Ohita
Pikakahvi maistuu kesällä: Nescafén kysyntä kasvaa kesä-elokuussa

Tiedote -

Pikakahvi maistuu kesällä: Nescafén kysyntä kasvaa kesä-elokuussa

Pikakahvi tuntuu maistuvan suomalaisille erityisen hyvin kesällä. Etenkin heinäkuun lomakaudella Nescafé-pikakahvin kysyntä kasvaa. Noin viidennes suomalaisista juokin säännöllisesti pikakahvia.

Suomen myydyin pikakahvi on Nescafé. Suomalaiset suosivat etenkin Nescafé Kultaa, joka on vuodesta toiseen Nescafén tuotteista suosituin.

- Suomalaiset kuluttavat kesällä enemmän Nescaféa kuin muina vuodenaikoina. Siitä saa helposti ja nopeasti herkullisen kupillisen kahvia, sanoo Nescafén myynnistä Suomessa vastaava Niina Koskinen Suomen Nestléltä.

Nescafén valikoimaan kuuluu myös valmiita kahvijuomia tölkeissä. Myös niiden vilkkain myyntiaika on kesällä, jolloin esimerkiksi kylmät kahvijuomat ovat suosittuja.

Kahvissa tärkeää on maku

Suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa. Kantar TNS:n Nestlélle tekemästä tutkimuksesta selviää, että monien suomalaisten mielestä kahvissa tärkeintä on maku.(1)

Tutkimuksesta selvisi myös, että kestävyys ja vastuullinen kahvintuotanto on tärkeää pohjoismaalaisille kuluttajille.

Suurena, maailmanlaajuisena kahvibrändinä vastuullisuus on Nescafélle tärkeää.

- Meillä on kestävän kehityksen Nescafé Plan -ohjelma. Tuemme eettisesti ja ekologisesti kestävää viljelyä, tuotantoa, jakelua ja kulutusta. Vuodesta 2010 lähtien olemme jakaneet kymmeniä miljoonia ilmaisia kahvintaimia ja opettaneet nykyaikaisia viljelymenetelmiä noin 400 000 kahvinviljelijälle, Niina Koskinen sanoo.

Myös luomukahvin suosio on Suomessa kasvussa. Nescafé toikin viime syksynä markkinoille Nescafé Kulta -luomukahvin, jonka kuluttajat ovat ottaneet hyvin vastaan.

Lisätiedot:

Nescafén myynnistä Suomessa vastaava Niina Koskinen, Suomen Nestlé: 010 3951 483

(1.) Lähde: Kantar TNS:n Nestlélle tekemä tutkimus. Siihen haastateltiin online-haastatteluna 1600 kuluttajaa neljässä Pohjoismaassa. Suomesta kyselyyn vastasi noin 400 kuluttajaa. Kysely tehtiin tammikuussa 2017

Aiheet

Kategoriat


Nestléstä

Nestle on maailman suurin elintarvikeyritys. Nestlé käyttää tutkimukseen- ja tuotekehitykseen 1,5 miljardia euroa vuodessa eli enemmän kuin mikään muu alan yritys. Nestlé toimii 191 maassa ja meillä on 328 000 työntekijää.

Nestlén tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja edistää terveellisempää tulevaisuutta. Tarjoamme laajan valikoiman tuotteita ihmisille ja eläimille jokaiseen elämäntilanteeseen.Valikoimaamme kuuluu yli 2000 tuotemerkkiä. Niistä osa on maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten Nescafe, Nespresso, Nestlé vauvanruoka, Cheerios, KitKat ja Purina-eläinruoka ja osa paikallisia suosikkituotteita kuten Piltti-tuotteet Suomessa.

Nestlén toimintaa ohjaa ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointistrategia. Pääkonttorimme sijaitsee Sveitsin Veveyssä, jossa Nestlé perustettiin 150 vuotta sitten. Suomen Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.