Skip to main content

Nestlén sitoutuminen vastuullisuuden periaatteisiin sai jälleen tunnustusta YK:lta

Lehdistötiedote   •   Syys 23, 2019 16:14 EEST

Nestlé on jälleen nimetty yhdeksi Global Compact LEAD -yrityksistä, jotka ovat sitoutuneet erityisen vahvasti YK:n Global Compact -vastuullisuussaloitteeseen ja sen kymmeneen periaatteeseen.

”Me Nestléllä teemme koko ajan enemmän töitä sen eteen, että saamme kasvihuonekaasupäästömme nollaan vuoteen 2050 mennessä ja että edistämme YK:n kestävän kehityksen ohjelman tavoitteita. Olemme ylpeitä Global Compact LEAD -tunnustuksesta, joka kertoo siitä, että olemme yksi johtavista yrityksistä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan”, Nestlén operatiivinen johtaja Magdi Batato kommentoi tunnustusta.

”Olemme ottaneet vuosien varrella merkittäviä edistysaskeleita muun muassa ihmisoikeuksien ja terveyden edistämisessä sekä ilmastonmuutoksen torjumisessa, mutta työ ei lopu tähän. Työskentelemme vastuullisuuden eteen vahvemmin kuin koskaan.”

Nestlélle erityisen tärkeitä ovat alueet, joilla yrityksen liiketoiminta kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten ravitsemus, kukoistavien ja kestävien maatalousyhteisöjen kehittäminen sekä luonnonvarojen turvaaminen tuleville sukupolville.

Nestlé liittyi YK:n Global Compact -aloitteeseen ja sitoutui sen periaatteisiin vuonna 2001. Nestlélle on kunnia-asia kuulua maailmanlaajuiseen vastuullisten yritysten ja sidosryhmien liikkeeseen.

”LEAD-yritykset ovat sitoutuneet korkeimmalla mahdollisella tasolla YK:n Global Compact -aloitteeseen. Maailma tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan sitä, että kaikenkokoiset yritykset kehittävät toimintaansa entistä vastuullisempaan suuntaan”, sanoo Global Compactin toimitusjohtaja Lise Kingo.

Lisää aiheesta YK:n Global Compact tiedotteessa.

Nestléstä

Nestle on maailman suurin elintarvikeyritys. Nestlé käyttää tutkimukseen- ja tuotekehitykseen 1,5 miljardia euroa vuodessa eli enemmän kuin mikään muu alan yritys. Nestlé toimii 191 maassa ja meillä on 328 000 työntekijää.

Nestlén tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja edistää terveellisempää tulevaisuutta. Tarjoamme laajan valikoiman tuotteita ihmisille ja eläimille jokaiseen elämäntilanteeseen.Valikoimaamme kuuluu yli 2000 tuotemerkkiä. Niistä osa on maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten Nescafe, Nespresso, Nestlé vauvanruoka, Cheerios, KitKat ja Purina-eläinruoka ja osa paikallisia suosikkituotteita kuten Piltti-tuotteet Suomessa.

Nestlén toimintaa ohjaa ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointistrategia. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsin Veveyssä, jossa Nestlé perustettiin 150 vuotta sitten. Suomen Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.