Tiedote -
Gigantti teki jälleen ennätysliikevaihdon ja tulos kasvoi merkittävästi
Gigantin liikevaihto kasvoi tilikauden 1.5.2019–30.4.2020 aikana yli 33,8 miljoonaa euroa yltäen ennätykselliseen 596 miljoonaan euroon*. Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna kertyi yli 6 prosenttia. Vertailukelpoinen operatiivinen tulos kasvoi yli 300 prosenttia 3,5 miljoonaan euroon. Gigantti on toimialansa markkinajohtaja 30 prosentin markkinaosuudella.
– Meillä on takanamme ennätysvilkas kevät, ja tilikautemme sujui muutenkin erittäin myönteisissä merkeissä. On ollut hienoa huomata myös asiakkaidemme olevan tyytyväisiä toimintaamme, sillä asiakastyytyväisyytemme kasvoi tilikauden aikana jälleen uusiin ennätyslukemiin. Tyytyväisten asiakkaiden vuoden keskiarvo nousi lähes 93 prosenttiin, eli valtaosa asiakkaistamme antoi asiakaspalvelustamme hyvän tai erinomaisen arvosanan, Gigantin toimitusjohtaja Trygve Hillesland sanoo.
Lämmin kesä 2019 näkyi eri tuoteryhmien myynnissä. Kaupaksi kävivät hyvin pienet kodinkoneet, joihin lukeutuvat erilaiset tuulettimet ja jäähdyttimet. Tilikauden ehdoton hittituote olivat kuitenkin sähköpotkulaudat.
– Sähköpotkulaudat ovat todella lyömässä läpi Suomessa. Niiden myynti kasvoi tilikautemme aikana lähes 600 prosenttia, Hillesland kertoo.
Muita myyntiään kasvattaneita tuoteryhmiä olivat kuulokkeet, varsi- ja robotti-imurit sekä älykellot, aktivisuusrannekkeet ja muut wearable-tuotteet. Myös kodin turvallisuuteen liittyvissä Smart Home -tuotteissa nähtiin vuoden aikana selvä kasvu.
Lisäksi keittiömyynti jatkoi tilikauden aikana 50 prosentin kasvutahtia. Edellisen tilikauden aikana Epoq-keittiöiden myynti kasvoi 47 prosenttia.
Koronapandemia kasvatti verkkokauppaa ja toi uusia palveluita
Gigantin verkkokaupan myynti kasvoi tilikauden aikana 17 prosenttia. Kasvussa näkyy ainakin osittain koronapandemian vaikutus. Korona siivitti myös ketjun kokonaismyynnin kevään aikana 20 prosentin kasvuun. Erityisen hyvin kävivät kaupaksi etätöihin, etäopiskeluun ja kotona viihtymiseen liittyvät tuotteet, kuten tietokoneet, kuulokkeet, näytöt ja pelikonsolit. Web-kameroiden myynnissä nähtiin keväällä 2020 hurja yli 600 prosentin kasvu.
– Kulutustottumusten muutoksesta kertoo se, että Gigantissa varaa ja nouda -tilaukset, joissa asiakas noutaa netissä maksamansa tuotteen lähimmästä myymälästä, kasvoivat hurjat 115 prosenttia edelliskevääseen verrattuna. Myös kevään aikana lanseeraamamme drive-in- ja LIVE-myyjä-palvelumme ovat olleet niin suosittuja, että harkitsemme niiden ottamista pysyviksi osiksi palveluvalikoimaamme, Hillesland kertoo.
Drive-in-palvelu mahdollistaa Gigantin asiakkaille täysin kontaktittoman tilauksen noudon myymälän parkkipaikalta autosta nousematta. LIVE-myyjä-palvelu puolestaan tuo Gigantin myyjien ammattitaidon asiakkaan luo etänä videoyhteyden avulla.
Syksyllä 2019 Gigantti lanseerasi myös uuden kanta-asiakasohjelman, joka sai jättisuosion. Ohjelmaan liittyi muutamassa kuukaudessa yli 300 000 ihmistä.
Gigantti täytti 20 vuotta
Ensimmäinen Gigantti avattiin Vantaan Tammistoon vuonna 1999. Tällä hetkellä ketjulla on Suomessa jo 41 myymälää, joiden konsepti kehittyy koko ajan.
– Olemme viimeisen vuoden aikana ottaneet askeleen kohti uutta aikakautta. Suurimmasta osasta myymälöitämme löytyy nyt kattava Gaming-alue, jolla asiakkaat pääsevät testaamaan pelitietokoneita käytännössä. Uudistimme myös keväällä Kotkan ja Helsingin Forumin myymälät kokonaan uuden 3.0 -myymäläkonseptin mukaisiksi, Hillesland kertoo.
20-vuotista taivaltaan Gigantti juhlisti syyskuussa 2019 näyttävällä tempauksella. Juhlan kunniaksi tehtiin mainosfilmi, joka kuvaa maailman, elämän ja teknologian muutosta viimeisen 20 vuoden aikana. Filmiin on sovitettu oma versio Bomfunck MC’s -yhtyeen legendaarisesta Freestyler-hittibiisistä.
Työ digikuilujen pienentämiseksi jatkuu
Gigantti toteuttaa säännöllisesti suomalaisten digitaalisia taitoja ja digihaasteita kartoittavan tutkimuksen, jonka tuloksia käytetään hyväksi tukityössä ja aiheen tuomisessa julkiseen keskusteluun. Työ jatkuu myös toukokuussa 2020 alkaneella uudella tilikaudella. Keväällä 2020 Gigantti osallistui kansalliseen Digitukiviikkoon tuomalla digituen etänä kaikkien suomalaisten saataville ja lahjoittamalla HelsinkiMission seniorityöhön kannettavia tietokoneita, joiden avulla ikäihmiset pystyvät pitämään yhteyttä läheisiinsä.
– Digikuilujen merkitys esimerkiksi yhteydenpidossa korostui entisestään koronatilanteen myötä. Jos ihmisellä ei ole taitoja tai välineitä sähköiseen yhteydenpitoon, jää hän eristyksissä poikkeuksellisen yksin. Olimme erittäin iloisia, että pystyimme auttamaan HelsinkiMissiota merkityksellisellä tavalla. Aiomme jatkaa tätä työtä, Hillesland sanoo.
Henkilöstön koulutuspäivät lähes tuplaantuivat
Tämän tilikauden aikana Gigantti panosti entistä enemmän henkilöstönsä kouluttamiseen. Esihenkilötyöstä kiinnostuneille suunnatun osastopäälliköiden trainee-ohjelman suoritti kolme ryhmää. Lisäksi ketjun sisäisiä koulutuspäiviä lisättiin 600:sta tuhanteen.
– Päivien määrä siis lähes tuplaantui. Uskomme Gigantissa vahvasti henkilöstömme kehittämiseen. Se tukee sekä heidän motivaatiotaan että urapolkujaan, Hillesland sanoo.
Gigantilla on 41 myymälää ja 1200 työntekijää.
*Tilintarkastamattomat taloudelliset tiedot.
Aiheet
- Kotielektroniikka
Kategoriat
- tulos
- gigantti
Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Gigantilla on Suomessa 41 myymälää. Yrityksemme palveluksessa työskentelee 1200 henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa. Liikevaihtomme on 563 miljoonaa euroa.
Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.
Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa gigantti.fi.