Ohita
UUTISIA FORDILTA			Lokakuu 2012

Tiedote -

UUTISIA FORDILTA Lokakuu 2012

Ford oli syyskuun toiseksi myydyin merkki Euroopassa

Euroopan automarkkina ei edelleenkään osoita piristymisen merkkejä. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Ford säilytti asemansa Euroopan toiseksi myydyimpänä automerkkinä niin syyskuun kuin koko alkuvuoden tilastoissa. Fordin syyskuun markkinaosuus oli 8,7 prosenttia. Iso-Britannia ja Saksa ovat edelleen Fordin vahvimmat markkina-alueet Euroopassa. Venäjä on kivunnut kolmanneksi suurimmaksi markkinaksi.

Vuoden kansainväliseksi moottoriksi valittu 1.0 EcoBoost on moottorina yli 30 prosentissa uusista Focuksista. Suomessa vastaava luku on noin 45 %.

Ford Fiesta oli syyskuun myydyin pikkuauto ja toiseksi myydyin automalli Euroopassa. Jato Dynamicsin tilastojen mukaan syyskuussa myytiin 31 468 Fiestaa. Tammi-syyskuussa Fiestoja on myyty yhteensä 238 345 kappaletta, joka on yli 27 000 enemmän kuin seuraavaksi myydyin pikkuauto.

Ford on tuonut tai on tuomassa vielä tämän vuoden puolella markkinoille uusia teknologioita ja malleja, kuten Focus ST:n, B-MAXin, Transit Customin ja Tourneo Customin, C-MAXin ja Grand C-MAXin 1.0 EcoBoostit, Kugan ja uuden Fiestan.

Linkit tiedotteisiin ja kuviin: http://media.ford.com/news/fordsalesstabilisedincontinuingdifficulteuropeanmarketconfirmedaseuropesno2best-sellingbrand.htm

http://media.ford.com/news/fordfiestabestsellingsmallcarineuropefordno2best-sellingpassengercarbrand.htm

Ford tuo hienostuneen moottoriäänen Focus ST:n matkustamoon

Fordin autojen äänieristys ja edistykselliset moottorit minimoivat melutasot ja tekevät matkustamoista entistä mukavampia. Focus ST:n kohdalla moottorin erityinen ääni on kuitenkin tärkeä osa mieleenpainuvaa ajokokemusta. Siksi Fordin insinöörit kehittivät Sound Symposer -äänilaitteen, joka voimistaa moottorin ääntä miellyttävällä tavalla ja tuo sen myös auton sisätilaan. Focus ST:ssä on urheilullisempi moottoriääni, joka voi olla jopa kaksi kertaa voimakkaampi kovassa kiihdytyksessä, mutta erittäin hiljainen maltillisessa kiihdytyksessä.

Linkki tiedotteeseen ja kuviin:

http://media.ford.com/news/fordputsengineroarbackintorefinedfocusstcabin.htm

Uusi hiilikuituteknologia saattaa tarjota polttoainetehokkaampia ajoneuvoja

Ford esitteli lokakuun alussa prototyypin hiilikuidusta valmistetusta konepellistä, joka saattaa tulevaisuudessa alentaa ajoneuvon painoa ja parantaa polttoainetehokkuutta merkittävästi. Hiilikuitukonepelti painaa yli puolet vähemmän kuin teräksinen, ja sen tuotanto vie huomattavasti vähemmän aikaa. Hiilikuidulla vahvistetut muoviosat valmistetaan käyttämällä uusia huipputeknologioita, joiden kehitykseen ovat osallistuneet myös Fordin omat insinöörit.

Linkki tiedotteeseen ja kuviin: http://media.ford.com/news/forddevelopscarbonfibretechnologythatcoulddelivermorefuel-efficientvehicles.htm

Focuksen suosittu sisään taittuva vetokoukku tulossa myös muihin malleihin

Asiakkaat ovat ihastuneet Ford Focuksen uuteen sähkötoimiseen sisään taittuvaan vetokoukkuun. Sen myynti ohitti perinteisen kiinteän vetokoukun myynnin heti ensimmäisten kuukausien aikana. Vetokoukun avulla Focuksella voi vetää muun muassa kevyempiä perävaunuja. Vetokoukun saa myös sekunneissa piiloon takapuskurin alle vain yhdellä napinpainalluksella. Uusi ominaisuus tekee Focuksesta entistä houkuttelevamman vaihtoehdon esimerkiksi niille, jotka haluavat kuljettaa mukana polkupyöriään ja retkeilyvarusteitaan. Ford on nyt päättänyt tuoda innovatiivisen vetokoukun myös Mondeoon, S-MAXiin ja Galaxyyn.

Linkki tiedotteeseen ja kuviin: http://media.ford.com/news/fordfocussnewelectricretractabletowbarisafasthitwithcustomerstechnologycomingtomoremodels.htm

Ainutlaatuinen 850 hevosvoiman 2013 Ford Shelby GT500 Cobra on kunnianosoitus Carroll Shelbylle

”Carrol Shelbyn ystävät” -järjestö rakentaa ainutlaatuisen 2013 Ford Shelby GT500 Cobran kunnianosoituksena Shelbyn myöhäiselle tuotannolle sekä erityisesti Shelby Cobra -auton 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi.

Linkki tiedotteeseen ja kuviin:

http://media.ford.com/article_display.cfm?article_id=36928

Ford Fiesta ECOnetic voitti polttoainetaloudellisuusmaratonin

Ford Fiesta ECOneticillä on mahdollista ajaa 100 kilometriä 2,6 litralla polttoainetta. Autolla päästiin tähän tulokseen Isossa-Britanniassa, jossa järjestettiin autojen polttoainetaloudellisuusmaratoni . Tulos on 21 prosenttia alhaisempi kuin auton virallinen polttoaineenkulutus (3,3 l/100 km). ECOnetic-teknologioita ovat mm. Auto-Start-Stop ja älykäs uudelleenlataus.

Linkki tiedotteeseen ja kuviin:

http://media.ford.com/news/fordfiestaeconetictechnologyconquersfuel-efficiencymarathonwithwinningfigureof2_6l100km.htm

Lisätietoja: Riitta Salin, Oy Ford Ab, (09) 351 700, rsalin1@ford.com

Aiheet


Ford Motor Company

Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin 166 000 henkilöä ja sillä on 70 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätiedot autoista löytyvät osoitteesta www.fordmotorcompany.com.

Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 51 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin 66 000 henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista osa on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 - samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna 1911.

Yhteyshenkilöt

Tarja Hammarberg

Tarja Hammarberg

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 09 4270 2131

Oy Ford Ab

Oy Ford Ab on vuonna 1926 perustettu Ford-merkkisten henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen sekä varaosien maahantuoja ja tukkumyyjä, ja työllistää Suomessa noin 40 työntekijää. Yritys on osa Ford Motor Companya, jonka palveluksessa on maailmanlaajuisesti lähes 200 000 henkilöä.

Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia, laadukkaita ja turvallisia tuotteita sekä arkea helpottavia ja ajamismukavuutta lisääviä liitettävyysratkaisuja ja palveluita.

Ford siirtyy Euroopassa vähitellen kohti täyssähköistä tulevaisuutta Euroopassa. Vuoteen 2030 mennessä Euroopassa myynnissä on vain täyssähköisiä henkilöautoja ja tuolloin jo noin kahden kolmasosan myydyistä hyötyajoneuvoista oletetaan olevan joko ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja.

Oy Ford Ab
Äyritie 24, Plaza Halo
01510 Vantaa
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa