Ohita
Tänä keväänä päiväkodeissa viljellään itse ja opitaan kädestä pitäen luonnon monimuotoisuutta

Tiedote -

Tänä keväänä päiväkodeissa viljellään itse ja opitaan kädestä pitäen luonnon monimuotoisuutta

Plantagen tekee tänä keväänä yhteistyötä päiväkotien kanssa ja lahjoittaa siemeniä ja viljelyyn tarvittavia tarvikkeita, jonka avulla kasvien viljely tulee lapsille tutuksi. Yhteistyön tavoitteena on tuoda kasvien viljely entistä lähemmäksi lasten arkea jo varhaiskasvatuksessa sekä osoittaa kasvien parissa puuhastelun hyötyjä. Erityisesti tänä koronakeväänä, kun myös lasten jaksaminen ja hyvinvointi ovat koetuksella, viljelmien ja kasvien hoitaminen tuo iloa ja merkityksellistä tekemistä lapsille.

Mistä porkkanat tulevat? Entä miten salaatti syntyy? Plantagen haluaa tuoda viljelyn ymmärtämistä, hyötyä ja iloa osaksi lasten arkea jo varhaiskasvatuksessa.

Kokeilemme nyt ensimmäistä kertaa laajempaa yhteistyötä päiväkotien kanssa nillä paikkakunnilla, joilla Plantagen on läsnä. Yhteistyön puitteissa lahjoitamme päiväkodeille tarvikkeet pienen kasvimaan perustamiseksi. Tavoitteena on kannustaa päiväkoteja perustamaan pieniä viljelmiä ja tutustuttaa lapset kasvien kasvattamiseen, kertoo Plantagen Suomen aluemyyntipäällikkö Minna Inberg.

Plantagenin lahjoittamiin tarvikepaketteihin kuuluu istutuslava, luomumultaa, istutusruukkuja, vihannesten ja pölyttäjiä houkuttelevien kukkien siemeniä sekä tietolehtinen ja puuhakirja. Lapsille suunnattu puuhakirja kertoo kasvien viljelystä ja pölyttämisen merkityksestä.

Viljeleminen yhdessä lasten kanssa on kasvava trendi 

Plantagenin vuosittaisen Kasvitrendit-tutkimuksen mukaan vanhempien mielestä on tärkeää, että lapset oppivat enemmän kasveista ja viljelystä. Myös viljely yhdessä lasten kanssa on lisääntynyt. Koko perheen viljelyprojektit ovat myös hyvä tapa vähentää lasten ruutuaikaa ja tukea lasten hyvinvointia.

Meille Plantagenilla kysymys on kirjaimellisesti siemenen istuttamisesta tulevaisuuden varalle, sillä haluamme, että mielenkiinto luontoa ja vehreyttä kohtaan herää jo nuoressa iässä. Kasvin kasvun seuraaminen on mahtava kokemus, joka tuo lapsille onnistumisen ja ilon tunnetta, sanoo Plantagen-konsernin PR-päällikkö Malin Sellström.

Päiväkodit kilpailevat keskenään luovimmin koristellusta istutuslaatikosta 

Yhteistyön puitteissa Plantagen järjestää päiväkotien kesken käytävän kilpailun luovimmin koristellusta istutuslaatikosta. Kilpailussa lapsia kannustetaan käyttämään mielikuvitustaan maalien, kivien, viirien sekä muun materiaalin kanssa työskennellessään, jotta lopputulos on samanaikaisesti mahdollisimman hauskan näköinen sekä toimiva.

Kilpailu päättyy 15. toukokuuta ja voittaja palkitaan Plantagenin lahjakortilla, jonka arvo on 1 000 euroa. Toiseksi sijoittunut luomus palkitaan 500 euron ja kolmanneksi sijoittunut 300 euron arvoisella lahjakortilla. 

Lisätietoja antaa:

Malin Sellström, PR-päällikkö, Plantagen-konserni
+46 7235 07479
malin.sellstrom@plantagen.se

Aiheet

Kategoriat


Elämä kasvien kanssa alkaa Plantagenista! Plantagenilla on Suomessa 15 myymälää Helsingistä Vaasaan. Plantagenin liikeideana on tuoda inspiraatiota elämään sekä laaja valikoima tuotteita ja tarvikkeita kasvien kasvattamiseen, niin kotona, parvekkeella kuin puutarhassakin.

Yhteyshenkilöt

Johanna Koroma

Johanna Koroma

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkonsultti, Manifesto +358503747707
Veera Hautamäki

Veera Hautamäki

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkonsultti, Manifesto +358503605533

Liittyvä sisältö

Plantagen - Kaikki elämääsi kasvien kanssa

Plantagen on Pohjoismaiden johtava brändi kasvien ja puutarhatuotteiden alalla. Yli 120 erityyppisen myymälän sekä alati kasvavan pienempien ja paikallisten kauppojen avulla Plantagen pyrkii jatkuvasti parantamaan ihmisten elämänlaatua kasvien avulla Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Plantagenin liikevaihto on yli 3,5 miljardia Norjan kruunua, ja se työllistää 1000 kasveista innostunutta työntekijää. Vuodesta 2016 lähtien Plantagenin on omistanut Tukholman pörssiin noteerattu sijoitusyhtiö Ratos.

Plantagen Suomi
Hagelstamintie 33
01520 Vantaa
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa