Ohita

Tiedote -

Jyväskylän yliopistossa kehitetään tulevaisuuden koululuokkaa

Jyväskylän yliopiston Toimiva Digiluokka -projektissa tutkitaan tulevaisuuden oppimisteknologiaa. Hankkeen tavoitteena on luoda Suomen kouluihin soveltuva uuden sukupolven digitaalinen oppimisympäristö.

Helsinki, 11. huhtikuuta 2014 – Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa otetaan käyttöön uutta oppimisteknologiaa edustava Toimiva Digiluokka. Uuden teknologian odotetaan kehittävän tietotekniikan tukemaa opetusta ja koulutusta Suomessa. Toimivassa Digiluokassa on käytössä Samsungin LFD- ja tablettiteknologiaa hyödyntävä Samsung School -laitekokonaisuus.

Informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pekka Neittaanmäki arvioi, että projektin avulla voidaan kehittää tietotekniikan tukemaa opetusta ja koulutusta eri kouluvaiheissa.

”Etelä-Koreassa on tehty valtava pohjatyö opetusmateriaalin, digitaalisen oppimisympäristön ja kouluhallintajärjestelmän kehittämiseen liittyen. Meidän tehtävämme on tutkia, miten

tämä pohjatyö ja Suomen huippuluokan pedagoginen osaaminen voidaan yhdistää ja miten tekniikka voidaan tulevaisuudessa valjastaa käyttöön suomalaisissa kouluissa. Tutkimme, miten oppilaat ottavat vastaan uuden oppimisympäristön ja siihen liittyvän teknologian. Samalla testaamme eri oppimissisältöjen soveltuvuutta suomalaiseen kouluympäristöön”, kertoo Neittaanmäki.

Projektorit ja piirtoheittimet kierrätykseen

Jyväskylän yliopistossa on tutkittu tablettien soveltuvuutta pedagogiseen käyttöön jo yli kaksi vuotta. Neittaanmäen mukaan tietotekniikan opetuskäytön tähänastinen ongelma on ollut pirstalaisuus.

”Oppimisjärjestelmä, oppimateriaalit ja hallintajärjestelmä ovat aiemmin olleet irrallisia elementtejä. Toimiva Digiluokka -malli yhdistää kaiken yhteen, älykkäästi suunniteltuun kokonaisratkaisuun. Opettajille konsepti tarjoaa hallittavan opetusympäristön, joka muun muassa helpottaa oppilaiden oppimisen kehityksen seuraamista”, Neittaanmäki jatkaa.

Toimiva Digiluokka -konseptin innovaatioihin kuuluu tablettitietokoneiden lisäksi muun muassa LFD-tekniikka (Large Format Display), joka korvaa vanhentuneen projektoriteknologian.

”Interaktiivisina piirtotauluina toimiville LFD-näytöille voi tuoda kuvia, artikkeleita ja internet-sisältöä. Sille voi piirtää ja kirjoittaa, ja oppimateriaalia voi tehokkaasti jakaa suoraan oppilaiden päätelaitteille. Oppimisympäristö on helppokäyttöinen ja luonteva tapa hyödyntää nykytekniikkaa opetuksessa. Keväällä toteutetaan ensimmäisiä käyttöjaksoja etenkin alakouluikäisten ja yliopisto-opiskelijoiden opetuksessa. Jo saadut tulokset ja oppilaiden sekä opettajien palaute ovat olleet erittäin positiivisia.”, Neittaanmäki jatkaa.

Pedagogiikka ennen uusia laitteita

Toimiva Digiluokka mahdollistaa sen, että teknologian käyttö opetuksessatukee opetusta ja sen pedagogisuutta. Sen avulla opettaja pystyy seuraamaan luokkaa esimerkiksi jaetun tablettinäkymän kautta ja jakamaan oppimateriaalia tehokkaasti. Käyttöönoton koulutuksessa ei siis painoteta teknologiaa, vaan pedagogisten osaajien esille tuomana sitä, miten teknologiaa pystytään hyödyntämään opetuksessa kokonaisvaltaisesti.

Samsung School on laitekokonaisuus, jonka tarkoituksena on edistää ryhmätyöskentelyä ja oppimista oppilaitoksissa päiväkodeista yliopistoon. Tekniikan on samalla tarkoitus helpottaa opettajien työskentelyä ryhmäkokojen kasvaessa. Se tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun, joka yhdistää useita eri laitteita luontevasti interaktiivisiksi oppimiskokemukseksi. Konseptiin kuuluvat muun muassa suuret, interaktiivisina piirtotauluina toimivat LFD-näytöt (large format display), langattomat tulostimet, kynällä varustetut Galaxy Note -tabletit ja Chromebook-kannettavat tietokoneet.

Lisätietoja:

Lasse Pulkkinen, OS/G Viestintä. Lasse Pulkkinen, lasse.pulkkinen@osg.fi, p. 0400 630 049

Ossi Luoma, myyntipäällikkö B2B, ossi.luoma@samsung.com, p. 0405 414 023

Pekka Neittaanmäki, JYU dekaani, pekka.neittaanmaki@jyu.fi, p. 040-550 7005

Eva Carrero, markkinointipäällikkö, e.carrero@samsung.com, p. 0400 807 750

Kuvapyynnöt ja testilaiteasiat: samsungpr@osg.fi

Lehdistötiedotteet ja kuva-arkisto verkossa: www.samsung.fi ja valitse uutiset.

Haluatko Samsungin lehdistötiedotteita tai kokeilla uusia tuotteita? (Medialle) Ilmoittaudu lähetyslistalle osoitteeseen samsungpr@osg.fi


Aiheet

Kategoriat


Samsung Electronics Co Ltd, on maailman johtava elektroniikkavalmistaja, joka avaa ihmisille uusia mahdollisuuksia ympäri maailman. Tinkimättömällä innovoinnilla muutamme ihmisten käsitykset televisioista, älypuhelimista, tableteista, tietokoneista, kameroista, kodinkoneista, tulostimista, LTE-järjestelmistä, lääketieteellisistä laitteista, puolijohteista ja LED-tuotteista. Yrityksellä on 286 000 työntekijää 80 maassa. Yhtiön yhteenlaskettu vuosittainen liikevaihto oli vuonna 2013 159,5 miljardia euroa. Lisätietoja Samsungista: www.samsung.com/fi

Samsung Suomi

Samsung Electronics Co., Ltd. inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta muuttuvilla ideoilla ja teknologioilla. Yritys määrittelee uudelleen käsitykset televisioista, älypuhelimista, puettavista laitteista, tableteista, digitaalisista kodinkoneista, verkkojärjestelmistä sekä muisti-, puolijohde-, valaisu- ja LED-ratkaisuista. Tuoreimmat Samsung-uutiset löydät osoitteesta: http://news.samsung.com/

Samsung Electronics Nordic AB

Torshamnsgatan 48
164 40 Kista
Sweden

Vieraile muissa uutishuoneissa