​Avioliitto – taloudellinen sopimus?

Joskus, kun asiakkaanani olevien pariskuntien kanssa käymme läpi heidän taloudellisia ­­– ja etenkin perintöoikeudellisia – järjestelyjään kerron, että heidän kannattaisi harkita avioitumista. Avioliitto herättää monenlaisia tunteita, mutta mitä taloudellista merkitystä parisuhteen muodolla oikein on?

Merkittävä avo- ja avioliittoa erottava tekijä on keskinäinen elatusvelvollisuus. Jos avopuolisoista toisen taloudellinen tilanne huononee, on kumppanin velvollisuus auttaa taloudellisesti heikommilla olevaa lähinnä moraalinen. Onkin ristiriitaista, että esimerkiksi sosiaalioikeudessa avoliitto rinnastetaan usein avioliittoon, ja avopuolison tulot voidaan ottaa huomioon etuuksia kuten lasten kotihoidontukea myönnettäessä.

Erilaiset oikeudet erotilanteessa
Vaikka se hieman groteskilta tuntuukin, keskeisimmät erot avoliiton ja avioliiton välillä konkretisoituvat kuitenkin liiton päättyessä. Avioerossa aviopuolisoilla on oikeus saada osituksessa puolet kummankin puolison yhteenlasketusta, avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöstä. Toisin sanoen se puolisoista, joka omistaa enemmän, luovuttaa tasinkoa vähemmän omistavalle sen verran, että kummallekin puolisolle jäävä omaisuus on euromääräisesti yhtä suuri. Avioehtosopimus on hyvä vaihtoehto silloin, jos jokin osa omaisuudesta halutaan sulkea avio-oikeuden ja siten mahdollisen erotilanteen aikaisen osituksen ulkopuolelle.

Kun avoliitossa elävät laittavat kantapäät vastakkain, ottaa kumpikin omistajapuoliso mukaansa hänelle omistajana kuuluvan omaisuuden. Yhteisesti hankittu omaisuus katsotaan tällöin omistetuksi puoliosuuksin, elleivät avopuolisot muuta ole sopineet. Jos liitto on jatkunut pitkään ja omaisuus jakaantunut epätasaisesti, saattaa tämä johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulemaan vaikkapa kotona pitkään yhteisiä lapsia hoitaneen avopuolison näkökulmasta.

Laki turvaa myös avopuolisoiden oikeuksia
Avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annettu laki suojaa avoliiton päättyessä. Lain mukaan avopuolisolla on tietyin edellytyksin oikeus saada hyvitystä yhteistalouteen antamastaan panoksesta. Edellytyksenä on, että avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta tai että avopuolisoilla on yhteinen lapsi, ja että toinen avopuoliso muuten saisi perusteetonta etua hyödykseen.

Jos liitto päätyy puolison kuolemaan, ei avoleskellä ole vastaavaa turvaa kuin avioliitossa. Avoleskellä ei esimerkiksi ole itsestään selvää oikeutta jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Tietyin edellytyksin harkinnanvaraisena avustuksena avoleski voi saada määräaikaisen asumisoikeuden, mutta avioleskellä turva on huomattavasti parempi. Hänellä on oikeus jäädä asumaan yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon jopa vainajan rintaperillisten lakiosavaatimuksista huolimatta, myös siinä tapauksessa, että koti olisi yksin vainajan omistuksessa, ellei lesken omaan omaisuuteen sisälly vastaavanlaista kodiksi sopivaa asuntoa.

Testamentti selkeyttää perinnönjakoa avoliitossa
Avopuoliso ei missään tilanteessa peri avopuolisoaan, olipa avoliitto kestänyt sitten viisi tai viisikymmentä vuotta. Lähtökohtaisesti vainajan omaisuus yhteisine koteineen tulee siis jaettavaksi heti ensin kuolleen avopuolison jälkeen, jos vainajan perilliset vaativat jakoa. Tältä osin on hyvä myös muistaa, etteivät puheen asteelle jääneet suunnitelmat tai muistikirjan kulmaan raapustetut kaavailut auta avoleskeä lainkaan, vaan suunnitelmat on syytä saattaa testamentin muotoon.

Avioleski saa avio-oikeutensa nojalla puoliosuuden puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta, tai ollessaan puolisoista varakkaampi, saa pitää oman omaisuutensa. Lisäksi hän saa jäädä asumaan avioparin yhteiseen kotiin ja myös perii puolisonsa silloin, kun tältä ei jää rintaperillisiä.

Olipa parisuhteen muoto mikä tahansa, on viisasta olla selvillä siitä, mitä taloudellista merkitystä sillä eri tilanteissa voi olla. Aina on järkevää huolehtia, että omaisuus, esimerkiksi yhteinen koti, tulee kirjatuksi sen puolison omaisuudeksi, joka sen tosiasiassa rahoittaa, ja mitä puolisot ennen kaikkea sitä hankittaessa ovat tarkoittaneet. Liiton päättymisen varalle laadittuja sopimuksia ei kannata pitää ”huonona enteenä”, sillä ne yleensä helpottavat järjestelyjä erossa tai puolison kuollessa. 

Anne-Mari Hahla

Kirjoittaja on Aito Säästöpankin pankkilakimies, joka seikkailee perintö- ja vero-oikeudellisessa pykäläviidakossa.