620

Nestléstä

Nestlé on maailman johtava ravitsemukseen, terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvä yritys, jonka maailmanlaajuinen liikevaihto on noin 75,5 miljardia euroa. Nestlé työllistää yli 339 000 ihmistä 468 tehtaallaan ja toimistoissaan 150 maassa. Suomessa työskentelee noin 450 elintarvikealan ammattilaista tehtaillamme Turussa, Turengissa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.
Nestlé tuottaa kuluttajilleen korkealaatuisia ja turvallisia ruokatuotteita. Tähän päästään yhdistämällä maailmanlaajuisesti tuotekehityksen resurssit. Nestléllä on vahva valikoima ruoka- ja juomabrändejä, kuten lastenruoat, kahvi, murot, jäätelö, lemmikkituotteet ja makeiset. Nestlén tunnetuimpia tuotemerkkejä ovat mm. PINGVIINI, AINO, BONA, PILTTI, NESCAFÉ, MAGGI, NESQUIK, FITNESS, FRISKIES ja LATZ.