Ohita
Turvalliset kauppakeskukset kehittyvät yhdessä Cityconin kanssa

Uutinen -

Turvalliset kauppakeskukset kehittyvät yhdessä Cityconin kanssa

Citycon omistaa ja hallinnoi yli 40 kauppakeskusta Pohjoismaissa, joista kahdeksan sijaitsee Suomessa. Are on vastannut Cityconin kauppakeskusten talotekniikasta Suomessa vuodesta 2013 asti.

Mikä kohde?

Citycon omistaa kahdeksan vilkasta kauppakeskusta ympäri Suomea. Niistä tunnetuimpia ovat Vantaan Myyrmanni sekä Espoon Matinkylässä sijaitseva Iso Omena. Uudenmaan lisäksi Cityconin ostoskeskuksia on Tampereella, Lahdessa, Porissa sekä Lappeenrannassa.

Mitä erityistä?

Kauppakeskuskonseptit ovat isoja kokonaisuuksia ja niiden käyttöaste on todella suuri. Esimerkiksi Myyrmannin läpi kulkee tällä hetkellä vuodessa n. 8,6 miljoonaa ihmistä. Korkean käyttöasteen myötä tilat kuluvat huomattavasti esimerkiksi toimistokiinteistöjä nopeammin, joten ylläpidon ja korjaamisen suhteen on oltava jatkuvasti valppaana. Tämä korostuu etenkin vilkkaiden sesonkimyyntien aikaan.

Elävä ympäristö huomioidaan jatkuvasti Arelaisten työssä. Kauppakeskuksissa kulkee käyttäjiä lapsesta vaariin, jolloin toimivan tekniikan, siisteyden ja turvallisuuden merkitys korostuu. Päivittäinen huolto- ja ylläpitotyö ei myöskään saa häiritä kauppakeskuksen yrittäjien liiketoimintaa, jolloin asiakkaan bisneksen ymmärtäminen on tärkeää.

Arelaisten rooli

Are on vastannut pitkään Cityconin Suomen kauppakeskusten talotekniikan ylläpidosta ja huollosta. Palvelukonsepti on kuitenkin kasvanut yhteistyön mukana ja tällä hetkellä kiinteistöissä on käytössä lähes kaikki Aren tarjoamat palvelut.

Vihreät arvot ovat Cityconille tärkeitä ja muun muassa kauppakeskusten energiatehokkuuteen panostetaan. Vihreät arvot näkyvät myös kiinteistöjen kehityksessä, jota tehdään yhdessä sekä asiakkaan että kauppakeskusten yrittäjien kanssa.

”Teemme kauppakeskuksissa huollon ja ylläpidon lisäksi paljon muutakin. Yksi avaintekijä pitkässä yhteistyössä on ollut tiivis, vuorovaikutteinen ja luottamuksellinen yhteistyö asiakkaan kanssa”, kertoo asiakkuuspäällikkö Vesa Eerola.

Kauppakeskuksissa työskentelee arviolta kaikkiaan noin 35 arelaista päivittäin. Päivittäisiä kiinteistönhoitajia sekä työnjohtajia on päivittäin paikalla noin 15 henkilöä, jonka lisäksi kauppakeskuksissa käy jatkuvasti muun muassa huolto- ja korjausasentajia. Suuri osa huoltohenkilöstöstä ja työnjohdosta on ollut mukana asiakkuuden alusta asti ja heillä on pitkät suhteet paikallisiin kiinteistöpäälliköihin.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995

Liittyvä sisältö

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE
Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi