Ohita
Magnus Hüttenberend ja Adam Györki
Magnus Hüttenberend ja Adam Györki

Tiedote -

TUI vahvistaa viestintätiimiään Pohjoismaissa

TUI vahvistaa viestintäorganisaatiotaan Pohjoismaissa. Magnus Hüttenberend on nimitetty TUI Nordicin uudeksi viestintäjohtajaksi, vastaten samalla myös TUI Groupin digitaalisesta viestinnästä. Lisäksi TUI Nordic rekrytoi parhaillaan kestävän kehityksen päällikköä pohjoismaiseen rooliin sekä viestintäpäälliköt Suomeen ja Tanskaan.

"Nämä rekrytoinnit ovat tärkeitä TUIlle. Haluamme, että meillä on vahva viestintätiimi, joka toimii kaikissa neljässä maassa. Viestintä on avainasemassa yrityksen digitaalisen kehityksen rakentamisessa", sanoo TUI Nordicin toimitusjohtaja Alexander Huber.

Magnus Hüttenberend aloitti huhtikuussa uudessa tehtävässään ja hänen asemapaikkanaan on Tukholma. Tehtävässään hän vastaa yritysviestinnästä, suhdetoiminnasta ja kestävästä kehityksestä. Magnus aloitti uransa TUI Groupissa vuonna 2015 vastuualueenaan konsernin digitaalinen viestintä, jota hän jatkaa myös uudessa roolissaan. Hän työskenteli ennen Saksan Vodafonella sisältömarkkinoinnin johtajana ja tuo kansainvälistä kokemusta myös sähköisen kaupankäynnin ja peliteollisuuden alalta.

Aikaisemmin helmikuussa 2018 rekrytoitiin Adam Györki TUI Sverigen viestintäpäälliköksi. Adam saapui TUIlle King Street PR -toimistosta, jossa hän työskenteli muun muassa Swedbankin ja TUIn kanssa.

Global 360

Hüttenberend on osa TUIn Global 360 Global Career -ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää kansainvälisiä uramahdollisuuksia TUI-konsernissa. Työntekijöitä kannustetaan hankkimaan uusia kokemuksia eri markkinoilla ja kehittämään osaamistaan.

Lisätiedot:

Magnus Hüttenberend

Head of Communications, TUI Nordic

magnus.huettenberend@tui.com, p. +46 8720 88 49


Adam Györki

Communications Manager, TUI Sweden

adam.gyorki@tui.se, p. +46 70 142 23 66

Aiheet


TUI Nordic on Pohjoismaiden matkailumarkkinoiden johtava matkanjärjestäjä 20 prosentin markkinaosuudellaan. Vuonna 1961 perustettu konserni tarjoaa valmismatkoja, lentoja ja risteilyjä. TUI Nordiciin kuuluvat TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark ja TUI Finland, sekä Nazar, WonderCruises ja lentoyhtiö TUI fly. Saksalainen matkanjärjestäjäkonserni TUI Group toimii maailmanlaajuisesti noin 180 kohteessa. www.tui.fi

Discover your smile

TUI Finland Oy Ab on osa pohjoismaalaista matkailukonsernia TUI Nordicia, johon kuuluu myös TUI Sverige, TUI Norge, TUI Danmark, Nazar ja lentoyhtiö TUIfly Nordic. TUI Nordic on osa TUI Groupia.

TUI Finland
Jaakonkatu 3 C
PL 10, 00101 Helsinki
Finland