Skip to main content

Lakko Norjan lentokentillä vaikutti Norwegianin kesäkuun liikennelukuihin

Lehdistötiedote   •   Heinä 05, 2012 09:02 EEST

Norwegian (NAS) julkisti tänään kesäkuun liikennetietonsa. Yhtiö lennätti yli 1,6 miljoonaa matkustajaa kesäkuussa, mikä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana edellisvuonna. Kesäkuun matkustajalukuihin vaikutti voimakkaasti turvallisuushenkilökunnan lakko Norjan tärkeimmillä lentokentillä.

Kesäkuussa Norwegian kuljetti 1 583 735 matkustajaa, mikä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Sekä kesäkuussa 2011 että 2010 Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat voimakkaasti. Kesäkuussa 2012 Norjan tärkeimmillä lentokentillä ollut turvallisuushenkilöstön lakko aiheutti yhtiölle huomattavia matkustajamenetyksiä. Käyttöaste oli 77 prosenttia, mikä on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisvuoden kesäkuussa.

Norwegianin myymät henkilökilometrit (RPK) kasvoivat kesäkuussa 15 prosenttia ja yhtiön tarjoamat henkilökilometrit (ASK) 21 prosenttia.

– Olemme hyvin tyytyväisiä siitä, että entistä enemmän matkustajia valitsi Norwegianin. Kuitenkin turvallisuushenkilökunnan lakko Norjassa aiheutti tilanteen, joka vaikutti vahvasti matkustajiimme tässä ja odotetusti sen vaikutukset näkyvän myös kesäkuun liikenneluvuissamme. Lensimme aikataulun mukaisesti, mutta matkustajamäärämme putosivat merkittävästi sekä liike- että vapaa-ajanmatkasegmenteissä, sanoo toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Yhtiö lensi viime kuussa 99,6 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, ja näistä 86 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja oheisessa pdf-tiedostossa

Yhteystiedot:

Åsa Larsson, viestintäpäällikkö, gsm: +46 735 22 22 42

Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 261 reittiä 100 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2010 Norwegian kuljetti lähes 13 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 59 lentokoneesta. Yhtiölle toimitetaan vuosina 2008–2014 73 uutta Boeing 737-800W -konetta, minkä jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com   

Liitetiedostot

PDF-tiedosto

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy