Tällä sivulla oleva materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti toimittajille, lehdistölle ja medialle.Napsauta "KYLLÄ" ja siirry Uutishuoneeseen. Jos napsautat "EI", palaat takaisin sivulle mynewsdesk.com.
Janne Hongell on nimitetty Grundlagen luovaksi johtajaksi. Vuonna 2019 Grundlagen ensimmäisenä työntekijänä aloittanut Hongell siirtyi takaisin Nitrosta luovan johtajan paikalta, “Grundlage jäi sydämeen kytemään ja leimahti taas, kun aika oli kypsä. Huippuyksilöitä on siellä täällä, mutta huipputiimejä harvassa", kertoo Hongell.
Kauppakeskus Mylly on julkistanut uudistuneen brändinsä sopivasti 20-vuotisjuhlavuotenaan. Ensimmäisenä ja vahvimmin kuluttajille ja sidosryhmille näkyy visuaalinen uudistus, mutta todellisuudessa työtä on tehty reilu vuosi ja brändi tarkasteltu läpikotaisin aina brändipersoonaa ja asiakaspolkua myöden. Bränditoimistokumppanina uudistuksessa on ollut mainostoimisto Grundlage.
Grundlagen strateginen kivijalka on rakennettu loistavasti ja meillä on monipuolinen luova tiimi ja asiakkuudet, joiden avulla se pystyy toimimaan. Kun on kasvanut alan parhaiden mentoroitavana, sellaisten poutasten, niemisten ja wackereiden, ne jäävät pään sisälle asumaan. Nyt näiden ikonien ääntä saada kuulla tiimissä muutkin, nauraa Hongell.
Olen innoissani vuoden teemasta, sillä se liittyy tiiviisti siihen työhön, jota olen meillä Grundlagella tehnyt asiakkaidemme kanssa. Palvelut-kategoria on brändien kehittämisen kannalta myös yksi kriittisimpiä asiakaskohtaamispisteitä, summaa Haverinen.
“Koronaviruksen aiheuttama tilanne pakottaa meidät markkinoinnin asiantuntijat pohtimaan monelta eri näkökulmalta käsissä olevien brändiemme markkinointia ja viestintää. Yleensä meillä on kenkä kaasulla, mutta pitää osata vetää käsijarrusta ja lähteä liikkeelle uudelleen. Normaalisti tehdään u-käännös, mutta me teimmekin Hakolalla h-käännöksen. Näin Ystävät-mallisto sai alkunsa.", kertoo Tauler.
Mainostoimisto Grundlage vetää puoleensa alan kuumimpia ammattilaisia. Mikä tekee vielä pienestä yrityksestä niin erityisen?
Luova, rohkea ja erinomainen mainostoimisto.
Luodessasi käyttäjätilin ja seuratessasi uutishuonetta henkilötietojasi käytetään toimestamme sekä uutishuoneen omistajan toimesta, jotta voit vastaanottaa uutisia ja päivityksiä tilausasetustesi mukaan.
Lisätietoja löydät Privacy policy, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön toimestamme sekä Privacy policy kontakteille, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön uutishuoneen omistajan toimesta.
Huomaathan että Käyttöehtomme soveltuvat kaikkien palvelujemme käyttöön.
Voit peruuttaa suostumuksesi koska tahansa perumalla tilauksesi tai poistamalla tilisi.
Sähköposti on lähetty osoitteeseen __email__. Klikkaa linkkiä ja seuraa Uutishuonetta Grundlage.