Ohita
Finnmatkat on nyt TUI

Tiedote -

Finnmatkat on nyt TUI

Finnmatkojen nimi vaihtuu tänään TUIksi. Nimenmuutoksen myötä yhteistyö maailman johtavan matkanjärjestäjän kanssa on entistä tiiviimpää.

Finnmatkojen nimi on 1. marraskuuta 2016 alkaen TUI. Nimenmuutos tuo mukanaan aiempaa nykyaikaisempia ja joustavampia matkailupalveluja.

”Olemme olleet osa maailman suurinta matkailukonsernia TUI Groupia jo 15 vuotta, ja nyt se näkyy myös nimessämme. Osana nimenmuutosta tulemme myös laajentamaan tarjontaamme. Jatkossa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yhä monipuolisempia matkakokemuksia ja parhaan valikoiman niin kohteita, lentoja, risteilyjä kuin hotellejakin”, toteaa TUIn Suomen maajohtaja Tiina Sirén.

Vaikka suomalaisten tuntema Finnmatkat-nimi muuttuukin kansainvälisemmäksi TUI Finlandiksi, pysyvät monet yrityksen tarjoamat palvelut samoina kuin aiemmin. TUIn valikoima myös laajenee merkittävästi tulevien vuosien aikana. TUI satsaa muun muassa uusiin hotellikonsepteihin, risteilyaluksiin ja valmiisiin risteilymatkoihin.

”Yhä suurempi määrä laadukkaita hotelleja ja kiinnostavia matkakohteita tulee suomalaisten matkailijoiden ulottuville, kun ryhdymme hyödyntämään koko TUI-konsernin valikoimaa. Samaan aikaan suomalaiset ja pohjoismaiset oppaamme työskentelevät edelleen lomakohteissamme, ja Bamse odottaa lapsia leikkimään kuten ennenkin”, Sirén sanoo.

Viimeisen 20 vuoden aikana TUI on tehnyt töitä kestävän matkailun eteen. TUIn tavoitteena on muun muassa vähentää hiilidioksidipäästöjä 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. TUI on myös sitoutunut investoimaan vuosittain 10 miljoonaa euroa matkailun myönteisten vaikutusten kehittämiseen vuoteen 2020 asti, mitä tukee TUI Care Foundation -säätiö. TUI satsaa niin ikään digitaaliseen kehitykseen ja etenkin mobiilipalveluiden kehittämiseen.

”Sitoudumme antamaan oman panoksemme kestävän matkailun edistämiseen. Meille on tärkeää, että pystymme tarjoamaan laadukkaita lomakokemuksia ilmastoa, monimuotoista luontoa ja paikallisia yhteisöjä kunnioittaen. TUI on nykyaikainen ja kansainvälinen matkanjärjestäjä, ja odotamme innolla, mitä kaikkea saamme lähivuosina aikaan!” Sirén kommentoi.

Lisätiedot:
Tiina Sirén, Suomen maajohtaja, TUI
p. +358 50 303 8182, tiina.siren@tui.fi

Kategoriat


TUI Nordic on Pohjoismaiden matkailumarkkinoiden johtava matkanjärjestäjä 20 prosentin markkinaosuudellaan. Vuonna 1961 perustettu konserni tarjoaa valmismatkoja, lentoja ja risteilyjä. TUI Nordiciin kuuluvat TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark ja TUI Finland, sekä Nazar, WonderCruises ja lentoyhtiö TUIfly. Saksalainen matkanjärjestäjäkonserni TUI Group toimii maailmanlaajuisesti noin 180 kohteessa. www.tui.fi

Discover your smile

TUI Finland Oy Ab on osa pohjoismaalaista matkailukonsernia TUI Nordicia, johon kuuluu myös TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark, Nazar ja lentoyhtiö TUIfly Nordic. TUI Nordic on osa TUI Groupia.

TUI Finland
Jaakonkatu 3 C
PL 10, 00101 Helsinki
Finland