Ohita
AZETSILLE UUSI KONSERNIN COO

Uutinen -

AZETSILLE UUSI KONSERNIN COO

AZETSILLE UUSI KONSERNIN COO

Azets on nimittänyt Roger Eigenheerin konsernin Chief Operating Officer -rooliin (COO).

Eigenheerillä on yli 20 vuoden kokemus asiantuntijapalveluiden johtamisesta ja teknologian ja liiketoiminnan muutoksista. Hän on työskennellyt aiemmin johtotehtävissä EY:llä, Accenturella sekä muissa globaaleissa organisaatioissa.

Eigenheer liittyi Azetsin johtoryhmään lokakuussa 2022 ja työskenteli puolen vuoden ajan konsernin silloisen COO:n Steve Sharpin rinnalla.

Uudessa tehtävässään Eigenheer johtaa Azetsin operatiivista toimintaa.

Roger Eigenheer kommentoi: ”Minulle on kunnia-asia aloittaa Azetsin COO:n tehtävässä. Haluan kiittää Steven Sharpia hänen tuestaan kuluneen puolen vuoden aikana. Olen erittäin vaikuttunut Azetsin tähänastisesta toiminnasta, ja olen innoissani päästessäni jatkamaan työtä osaavan tiimin kanssa. Pääsemme rakentamaan vahvojen perustusten päälle ja kehittämään toimintaa.”

”Suhtaudun intohimoisesti Azetsin tarkoitukseen: parantaa työntekijöidemme, asiakkaidemme ja kumppaneidemme elämää kestävällä tavalla, ja saan energiaa edessä siintävistä mahdollisuuksista. Minulle on ensisijaisen tärkeää varmistaa Azetsin operatiivinen erinomaisuus, ja fokukseni on vahvasti henkilökunnassamme ja asiakkaissamme. Uskon, että tulemme saavuttamaan yhdessä hienoja asioita.”

”Uskon vakaasti, että strateginen investointimme teknologiaan vahvistaa edelleen positiivista työntekijäkokemusta. Teknologian avulla työntekijöimme tarjoutuu mahdollisuuksia kehittyä valitsemillaan alueilla. Se myös auttaa meitä luomaan arvoa asiakkaillemme ja yrityksellemme ja mahdollistaa työntekijöillemme terveellisen työn ja vapaa-ajan välisen tasapainon.”

Azetsin konsernin toimitusjohtaja Chris Horne sanoo:

”Kiihdyttäessämme kunnianhimoisten kasvusuunnitelmiemme toteuttamista olen iloinen siitä, että kehitystä johtaa Roger Eigenheer. Hän on alusta saakka osoittanut vahvaa johtajuutta ja syvää liiketoiminnan ymmärrystä.”

”Haluan myös lausua kiitokseni Steve Sharpille, joka on tehnyt erinomaista työtä menestyksemme eteen viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana. Steven Sharpin ja hänen tiiminsä johtama operatiivinen muutos on vaikuttanut liiketoimintamme jokaiseen alueeseen kannustaen fiksumpaan työskentelyyn ja kyvykkyyksien luomiseen mitä tulee asiakkaidemme tarvitsemiin tuotteisiin ja palveluihin. Toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.”


Mediakohtaktit:

Shaun Staff, Group Head of External Communications
shaun.staff@azets.co.uk
+44 (0)7515 789 306

Sara Aadnesen, Nordic PR and Communication Manager
sara.aadnesen@azets.com
+47 90600759

Linkit

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Ulla Nikkanen

Ulla Nikkanen

Lehdistön yhteyshenkilö Managing Director Azets Finland +358 10 756 4424

Keskity liiketoimintaan ja saavuta tavoitteet

Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 7 000 työntekijää sekä yli 600 kumppania. Palvelemme 120 000 asiakasta Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Romaniassa. Asiakkaisiimme kuuluu eri toimialojen ja kokoluokan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita.

Azets Groupiin kuuluvat myös palkittu kansainvälinen yritys- ja yksityisverotus- ja kirjanpitobrändi Blick Rothenberg sekä Pohjoismaissa toimivat yritykset Karabingruppen, Legeregnskap, Isännöinti Luotsi ja Idur.

Autamme asiakkaitamme keskittymään
liiketoimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa.