Ohita
Anders Jonsson, Engconin Strömsundin tehtaiden asennusvastaava, ja Engconin perustaja Stig Engström.
Anders Jonsson, Engconin Strömsundin tehtaiden asennusvastaava, ja Engconin perustaja Stig Engström.

Tiedote -

Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään

Engcon, maailman johtava kaivukoneiden rototilttien valmistaja, on äskettäin vihkinyt käyttöön uuden tehtaan yrityksen päätoimipaikassa Strömsundissa Ruotsissa. Uuteen tehtaaseen sijoittamisen taustalla on Engconin tuotteiden lisääntynyt kysyntä sekä halu lyhentää toimitusaikoja entisestään.

– Myyntimme on ollut viime vuosina huippuhyvää, ja sen myötä myös tuotanto- ja toimituskapasiteetin lisäystarve on kasvanut samassa tahdissa, Engconin perustaja Stig Engström sanoo uuden tehtaan vihkimispuheessaan.

Stig Engström kehui myös henkilöstöä siitä, että se on ennätyssuuresta myynnistä huolimatta pystynyt pitämään kiinni toimitusajoista. Uuden tehtaan myötä saadaan lisäkapasiteettia myös tulevaa kasvua varten.

– Uuden tehtaan ansiosta voimme olla askeleen edellä, ennen kuin asiakas on edes tehnyt tilausta. Toimitusaikamme lyhenevät näin entisestään, tämä koskee erityisesti niin sanottuja vakiotuotteita, joiden volyymit ovat suuria, kertoo Anders Jonsson, Engconin Strömsundin tehtaiden asennusvastaava.

Uusia työpaikkoja – nyt ja tulevaisuudessa
Uudelle tehtaalle on palkattu uusia työntekijöitä, ja liikevaihdon viimeisimmän kasvun johdosta työvoimaa on tarpeen palkata todennäköisesti vielä lisää.

– Kasvuvauhtimme puhuu selvää kieltään, emme jää tähän, olipa kyse tuotantotiloista tai henkilöstöstä, Stig Engström päättää tehtaan vihkimispuheensa.

Linkit

Aiheet

Kategoriat


engcon on maailman johtava rototilttien (kaivukoneiden ”rannenivelten”) ja niihin soveltuvien työlaitteiden valmistaja. Ne tekevät kaivukoneista entistä monikäyttöisempiä, tarkempia ja turvallisempia. Osaamisemme, sitoutumisemme ja korkean palvelutasomme avulla autamme asiakkaitamme menestymään.

engcon on keskisuuri konserni, jonka emoyhtiön Holding AB:n kotipaikka on Ruotsin Strömsund. Myynnistä vastaavat kahdeksan myyntiyhtiötä, jotka toimivat Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Alankomaissa. Muista markkinoista vastaa engcon International. engcon-ryhmän liikevaihto oli vuonna 2016 noin 870 miljoonaa Ruotsin kruunua, ja sillä oli noin 200 työntekijää. www.engcon.com

Yhteyshenkilöt

  • Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
    Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
    Lisenssi:
    Creative Commons Attribution, No Derivatives
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2352 x 1568, 2,86 MB
    Lataa
  • Anders Jonsson, Engconin Strömsundin tehtaiden asennusvastaava, ja Engconin perustaja Stig Engström.
    Anders Jonsson, Engconin Strömsundin tehtaiden asennusvastaava, ja Engconin perustaja Stig Engström.
    Lisenssi:
    Creative Commons Attribution, No Derivatives
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2352 x 1568, 2,11 MB
    Lataa
  • Mats Fredriksson, Engcon
    Mats Fredriksson, Engcon
    Lisenssi:
    Creative Commons Attribution, No Derivatives
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2739 x 2739, 2,59 MB
    Lataa
  • Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
    Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
    Lisenssi:
    Creative Commons Attribution, No Derivatives
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2352 x 1568, 2,84 MB
    Lataa
  • Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
    Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa