Ohita
Nestlé konsernin vuositulos: 3,0 prosenttia orgaanista kasvua

Tiedote -

Nestlé konsernin vuositulos: 3,0 prosenttia orgaanista kasvua

Nestlé-konsernin orgaaninen kasvu oli viime vuonna 3,0 prosenttia. Liikevaihtoa kertyi 91,4 miljardia Sveitsin frangia (noin 80,4 miljardia euroa).

- Olemme tyytyväisiä menestykseemme vuonna 2018. Kaikki taloudellisen suorituskyvyn mittarit paranivat merkittävästi ja kasvu elpyi kahdella suurimmalla markkina-alueellamme Yhdysvalloissa ja Kiinassa, sanoi Nestlén toimitusjohtaja Mark Schneider.

- Ainutlaatuinen ravitsemus, terveys ja hyvinvointistrategiamme, jonka ydin ovat ruoka, juoma ja ravitsemukselliset terveystuotteet, on tullut entistä selkeämmäksi, Schneider jatkoi.

Schneiderin mukaan Nestlé jatkoi vahvaa panostustaan kestävään kehitykseen vuonna 2018. Tästä yksi esimerkki on Nestlén vahva sitoumus maailmanlaajuisen, pakkausjätettä koskevan ongelman ratkaisemiseksi.

Suomen Nestlén vuosi 2018 sujui vakaasti: Osassa tuotekategorioista myynti kasvoi ja toisissa puolestaan laski.

- Etenkin Turun tehtaallamme valmistetut Piltti-lastenruuat lasipurkissa vahvistivat asemaansa Suomessa ja myös runsaasti täysjyvää sisältävät aamiaismuromme kasvattivat suosiotaan, kertoo Suomen Nestlén toimitusjohtaja Robert Auselius.

Nestle on maailman suurin elintarvikeyritys. Nestlé käyttää tutkimukseen- ja tuotekehitykseen 1,5 miljardia euroa vuodessa eli enemmän kuin mikään muu alan yritys. Nestlé toimii yli 150 maassa ja meillä on 323 000 työntekijää. Nestlén valikoimaan kuuluu yli 2000 tuotemerkkiä.

Suomen Nestléllä on yli 300 työntekijää ja kaksi suomalaista tehdasta: lastenruokatehdas Turussa sekä liemi- ja kastiketehdas Juuassa. Tehtailla valmistetaan paikallisten kuluttajien mieltymysten mukaisia tuotteita ja kotimaisia raaka-aineita käytetään aina, kun se on mahdollista.

Lisätietoa Nestlén kansainvälisiltä sivuilta: https://www.nestle.com/media/pressreleases/allpressreleases/full-year-results-2018

Aiheet

Kategoriat


Nestléstä

Nestle on maailman suurin elintarvikeyritys. Nestlé käyttää tutkimukseen- ja tuotekehitykseen 1,5 miljardia euroa vuodessa eli enemmän kuin mikään muu alan yritys. Nestlé toimii 191 maassa ja meillä on 328 000 työntekijää.

Nestlén tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja edistää terveellisempää tulevaisuutta. Tarjoamme laajan valikoiman tuotteita ihmisille ja eläimille jokaiseen elämäntilanteeseen.Valikoimaamme kuuluu yli 2000 tuotemerkkiä. Niistä osa on maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten Nescafe, Nespresso, Nestlé vauvanruoka, Cheerios, KitKat ja Purina-eläinruoka ja osa paikallisia suosikkituotteita kuten Piltti-tuotteet Suomessa.

Nestlén toimintaa ohjaa ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointistrategia. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsin Veveyssä, jossa Nestlé perustettiin 150 vuotta sitten. Suomen Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.