Tiedote -

Wilma palkittu yhtenä parhaista suomalaisista mobiilipalveluista

Wilman mobiilisovellus palkittiin kansallisessa Best Mobile Service -kilpailussa, jossa Wilma voitti yleisen hyötypalveluiden sarjan. Mobiilisovellus toimii kodin ja koulun välisenä kommunikaatiokanavana ja tarjoaa useita hyödyllisiä ominaisuuksia niin opettajille, huoltajille kuin oppilaillekin.

Wilma kulkee lähes miljoonan suomalaisen taskussa. Sovellus pitää huolen muun muassa siitä, että opiskelijat ovat oikeissa luokissa oikeaan aikaan, poissaolotieto saavuttaa nopeasti opettajat, ja että viestintä kodin ja koulun välillä toimii.

“18 vuotta sitten Wilman ottaessa ensimmäiset askeleensa olivat selainkäyttöiset (www) sovellukset uusi juttu ja siksi nimen haluttiin olevan W-alkuinen. Nyt viime vuosina mobiilikäyttö on kasvanut vahvasti, ja olemme huomioineet tämän muutoksen omassa kehitystyössämme. Uskomme, että mobiilikäyttö tulee entisestään lisääntymään”, kertoo Visma Enterprise Oy:n toimitusjohtaja Jukka Holm.

Kansallisen Best Mobile Service -kilpailun palkinnot jaettiin tiistaina 8.10. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaan kuuluvan Digital Transport Days 2019 -

tapahtuman yhteydessä Helsingissä. Jo perinteikkäässä valtakunnallisessa kilpailussa oli kuusi sarjaa ja se toteutettiin yhteistyössä Digital Forum Finland ry:n, älykkään liikenteen ja kuljetuksen yhteistyöfoorumin ITS Finlandin sekä useiden elinkeinoelämän toimijoiden kesken. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin.

”Laadukas asiakaslähtöinen palvelutuotanto sekä rohkeus kehittää palveluita suoraan myös kansainvälisille markkinoille ovat keskeisiä tekijöitä yhteiskuntamme menestyksen ja kilpailukyvyn kannalta. On ollut hienoa nähdä, minkälaista huippuosaamista Suomesta löytyy niin uusien liikkumisen palveluiden kehittämisessä kuin muutenkin arjen sujuvoittamisessa sekä kansalaisten hyvinvoinnin parantamisessa digitaalisin keinoin. Tämä kilpailu on mainio tapa nostaa esiin hienoja palveluita ja niiden tekijöitä”, totesi Marin.

Visma Enterprise Oy
Visma Enterprise tarjoaa monipuolisesti henkilöstö- ja työvoimanhallintaratkaisuja sekä opetushallinnon sähköisiä palveluita. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1300 asiantuntijaa. www.visma.fi/enterprise/

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi, yleinen

Kategoriat

  • wilma
  • ohjelmisto
  • ohjelmistokehitys

Visma tarjoaa ohjelmistoja ja palveluja, jotka yksinkertaistavat ja digitalisoivat keskeisiä liiketoimintaprosesseja sekä yrityksissä että julkisella sektorilla. Konserni toimii Pohjois-Euroopan lisäksi Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Benelux-maissa. Yli 9500 työntekijää, yli 1 000 000 asiakassopimusta ja 1,2 mrd. euron liikevaihto vuonna 2018 tekevät Vismasta yhden Euroopan johtavista ohjelmistoyhtiöistä. www.visma.fi

Suomessa jo yli 1300 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaitaan pysymään askeleen edellä ohjelmistoratkaisujen ja IT-konsultoinnin avulla.

Kotisivu: visma.fi.

Yhteyshenkilöt

Sanna Burton

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Suomen Visma-yhtiöiden lehdistökontakti 050 322 5222

Liittyvä sisältö