Skip to main content

Rovaniemen keskustaan maalataan vaikuttava muraali

Lehdistötiedote   •   Elo 28, 2017 10:27 EEST

Andrea Wanin muraali Kanadan Vancouverissa.

Lahjakas ja omaperäisestä tyylistään tunnettu kuvataiteilija Andrea Wan maalaa pian näyttävän muraalin Rovaniemen keskustaan. Teos on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jonka järjestää Upeart-yhdistys. Teos maalataan viisikerroksisen asuintalon päätyseinään osoitteessa Valtakatu 30.

”Rovaniemi on tämän vuoden UPEA-festivaalin kohteista pohjoisin ja siksi monen kansainvälisen taiteilijan mielestä erityisen kiinnostava. Taiteilija ja teoksen paikka valikoituivat yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa”, kertoo UPEA17-festivaalin pääkuraattori Jorgos Fanaris.

Kuvittaja-kuvataiteilija Andrea Wanin taidokkaissa teoksissa yhdistyvät perinteiset esitystavat ja surrealistiset vivahteet. Hänen unenomainen tyylinsä on muhinut erilaisten kulttuurien sulatusuunissa – taiteilija on syntynyt Hongkongissa, kasvanut Vancouverissa ja asuu nykyisin Berliinissä.

Wanin teoksia hallitsevat tarkat vedot, raikas värimaailma ja sadunomainen kerronta. Hän on toteuttanut muraaleja aiemmin muun muassa Vancouveriin. Suomeen ja Rovaniemelle hän saapuu ensimmäistä kertaa.

”Teoksesta tulee todella upea lisä kaupunkimme kulttuuritarjontaan. Taiteilija saapuu Rovaniemelle Taiteiden yönä 9.9. ja aloittaa sitten teoksensa työstämisen”, Rovaniemen kaupungin kulttuurituottaja Roosa Nevala iloitsee.

UPEA-kaupunkitaidefestivaalin aikana toteutetaan tänä vuonna yli 20 korkeatasoista muraaliteosta 13 suomalaiskaupunkiin. Mukana on useiden kerrostalojen teossarjoja, kokonaisen talon peittävä teos sekä Pohjoismaiden korkein muraali 50 metriin kohoavissa tehdassiiloissa. Mittakaavansa vuoksi UPEA kirii jo toisena vuotenaan maailman keskeisimpien kaupunkitaidetapahtumien joukkoon. Festivaalin teokset toteutetaan syyskuun aikana eri puolilla Suomea.

Rovaniemen teoksen toteuttamisessa ovat mukana Rovaniemen kaupunki, Visit Finland, Taike, Tikkurila, Cramo ja Dripit.fi

Andrea Wanin aiempien töiden pressikuvia löydät tämän linkin takaa.


Lisätietoa UPEA-kaupunkitaidefestivaalista:

Nettisivu: upeart.com

Facebook: facebook.com/upeart

Instagram: instagram.com/upeart

Twitter: twitter.com/upeartfinland


Haastattelupyynnöt ja kysymykset:

Jaana Liiri

+358 46 6244631

pr (at) upeart.com

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy