Ohita
Tulppaanit tuovat suomalaisille kevään.
Tulppaanit tuovat suomalaisille kevään.

Tiedote -

Suomalaisten suosivat yhä enemmän omatoimista hyötyviljelyä niin parvekkeella kuin puutarhassa – vuonna 2020 myös leikkokukkien kasvattaminen on nousussa

Plantagenin trenditutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset pitävät tärkeänä, että kasvien kasvattamisella on jokin tarkoitus. Kasvien ei odoteta olevan pelkästään kauniita, vaan niistä tulisi myös saada hyötyä, kuten raaka-aineita ruoanlaittoon. Tänä vuonna pihojen suunnittelussa otetaan myös entistä vahvemmin huomioon ns. ”cutting gardens” -trendi eli omien leikkokukkien kasvattaminen.

Suomalaisten kiinnostus hyötykasvien viljelyyn on korkea, sillä joka toinen suomalainen on kiinnostunut kasvattamaan kasveja – naisista osuus on jopa 60 prosenttia. Kaikkein kiinnostuneimpia olivat lapsiperheet.

Plantagenin tuoreen trenditutkimuksen mukaan kasvien ei enää odoteta olevan pelkästään kauniita, vaan niistä tulisi myös saada jotain lisäarvoa tai hyötyä, mistä hyvänä esimerkkinä on yrittien ja muiden syötävien kasvien kasvattaminen parvekkeella, terassilla tai puutarhassa.

Leikkokukat halutaan nyt omasta puutarhasta

Plantagenin trenditutkimuksessa kävi myös ilmi, että kuluttajat haluavat kasvattaa leikkokukkia omassa puutarhassa. Jopa 38 prosenttia vastaajista, joilla on käytettävissään puutarha, parveke tai terassi, antaa usein tai joskus itse kasvattamia kukkia tai kasveja lahjana. Kukkia halutaan myös poimia omaan kotiin maljakkoon.

Kiinnostus niin kutsuttuja ”cutting gardens” -viljelmiä kohtaan kasvaa. Toisin sanoen halutaan poimia kukkia puutarhasta joko sisään kotiin tai lahjaksi muille. Se on monien romanttinen haave, ja puutarhoihin suunnitellaan yhä enemmän kauniita erivärisiä kukkapenkkejä, kertoo Plantagen Suomen aluemyyntipäällikkö Minna Inberg.

Yhdessä kasvattaminen houkuttaa

Suomalaisten keskuudessa pienet viljelypalstat ja siirtolapuutarhat ovat suosittuja, sillä 12 prosentilla vastaajista on sellainen ja joka neljäs vastaajista unelmoi semmoisesta.

Kasvattamista ja hyötyviljelyä harrastetaan myös yhdessä. Kuudella prosentilla vastaajista on yhteispalsta, jossa he voivat viljellä kasveja jonkun muun, usein naapurien tai ystävien, kanssa. Yhteisomistuksessa oleva viljelyalue on kuitenkin yllättävän monen toiveena, sillä joka viides vastaajista haluaisi sellaisen.

– Yhdessä kasvattaminen ja viljeleminen voi kaupungeissa olla sosiaalisesti erittäin tärkeää. Annamme marjoja naapureille ja kutsumme kylään syömään puutarhan antimia. Yhdessä tekemistä ja yhdessä nauttimista arvostetaan paljon, Inberg sanoo.

Tulppaani ja narsissi tuovat kevättunnelmaa

Plantagen tutki lisäksi, mitkä istutettavat kukat tuovat suomalaisten mielestä eniten keväistä tunnelmaa. Tulppaani ja narsissi olivat valinnassa ylivoimaisesti suosituimmat, sillä 31 prosenttia vastaajista valitsi tulppaanin ja 29 prosenttia narsissin. Kolmanneksi ja neljänneksi suosituimmat olivat krookus ja orvokki 13 prosentin osuudella. Luonnonkukista kevääseen yhdistetään ennen kaikkea leskenlehti ja vuokot.

Tulokset perustuvat Plantagenin joulukuussa 2019 tekemään kuluttajatutkimukseen, johon osallistui kansallisesti edustava otos suomalaisia eli 1 005 vastaajaa. Tämän lisäksi Plantagen haastatteli useita kasvien, trendien ja sisustamisen asiantuntijoita Pohjoismaissa.

Kuvia median käyttöön sekä trendiraportin voi ladata täältä: https://bit.ly/2sgOWGS

Lisätiedot:

Markus Hilden
viestintäkonsultti
markus.hilden@manifesto.fi
p. +358 44 363 9961

Minna Inberg
Plantagen Suomen aluemyyntipäällikkö
Minna.Inberg@plantagen.fi
p. +358 50 432 0509

Aiheet

Kategoriat


Plantagen on Pohjoismaiden johtava brändi kasvien ja puutarhatuotteiden alalla. Yli 120 erityyppisen myymälän sekä alati kasvavan pienempien ja paikallisten kauppojen avulla Plantagen pyrkii jatkuvasti parantamaan ihmisten elämänlaatua kasvien avulla Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Plantagenin liikevaihto on yli 3,5 miljardia Norjan kruunua, ja se työllistää 1000 kasveista innostunutta työntekijää. Vuodesta 2016 lähtien Plantagenin on omistanut Tukholman pörssiin noteerattu sijoitusyhtiö Ratos.

Yhteyshenkilöt

Johanna Koroma

Johanna Koroma

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkonsultti, Manifesto +358503747707
Veera Hautamäki

Veera Hautamäki

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkonsultti, Manifesto +358503605533

Liittyvä sisältö

Plantagen - Kaikki elämääsi kasvien kanssa

Plantagen on Pohjoismaiden johtava brändi kasvien ja puutarhatuotteiden alalla. Yli 120 erityyppisen myymälän sekä alati kasvavan pienempien ja paikallisten kauppojen avulla Plantagen pyrkii jatkuvasti parantamaan ihmisten elämänlaatua kasvien avulla Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Plantagenin liikevaihto on yli 3,5 miljardia Norjan kruunua, ja se työllistää 1000 kasveista innostunutta työntekijää. Vuodesta 2016 lähtien Plantagenin on omistanut Tukholman pörssiin noteerattu sijoitusyhtiö Ratos.

Plantagen Suomi
Hagelstamintie 33
01520 Vantaa
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa