Ohita
Ford on vähentänyt energiankulutusta 22 prosenttia vuodesta 2006 lähtien – uutena tavoitteena 25 prosentin lisävähennys vuoteen 2016 mennessä

Tiedote -

Ford on vähentänyt energiankulutusta 22 prosenttia vuodesta 2006 lähtien – uutena tavoitteena 25 prosentin lisävähennys vuoteen 2016 mennessä

  • Ford Motor Company on julkaissut vuosittaisen kestävän kehityksen raporttinsa nyt jo kolmannentoista kerran. Se on vapaaehtoinen ja kokonaisvaltainen vuosittainen kuvaus Fordin kestävän kehityksen toimista.
  • Fordin onnistuminen energiankulutuksen vähentämisessä ja suunnitelmista vähentää energiankulutusta seuraavien viiden vuoden aikana edelleen 25 prosenttia kerrotaan nyt ensimmäistä kertaa.
  • Euroopan Ford tähtää 70 prosentin vähennykseen kaatopaikkajätteen määrässä ja 30 prosentin vähennykseen tuotannon vedenkulutuksessa seuraavien viiden vuoden aikana.
  • Muita yhtiön onnistumisia ovat ajoneuvojen CO2-päästöjen pienentäminen, parempi polttoainetaloudellisuus sekä turvallisuuteen liittyvät saavutukset.

Helsinki, 14.8.2012 – Ford on vähentänyt ajoneuvojensa valmistuksessa käytettävää energiankulutusta 22 prosenttia viimeisten kuuden vuoden aikana. Ford suunnittelee vähentävänsä edelleen 25 prosenttia energiankulutusta vuoteen 2016 mennessä.

Pienentynyt energiankulutus on vain yksi Fordin vuosittaisesta kestävän kehityksen raportissa kerrotuista seikoista. Raportin nimi on “Blueprint for Sustainability: Accelerating Ahead” ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Muita onnistuneita hankkeita ovat vedenkulutuksen, kaatopaikkajätteen määrän ja CO2-päästöjen vähentäminen sekä parannukset ajoneuvojen polttoainetaloudellisuudessa ja turvallisuudessa.

“Kestävästä kehityksestä on tullut keskeinen osa strategiaamme, jonka avulla tartumme globaaleihin haasteisiin ja menestymme markkinoilla”, sanoo Robert Brown (Vice President, Sustainability, Environment and Safety Engineering, Ford Motor Company).

Ford julkaisi ensimmäisen kestävän kehityksen raporttinsa vuonna 1999 ja kertoi siinä yhtiön sosiaalisista, taloudellisista ja ekologisista hankkeista. Raportti on kehittynyt jatkuvasti ja tämän vuoden raportissa on uutta se, että siinä kerrotaan Fordin paikallisista kestävän kehityksen hankkeista ympäri maailman. Uudessa raportissa on mukana lisäksi videokommentti Alan Mulallylta (Ford President and Chief Executive Officer) sekä kommentteja asiantuntijoilta, muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon saaneelta Dr. Rajendra K. Pachaurilta.

Euroopan Ford on julkaissut viiden vuoden mittaisen kestävän kehityksen strategiansa Ford-tuotannolle. Se sisältää vedenkulutukseen, kaatopaikkajätteeseen ja päästöihin liittyviä tavoitteita, joita toteutetaan vuodesta 2012 alkaen. Tavoitteiden mukaan Ford-ajoneuvojen valmistuksessa käytettävää vesimäärää vähennetään 30 prosenttia ja tuotannossa syntyvää kaatopaikkajätettä vähennetään 70 prosenttia seuraavien viiden vuoden aikana.  

Euroopan Ford esittelee energiankulutuksen ja ostotoiminnan strategiansa myöhemmin vuonna 2012. Vuosien 2011−2012 kohokohtia ovat:

  • Ensimmäinen täysin sähköllä toimiva ajoneuvo, Transit Connect Electric, joka lanseerattiin Euroopassa.
  • Focukseen lanseerattiin täysin uusi 1.0 EcoBoost -moottori, joka on Fordin kaikkien aikojen polttoainetaloudellisin auto. Sen CO2-päästöt ovat 109 g/km.
  • Euro NCAP, joka on Euroopan johtava autojen turvallisuusviranomainen, nimesi Focuksen parhaaksi autoksi pienten perheautojen luokassa. Lisäksi uusi Ranger oli ensimmäinen avolavapakettiauto, joka sai täydet viisi tähteä.
  • 800 Fordin työntekijää käytti kukin 16 tuntia ajastaan Fordin rahoittamana erilaisiin projekteihin tuoden sosiaalisia, kulttuurillisia ja ekologisia hyötyjä yhteisöille.

Ford tavoittelee energiankulutuksen vähentämistä maailmanlaajuisesti 25 prosenttia vuoteen 2016 mennessä. Tavoite tarkistetaan ja päivitetään vuosittain.

Energiankulutuksen vähentämisen lisäksi Ford toteutti maailmanlaajuisesti myös muun muassa seuraavat toimenpiteet:

  • Ford vähensi CO2-päästöjä vuonna 2011 kahdeksalla prosentilla ajoneuvoa kohden verrattuna vuoteen 2010.
  • Ford esitteli edistyksellistä vedenkäsittelytekniikkaa, joka mahdollistaa veden uudelleenkäytön. 

Fordin ajoneuvot ovat keskeisessä asemassa yhtiön ympäristövaikutuksia tarkasteltaessa. Esimerkiksi Fordin uusien ajoneuvojen istuinten kankaiden tulee olla valmistettu vähintään 25 prosenttisesti kierrätetystä materiaalista.

Kestävän kehityksen raportti kertoo myös yhtiön ihmisoikeuksia, työoloja ja yritysvastuuta koskevista säännöistä (Code of Human Rights, Basic Working Conditions and Corporate Responsibility). Ohjeet eivät koske ainoastaan Fordia, vaan myös sen globaalia hankintaketjua. Ohjeissa käsitellään muun muassa työaikaa, työoloja, syrjinnän vastaisuutta, terveyttä, turvallisuutta ja ympäristöä.

Lisätietoja: Riitta Salin, Oy Ford Ab, (09) 351 700, rsalin1@ford.com

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 166 000 henkilöä ja sillä on 70 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätiedot autoista löytyvät osoitteesta www.fordmotorcompany.com.

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 51 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 66 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista osa on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911.

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa