Ohita
Uutisia Fordilta 11/2016

Tiedote -

Uutisia Fordilta 11/2016

Fordin uuden sukupolven itseohjautuva Fusion Hybrid esitellään Yhdysvalloissa

Ford esittelee uuden sukupolven itseohjautuvan Fusion Hybridin kulutuselektroniikka ja -teknologiamessuilla Las Vegasissa sekä Pohjois-Amerikan autonäyttelyssä Detroitissa tammikuussa. Autossa on nykyinen Fordin itseohjautuvien autojen alusta, mutta sen prosessointiteho on parempi. Sähkötoimiset hallintalaitteet ovat jo lähes tuotantovalmiita, ja anturiteknologian säätöjen ansiosta auto havaitsee paremmin ympäristöä.

Katso video

Linkki tiedotteeseen

Itseohjautuva auto voi parantaa elämänlaatua

Ilman kuljettajaa liikkuvat autot saattavat olla vielä tulevaisuutta, mutta monet osaavat jo ennakoida, miten ne tulevat mullistamaan tapamme matkustaa. Fordin teettämässä tutkimuksessa monet eurooppalaiset totesivat, että ratin takana käytetyn ajan voisi käyttää paremminkin, kuten vaihtaen kuulumisia läheisten kanssa, katsellen ikkunasta tai ottaen pienet torkut. Noin 5 000 tutkimukseen osallistuneesta aikuisesta 80 prosenttia odottaa pääsevänsä rentoutumaan ja katselemaan maisemia, 72 prosenttia aikoo jutella puhelimessa ja 64 prosenttia haukkaa välipalaa. Kirjat ja elokuvat pääsivät lähelle samoja lukemia. Ford aloittaa autonomisten autojen testauksen Euroopassa vuonna 2017.

Linkki tiedotteeseen

Fordilta uusi, erittäin kestävä virta-avain

Ford on esitellyt uuden, erittäin kestävän version tutusta teknologiasta, jota useimmat kuluttajat käyttävät joka päivä: auton virta-avain. Uusi avain on suunniteltu kestämään elinikäinen käyttö kaikkein vaativimpien kuljettajien käsissä. Ulkoisesti avaimenperä näyttää miltä tahansa autonavaimelta, jossa on näppäimet auton lukitsemiseksi ja esiin kääntyvä avainosa. Vedenkestävyyden takaamiseksi avain on pysyvästi sinetöity umpeen. Muovisen kotelon kaksi puoliskoa on kiinnitetty yhteen kitkahitsauksella. Avaimen sisäpuoli on huolellisesti suunniteltu kestämään tyypillisiä työtilanteissa tapahtuvia iskuja. Toistovarattava akku latautuu aina, kun avain on kiinni virtalukossa. Näin virta ei pääse koskaan kulumaan loppuun. Huippukestävä avain on vakiovarusteena Transit- ja Transit Custom -hyötyajoneuvoissa.

Linkki tiedotteeseen

Videot testitilanteista;:

https://youtu.be/995iSO4ymZc - Vedenkestävyys

https://youtu.be/DgXTRq7Nf_M - Akun kestävyys

https://youtu.be/ddWd6RDKyBQ - Pudotustesti

https://youtu.be/jmogd356_7M - Pölynkestävyys

Seitsemän lasta ja kahdeksas on Fiesta

Italialainen perheenisä on opettanut kaikki seitsemän lastaan ajamaan autoa nyt jo huikeaan 38 vuoden ikään päässeellä Ford Fiestalla. Fiestalla on ollut niin suuri rooli perheen elämässä, että Carlo ja Gianfranca Tedeschi kutsuvat autoa kahdeksanneksi lapsekseen. Lapset järjestivät isälleen yllätyksen ja päättivät kunnostaa auton alkuperäiseen loistoonsa, jotta sille voitaisiin myöntää klassikkoauton status. Tehtävä ei ollut helppo, sillä osia ja esimerkiksi istuimien kangasta oli lähes mahdotonta löytää. Apuun riensi joukko saksalaisia Fiesta-faneja, jotka levittivät sanomaa alkuperäisosien löytämiseksi. Tehtävä onnistui, ja tämä 245 000 kilometriä nähnyt Fiesta on kuin uusi.

Katso video

Linkki tiedotteeseen

Neljä Ford GT:tä Daytonan 24 tunnin kisassa

Ford Chip Ganassi Racing tuo tammikuussa Daytonassa Yhdysvalloissa kisattavaan 24 tunnin ajoon neljä Ford GT -kilpa-autoa. Ford GT:illä saavutettiin viime vuonna kuusi voittoa, mutta Daytonan voitto jäi puuttumaan. Ford Performancen globaali johtaja Dave Pericak totesikin, että viime vuosi oli mahtava oppimisen kannalta ja että on hienoa palata Daytonaan ensi vuonna neljän auton voimin.

Linkki tiedotteeseen

Haluamme kiittää kaikkia uutiskirjeen lukijoitamme tästä vuodesta ja toivottaa oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2017.

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 203 000 henkilöä ja sillä on 62 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiö suunnittelee, valmistaa, markkinoi, huoltaa Ford-merkin alla henkilöautoja, kuorma-autoja, SUV-autoja ja sähköautoja sekä ylellisiä Lincoln-henkilöautoja. Laajentaakseen liiketoimintamalliaan Ford investoi aktiivisesti uusiin mahdollisuuksiin sähköautoissa, itseohjautuvissa autoissa ja liikkumisen sujuvoittamisessa. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista sekä Ford Motor Credit Companysta löytyy osoitteestawww.corporate.ford.com

Ford of Europe valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 53 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 68 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 24 tuotantolaitosta, joista 16 Ford omistaa kokonaan tai on enemmistöomistaja ja 8 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911. 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa