Skip to main content

Norwegianille ennätysmäärä matkustajia toukokuussa – myös aikataulut pitivät

Lehdistötiedote   •   Kesä 06, 2013 09:59 EEST

Norwegianin (NAS) toukokuu oli matkustajamäärältään ennätyksellinen. Yhtiön lentoja käytti lähes 1,9 miljoonaa matkustajaa, mikä on Norwegianin suurin kuukausittainen matkustajamäärä tähän mennessä. Kaikki lennot mukaan lukien yhtiön lennoista 90,1 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti. Helsinki-Vantaan solmukohdan aikataulut pitivät paikkansa peräti 94,5-prosenttisesti. Helsingin jälkeen parhaiten aikatauluissa pysyivät Bergen ja Alicante.

Norwegian lennätti toukokuussa ennätysmäärän matkustajia eli 1 885 648 henkeä, mikä on 22 prosenttia (342 925 matkustajaa) enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Viime heinäkuussa tehty tähänastinen ennätys ylittyi 65 000 matkustajalla.

Tarjottujen henkilökilometrien (ASK) määrä nousi 33 prosenttia ja myytyjen henkilökilometrien (RPK) 34 prosenttia. Käyttöaste oli 77 prosenttia eli hieman enemmän kuin viime vuoden toukokuussa.

Kasvua Euroopassa

Toukokuun luvuissa näkyy viime kuun mukaisesti vahva kapasiteetin kasvu sekä keskimäärin entistä pidemmät lentomatkat. Yhtiö myös julkisti uusia reittejä New Yorkiin ja aiemmin keväällä Norwegian avasi uuden solmukohdan Lontooseen.

– Olen erittäin iloinen, että näin moni valitsi Norwegianin lentoyhtiökseen ja pystyimme näin täyttämään koneemme voimakkaasta kapasiteettikasvusta huolimatta. Toukokuussa palvelujamme käytti yhä useampi uusi asiakas, mikä tarkoittaa sitä, että Norwegianin asema Euroopassa on vahvistumassa. Kun avaamme uusia reittejä uusilla markkinoilla, tämä voi näkyä hinnoissa. On kuitenkin pystyttävä houkuttelemaan uusia asiakkaita. Kun matkustajat tutustuvat palveluihimme, voimme olla varmoja, että heistä tulee ajan myötä uskollisia asiakkaita, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Aikataulut pitivät hyvin

Norwegian lensi toukokuussa 99,6 prosenttia suunnitelluista lennoistaan ja näistä 90,1 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti. Parhaiten aikataulussa pysyivät yhtiön Helsingin solmukohdan lennot. Myös Bergenin, Alicanten, Kööpenhaminan ja Malagan kentillä pysyttiin hyviin aikatauluissa.

Lisätietoja oheisesta pdf-tiedostosta.

Yhteystiedot:

Åsa Larsson, viestintäpäällikkö, gsm: +46 735 22 22 42

Norwegian Air Shuttle ASA, jota markkinoidaan tuotemerkillä "Norwegian", on Norjan pörssissä noteerattu low-cost lentoyhtiö. Se on Skandinavian toiseksi suurin lentoyhtiö ja Euroopan neljänneksi suurin low-cost lentoyhtiö. Alhaisilla hinnoillaan ja asiakasystävällisillä ratkaisuillaan Norwegian on kasvattanut matkustajamääriään voimakkaasti viime vuosina. Se tarjoaa noin 296 reittiä 114 kohteeseen Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Vuonna 2011 Norwegian kuljetti lähes 16 miljoonaa matkustajaa. Sen henkilöstömäärä on 2500 ja konekanta koostuu 64 lentokoneesta. Norweginilla on 277 sovittua toimitusta uusista Boeing 737-800 MAX ja Airbus A320neo koneista, jotka toimitetaan sille lähivuosina. Tämän jälkeen Norwegianin kalusto on kaupallisen lentoliikenteen uudenaikaisin, tehokkain ja ympäristöystävällisin. Lisätietoja osoitteesta www.norwegian.com.  

Liitetiedostot

PDF-tiedosto

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti