Uusi talousjohtaja HiQ:lle
Teknologiayhtiö HiQ on nimittänyt Elina Huhtilaisen uudeksi talousjohtajakseen 13.2.2025 alkaen
Teknologiayhtiö HiQ on nimittänyt Elina Huhtilaisen uudeksi talousjohtajakseen 13.2.2025 alkaen
Jouko Pirinen on valittu vastaamaan HiQ:n palvelutoimituksista 1. tammikuuta 2025 alkaen.
IT-konsulttiyritys HiQ palkittiin omasta brändistään ja digitaalisesta identiteetistään yhdessä Euroopan tunnetuimmista suunnittelukilpailuista, European Design Awardseissa. Brändityö tehtiin HiQ:n sisaryhtiön, suunnittelutoimisto Great Apesin toimesta.
Janne Ahonen on nimetty HiQ Finlandin ja Lamian toimitusjohtajaksi tänään, tiedottaa teknologiayhtiö HiQ. Digitaaliseen kaupankäyntiin erikoistunut Lamia yhdistyi osaksi HiQ-konsernia vuonna 2021. Uuden toimitusjohtajan nimityksen myötä yritykset vahvistavat yhteisvoimaansa ja yhdistävät toimintaansa luoden entistä vahvemman tarjooman paikallisessa markkinassa.
HiQ on jatkanut viime aikoina laajentumistaan, ja seuraava etappi teknologiakonsulttiyhtiön kasvupolulla julkistetaan tänään. Konserni kasvaa Saksan markkinoilla jo toista kertaa tänä vuonna, kun saksalainen tytäryhtiö Scandio toivottaa Münchenissä toimivan, ketteriä konsultointipalveluja tarjoavan anarconin tervetulleeksi tiimiin.
HiQ ilmoittaa tänään yrityksen seuraavasta laajentumisvaiheesta. Teknologiakonsultointiyritys kasvaa Saksan markkinoilla, kun HiQ:n vuonna 2021 hankkima Scandio ostaa Atlassian-asiantuntija K15t:n konsultointiyksikön. Kaupan myötä HiQ ja Scandio avaavat ensimmäisen toimipisteensä Saksan Stuttgartiin.
HiQ:n tavoitteena on nousta Pohjois-Euroopan johtavaksi teknologia-alan konsulttiyhtiöksi. Tänään konserni kertoo ostavansa ruotsalaisen ohjelmistotalon, Abizko Consultingin, jolla on toimipisteet Tukholmassa, Malmössä ja Örebrossa. Aluksi yritys jatkaa toimintaansa omalla tavaramerkillään, mutta liittyy myöhemmin osaksi HiQ:n Frends-ratkaisua.
Samuel Skott is appointed new CEO and President of HiQ. He will lead the company's continued successful development in the Nordic region and Europe.
Euroopan johtavaksi teknologiakonsulttiyritykseksi tähtäävä HiQ ostaa nyt digitaaliseen kaupankäyntiin erikoistuneen Lamian. Suomessa perustettu Lamia suunnittelee ja toteuttaa digitaalisia palveluja ja monikanavaisia verkkokaupparatkaisuja. Jatkuvasti kasvavalla yrityksellä on tällä hetkellä 90 työntekijää.
Sven Ivar Mørch, CEO of HiQ, will leave his position with the company effective immediately. Fredrik Malm, CFO of HiQ, will take over the role as interim CEO until a formal successor takes over. The recruitment process for a new CEO of HiQ is underway.