Tiedote -

Koronavuosi siivitti Gigantin kaikkien aikojen ennätyslukuihin: ”Kysyntä, volyymit ja maailmantilanne ovat olleet todellinen stressitesti – asiakkaille olemme hurjan kiitollisia”

Gigantti julkaisi 30.4. päättyneen tilikauden 2020/2021 ennätyksiä murskaavat tunnuslukunsa. Liikevaihto yhtiöllä kasvoi +15,2 %, 687 miljoonaan euroon. Liikevoitto kodinkone- ja elektroniikka-alan markkinajohtajalla kasvoi yli 130 % edelliseen vuoteen verrattuna ja nettotulos oli 6,1 miljoonaa euroa. Koronavuoden kehitys on pistänyt Gigantin koville, mutta myös vauhdittanut uudistumista ja lujittanut yhteisöä.

­– Kulunut vuosi on ollut hyvin poikkeava asiakkaillemme ja työntekijöillemme. Olemme kohdanneet paitsi muutoksia ostotottumuksissa, myös uusia kulutustarpeita. Suuri kysyntä ja volyymit sekä epävarma maailmantilanne ovat olleet todellinen stressitesti Gigantin ihmisille, järjestelmille ja käytännöille. Olemme hurjan kiitollisia siitä, että asiakkaamme ovat jaksaneet luottaa meihin, kuvailee tilikautta 2020/21 Gigantin toimitusjohtaja Laura Tarkka.

– Olemme myös äärimmäisen ylpeitä kaikista työntekijöistämme, jotka ovat kohdanneet muutoksen rohkeasti; osoittaneet sisua ja joustavuutta ja jaksaneet ahkeroida sinnikkäästi koko vuoden. Hyvästä työstä on ollut myös erityisen ilahduttavaa palkita – työntekijämme ansaitsivat kuluneena tilikautena ennätyssuuret bonukset. Lisäksi henkilöstön kehitykseen ja hyvinvointiin panostettiin merkittävästi. Kovan kasvuvauhdin seurauksena pääsimme toteuttamaan koronavuonna myös jättirekryn, jonka myötä Giganttiin palkattiin lähes 100 uutta työntekijää.

Myymälöiden vetovoima kesti, etäpalvelut tulivat jäädäkseen

Koronan muuttaessa dramaattisesti asiakkaiden ostokäyttäytymistä keväällä 2020, Gigantissa tehtiin hartiavoimin töitä myymälöiden elinvoimaisuuden ja turvallisuuskäytäntöjen eteen. Etäpalvelut, kuten Livemyyjät, Drive-In ja Collect@Store osoittautuivat kaikki onnistuneiksi tavoiksi palvella joustavasti ja vastuullisesti asiakkaita, eikä niiden suosio näytä vieläkään hiipumisen merkkejä.

Vaikka suunnitelmat uusista myymälöistä ja myymälöiden uudistamisista saivat ennakoimattoman koronakäänteen, eteenpäin puskettiin liveostokokemuksen vetovoimaan luottaen. Ketjuun saatiin uusi Järvenpään myymälä, sekä uusilla palvelukonsepteilla varustetut Porvoon, Tammiston ja Lommilan myymälät. Ketjun kehittämispanostuksia kuvaavat myös heti tilikauden päätyttyä avatut, uusi Kauppakeskus Kaaren myymälä Helsingissä sekä Raision uudistettu myymälä Turun kupeessa.

- On hienoa nähdä, että kaikki 42 myymäläämme toimivat täydellä teholla, ja yli 1 500 giganttilaisen yhteisö katsoo yhdessä asiakkaidemme kanssa koronan jälkeiseen aikaan. Vaikka poikkeusvuonna kasvoimme etenkin nettimyynnin osalta, ollaksemme edelleen asiakkaidemme ykkösvalinta, investoimme jatkossakin myymälöihin, järjestelmäkehitykseen ja muihin kestäviin uudistuksiin, Tarkka luettelee.

Vahvinta kasvua etätyötuotteiden, gamingin ja keittiöiden kategorioissa

Etätyöskentely ja toisaalta vapaa-aikaan panostaminen näkyvät vahvana kasvuna useissa Gigantin tuotekategorioissa. Jyrkin kehityskäyrä osoittaa kotitoimistojen työvälineisiin ja tarvikkeisiin sekä vapaa-ajan digitaalisiin aktiviteetteihin, kuten pelaamiseen. Myös kotien remontointitrendi näkyy voimakkaasti muun muassa Epoq-keittiöiden lisääntyneessä suosiossa.

- On selvää, ettei kotien laittaminen tässä mittakaavassa kestä ikuisuuksiin. Viihtymisen ja elämyksellisyyden tarve kuitenkin jatkuu, mitä digitalisoituminen vain korostaa. Pelaaminen on ollut suosittua jo pitkään, mutta korona-aikana siitä on tullut selvästi yhä enemmän koko kansan huvia. Pidämme paitsi ennakkoluulojen kumoamisesta, myös siitä, että digitaaliset elämykset yhteisöllistävät ja yhdenvertaistavat ihmisiä. Meille tärkeä työ digitaalisten kuilujen kaventajana jatkuu edelleen myös #GiganttiTekeeHyvää-hankkeiden parissa, joita tulemme vahvistamaan tänä vuonna entisestään, Tarkka kertoo.

Lisätietoja:

Laura Tarkka, toimitusjohtaja, Gigantti
Puh. +358 40 505 2193
Email. laura.tarkka(a)gigantti.fi

Aiheet

  • Kotielektroniikka

Kategoriat

  • tilinpäätös
  • tulos
  • etätyöskentely
  • epoq-keittiöt
  • henkilöstö
  • korona
  • gigantti
  • liikevaihto
  • asiakaskokemus
  • kodinelektroniikka
  • gaming
  • myymälät
  • työntekijäkokemus

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Gigantilla on Suomessa 42 myymälää. Yrityksemme palveluksessa työskentelee 1 500 henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa. Liikevaihtomme on 687 miljoonaa euroa.

Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.

Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa gigantti.fi.

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664

Liittyvä sisältö