Ohita
Uutisia Fordilta

Tiedote -

Uutisia Fordilta

Ford porskuttaa vahvasti eteenpäin Euroopassa

Ford pystyi kasvattamaan myyntiään 8 prosenttia syyskuussa, ja kolmen ensimmäisen kvartaalin kasvu oli 10 prosenttia. Hyötyajoneuvoissa Ford oli markkinaykkönen ja henkilöautoissa hienosti toisella sijalla. Mondeoiden myynti kipusi 45 prosenttia syyskuussa, EcoSportin myynti kaksinkertaistui ja Rangerin myynti kasvoi 17 prosenttia. Mustangeja on Euroopassa tilattu jo lähes 10 000 kappaletta.

Yhdysvalloissa Fordilla eli erityisen menestyksekäs kolmas kvartaali; ennätyksellinen kolmannen vuosineljänneksen tulos, liikevaihdon ja markkinaosuuden kasvu siivittivät Ford Motor Companyn kaikkien aikojen parhaaseen kvartaaliin Pohjois-Amerikassa.

Suomessa Ford on henkilöautojen tammi-syyskuun ensirekisteröintitilastossa neljäntenä 7,9 prosentin markkinaosuudella, ja syyskuun markkinaosuus oli 8,3 prosenttia. Hyötyajoneuvoissa Fordin markkinaosuus on 23,8 prosenttia.

Linkki tiedotteeseen

Linkki Ford Motor Companyn tulostiedotteeseen

Luonto avuksi ympäristöystävällisempien autojen valmistukseen

Voitaisiinko gekkojen jaloista ottaa oppia erilaisten tarttumapintojen kehittämisen? Liskon imukuppijalat nimittäin mahdollistavat sen, että ne voivat kiivetä lähes mitä tahansa pintaa pitkin ilman neste- tai pintajännitystä. Se pääsee kuitenkin etenemään helposti jälkiä jättämättä. Fordin tutkijat ovat jo pitkään miettineet tapoja, joilla autojen tuotannosta saataisiin vieläkin ympäristöystävällisempää. Yksi haastavista kohdista on liima. Osia, jotka on yhdistetty toisiinsa liimalla, ei voi kierrättää. Ford tekee hankkeessa yhteistyötä Procter & Gamblen kanssa.

Linkki tiedotteeseen

3D-tulostuksesta apua autojen kehittämiseen

Ford on käyttänyt uusia autoja kehittäessään hyväksi 3D-tulostustekniikkaa, jonka ansiosta prototyypin valmistamiseen menee vain muutamia tunteja. Suunnittelijat voivat nopeasti testata ja hienosäätää muotoja ja ominaisuuksia, mitä usein tehdäänkin jopa satoja kertoja. Esimerkiksi Ford GT -superauton ohjauspyörä ja Mondeo Vignalen etusäleikkö on kehitetty käyttämällä 3D-tulostusta. Ford tarjoaa asiakkailleen ensimmäisen autonvalmistajan lisensioiman 3D-online-shopin, jolla asiakkaat voivat rakentaa kotona vaikkapa Ford Mustangin, Focus RS:n tai jonkin tuhannesta tarjolla olevasta mallista.

Linkki tiedotteeseen

Helpompaa yhteydenpitoa sosiaalisen median välityksellä

Ford tuo SYNC AppLinkiin uuden sovelluksen, jolla pystyy seuraamaan Twitteriä ja LinkedIniä ja käyttämään niitä äänikomennoilla. Yhteistyökumppanina hankkeessa on Meople.Connector, ja sovellukset toimivat iOS- ja Android-käyttöjärjestelmillä varustetuissa älypuhelimissa. Ford esittelee näitä ja muita sovelluksiaan ensi kuun alussa Web Summitissa Dublinissa, jossa julkistetaan myös AppLink-kilpailu. Ideana on kehittää 24 tunnin aikana sovelluksia AppLinkiin, ja voittajalle on tiedossa 75 000 euron palkinto.

Linkki tiedotteeseen

Linkki Web Summit -tiedotteeseen

Tarkkana tietä ylitettäessä!

Fordin teettämän tutkimuksen mukaan useimmat älypuhelimien käyttäjät puuhastelevat puhelimensa kanssa katua ylittäessään eivätkä kiinnitä huomiota liikenteeseen. Vuosina 2003–2013 Euroopan teillä menehtyi yli 85 000 jalankulkijaa. Kymmenestätuhannesta vastaajasta 57 prosenttia myönsi käyttävänsä puhelinta tietä ylittäessään ja myös silloin, kun kyseessä ei ole virallinen tienylityspaikka. 18–24-vuotiaista vastaajista 86 prosenttia syyllistyi samaan, ja 22 prosenttia ilmoitti joutuneensa sen takia ”läheltä piti”
-tilanteeseen.

Linkki tiedotteeseen: https://media.ford.com/content/fordmedia/feu/en/news/2015/10/29/why-did-the--young--pedestrian-cross-the-road--to-talk-on-the-ph.html

Lisää aiheesta: https://goo.gl/GzLZwc

Lämmin kiitos yhteistyöstä!

Liki 30 vuotta kestänyt pitkä ja antoisa työrupeama Fordin palveluksessa lähestyy loppuaan, kun siirryn perjantaina viettämään lokoisia eläkepäiviä. Päivääkään en vaihtaisi pois; olen saanut olla tekemisissä hienojen tuotteiden, ja mikä vielä parempaa, aivan mahtavien ihmisten kanssa. Kiitos teille kaikille tästä yhteisestä taipaleesta.

Riitta

                                                               # # #

Lisätiedot: Riitta Salin, Oy Ford Ab, 010 3447 123, rsalin1@ford.com

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja valmistetaan tai myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee yhteensä noin 194 000 henkilöä ja sillä on 66 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista löytyy osoitteesta www.ford.com

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 53 000 henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin 68 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 24 tuotantolaitosta, joista 16 on Fordin omia tai enemmistöomistuksessa ja 8 yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911. 

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa