Uutinen -

​Säästöpankkiiri: nyt on hyvä aika ottaa asuntolainaa

Asunnonvaihtajalle kevät voi olla oivaa aikaa asuntojen kierrätykselle. Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen kertoo miksi.

Viime viikkoina on kuulunut parempia uutisia Suomen asuntomarkkinoilta. Toivonpilkahduksia ovat tuoneet ainakin kotimaisen kysynnän piristyminen, josta kertovat muun muassa parantuneet kuluttajien luottamusluvut, nousseet kaupan luvut ja kohtalaisen hyvä asuntokauppojen lukumäärä. Rakennus- ja palvelualat kasvavat ja asuntojen hinnat nousevat koko maassa. Helmikuussa 2016 pääkaupunkiseudun asunnot kallistuivat 2,7 prosenttia, muualla Suomessa 1,7 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan.

Piristymisestä kertovat myös se, että työttömyyden kasvu näyttää pysähtyneen Suomessa, mikä kasvattaa ihmisten luottamusta työpaikan säilymiseen. Myös korot näyttävät pysyvän vielä vuosia matalalla, mikä kannustaa kuluttajien velanottoon. Samoin vuokrat ovat kallistuneet. Jotkut hakevat lainaa myös sijoitusasunnon hankintaa varten.

Nooa Säästöpankin toimitusjohtajan Tommi Rytkösen mukaan vähän positiivisempi vire on saavuttanut asuntomarkkinat. Itse asiassa positiivisempi kuin pariin kolmeen vuoteen. Hän on vakaasti sillä kannalla, että nyt ei ole hassumpi hetki suunnata asuntolainatiskille.

- Mielestäni nyt on hyvä hetki ottaa asuntolainaa. Ensiasunnon hankintaa ja asunnon vaihtoa harkitseville uuden lainan ottaminen on nyt kannattavaa. Jos on hyvä syy lähteä asuntoa vaihtamaan tai kokee, että on maksanut tarpeeksi kauan korkeaa vuokraa, on hyvä katsoa asuntomarkkinaa ja hyödyntää samalla matalat korot.

Pitkän linjan asuntoalan ammattilainen on nähnyt asuntojen myynnissä pientä viriämistä loppusyksystä lähtien, mutta hinnat eivät toisaalta tule hänen mukaansa saman tien mitenkään radikaalisti nousemaan.

- Tulipalokiirettä ei ole. On myös hyvä muistaa, että asuntokauppa lähtee aina tarpeesta, Rytkönen kuitenkin muistuttaa.

Omistusasuminen tullut vuokra-asumista edullisemmaksi
Omistusasuminen on viime vuosina tullut suhteellisesti vuokra-asumista edullisemmaksi. Vuokrat ovat nousseet: vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat kohosivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna koko maassa keskimäärin 3,6 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla nousu oli 4,0 ja muualla maassa 3,3 prosenttia. Samaan aikaan asuntojen hinnat eivät käytännössä ole juuri nousseet, lukuun ottamatta pienimpiä asuntoja kasvukeskuksissa.

- Asuntomarkkinat ovat pikkuhiljaa normalisoitumassa ja tilanne on nyt elpymässä. Esimerkiksi markkinoille voivat marssia pariskunnat, jotka miettivät omakotitalon tai rivitaloasunnon vaihtamista pienempään, mutta eivät ole vielä ryhtyneet tuumasta toimeen, koska isompien asuntojen kauppa on ollut hidasta. Jos on pidemmän aikaa miettinyt asunnon vaihtoa ja myyntiäkin on kokeiltu pari vuotta sitten ilman mieleistä tarjousta, tänä keväänä kannattaa kokeilla uudestaan, Rytkönen suosittelee.

Säästöpankkiiriksi tituleerattu Rytkönen kertaa nyrkkisäännön, että yleensä on hyvä myydä entinen asunto ennen uuden ostoa, varsinkin, jos lainaa on jäljellä nykyisestä asunnosta.

- Jos lainaa taas on jäljellä enää muutama kymmenen tuhatta ja kokee nukkuvansa hyvin siitä huolimatta, että entistä ei ole myyty, ei myynnin kanssa tarvitse välttämättä pitää kiirettä.

Pienestä isompaan asuntoon vaihtavat ovat hänen mukaansa nyt erityisen vahvoilla, koska pienillä asunnoilla varsinkin kasvukeskuksissa on kysyntää ja hintaero pienen ja ison välillä on kaventunut viidessä vuodessa.

- Yksiöt ja kaksiot ovat olleet viime vuosina vilkkaimmin myyty asuntotyyppi. Jos perhekoko on kasvanut ja haaveena on isompi koti, nyt on vaihdolle hyvä aika. Ei kannata asua vääränkokoisessa asunnossa, jos ei ole pakko.

Lue lisää Säästöpankin ja Sp-Kodin asuntomarkkinakatsauksesta ja markkinakatsausesityksestä

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • asuminen
  • sp-koti

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö