Ohita
SmartBus -oppilasohjelman vetäjä, taikuri Kim Wist
SmartBus -oppilasohjelman vetäjä, taikuri Kim Wist

Tiedote -

SmartBus on elämyksellinen konsepti, joka opettaa nuorille nettietikettiä

Huawein suosittu ja kouluille maksuton SmartBus-konsepti on 5–6-luokkalaisille kohdennettu oppitunti, jossa taikuuden avulla opetellaan nettietikettiä. Hauskasta, mutta informatiivisesta show’sta jää lapsille hyvin mieleen nettimaailman sudenkuopat.

Koronapandemian aikana nuorten ja lasten pahoinvointi on lisääntynyt. Yksi tekijä on nettikiusaaminen, toinen taas sosiaalisen
median aiheuttama paine, jossa seurattavasta henkilöstä syntyy epätotuudenmukainen kuva - seuraaja kokee itsensä vähempiarvoiseksi.

Huawei lanseerasi vuonna 2021 Suomessa kansainvälisen SmartBus-konseptinsa, jossa opetetaan netissä pinnan alla kuplivia asioita, kuten turvallisuutta, huijausten tunnistamista ja muiden huomioon ottamista. Tunnin mittaisessa koulutuksessa yhdistyy
nerokkaaksi tarinakokonaisuudeksi tärkeä tieto, käytännön vinkit sekä taikatemput.

- Lähtökohta on, miten netti toimii lapsen näkökulmasta ja tavoitteena on lieventää netin negatiivisia vaikutuksia. Taikuus pitää tehokkaasti mielenkiinnon yllä, mutta siinä sivussa saa netin käytöstä totuudenmukaisen kuvan. Palaute on ollut yksinomaa hyvää ja keskustelu jatkuisi usein tunnin jälkeenkin, Huawein Senior Communications Manager Niklas Mannfolk selittää.

Nettimaailma muuttuu jatkuvasti ja se on SmartBusissa otettu huomioon. Tuntikokonaisuuden suunnitellut ja toteuttava taikuri Kim
Wist
on havainnut, että opettajien määrä luokassa kasvaa tunti tunnilta, kun ensimmäisten oppituntien palaute kiirii opettajienhuoneessa. Niin oppilaat kuin opettajat seuraavat nousujohteista koulutusta herpaantumatta. Jälkikäteen Wist on kuullut, että myös osa lasten vanhemmista on tehnyt kertauksellisen Kompassi-testin, joka kertoo oman nettikäyttäytymisen tason.

- Opettajilla ei aina ole välttämättä käytössä viimeisintä tietoa, minkälainen lapsen maailma netissä on. Konseptin on kiitelty antavan myös opettajille uutta näkökulmaa opetukseen, Wist mainitsee.

Wist on Suomen suosituimpia taikureita sekä kysytyimpiä esiintyjiä. Hän innostui projektista jo ensimmäisessä puhelussa: oppitunnin aihe on tärkeä ja tietoa jaetaan inspiroivalla tavalla. Hän kokee, että nuorille opettaminen on antoisaa ja lasten palaute on
suoraa sekä rehellistä.

- Jos lapset tykkäävät, he ovat mukana täydestä sydämestä. Palkitsevinta ovatkin lasten reaktiot sekä keskustelut, joissa pohditaan aiheita yhdessä.

Huaweille tärkeintä on, että oppitunnin jälkeen jokainen pohtisi tarkemmin, kuinka sosiaalisessa mediassa toimii ja ymmärtäisi jaetun tiedon ja kuvien merkityksen pidemmän päälle. Kokonaisuudessa keskitytään myös empatiaan ja siihen, kuinka mahdollisesti muiden henkilöiden tiedot voivat olla vaarassa.

- Jokaisella tempulla on yhteys sisältöön ja sanomaan. Jotta lapsi rekisteröi opit, on tärkeää, että oppiminen on hauskaa, Mannfolk kehuu koulutussisällön yhdistyvän poikkeuksellisen saumattomasti taikuuteen.

- Koulu kerrallaan, haluamme lieventää netin negatiivisia hyvinvointivaikutuksia sekä ennaltaehkäistä nettikiusaamista, hän toteaa.

---

MIKÄ ON SMARTBUS?

Huawei SmartBus-konsepti kehitettiin Belgiassa vuonna 2019 yhteistyössä Insightin kanssa. Bussi kiersi Benelux-maiden kouluja ja opetti matkallaan nettietikettiä eli netikettiä. Konsepti tuotiin Suomeen vuoden 2021 lopulla pilottimuodossa.

Suomessa kouluja kiertää bussin sijaan Suomen suosituin taikuri Kim Wist, joka on erikoistunut yhdistelemään tuotetietoutta taikuuteen. SmartBus-luennolla tuotteena toimii netin riskit ja oman vastuun tunnistaminen netin käytössä.

Kyseessä on nousujohteinen tarina, joka pitää mielenkiinnon yllä koko tunnin ajan. Vuorovaikutteisen luennon jälkeen oppilaat
tekevät aiheet kertaavan Kompassi-testin, joka kertoo minkälaisia netin käyttäjiä he ovat sekä ehdottaa, mitä kunkin kannattaa ottaa huomioon omassa nettikäyttäytymisessä.

Insightin toteuttaman nimettömän kyselyn tuloksia hyödynnetään EU-rahoitteisessa projektissa, joka tutkii eurooppalaisten nuorten nettikäyttäytymistä – sekä pohtii sitä, kuinka siihen voidaan vaikuttaa positiivisesti.

Olisiko lähikoulussanne tarvetta netiketin opetukseen?

Lisää tietoa: Niklas Mannfolk, Huawei
niklas.mannfolk@huawei.com

Artikkeli julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 28.10.2022

Aiheet

Kategoriat


Huawei Technologies

Huawei Technologies on yksi maailman johtavista informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) yrityksistä.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja kaikille keskittyen viiteen ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet, digital power ja pilvipalvelut.

Huawein tuotteet, ratkaisut ja palvelut ovat sekä kilpailukykyisiä että turvallisia. Avoimen yhteistyön avulla haluamme luoda asiakkaillemme kestävää arvoa, tehdä työtä ihmisten voimaannuttamiseksi, parantaa elämää kodeissa ja inspiroida innovaatiota kaikenlaisissa organisaatioissa. Huawein innovaatiot luodaan asiakkaiden tarpeisiin. Investoimme perustutkimukseen, jossa keskitytään maailmaa eteenpäin vieviin teknologisiin läpimurtoihin. Yhtiö työllistää 194 000+ työntekijää yli 170 maassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on työntekijöidensä täysin omistama yksityinen yritys.

Suomessa Huawei aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työllistää noin 600 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Lue lisää osoitteessa www.huawei.com tai seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: http://fi.linkedin.com/company/huawei-finland.

Yhteyshenkilöt

  • Huawei_2.10.1
    Huawei_2.10.1
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    4608 x 1920, 5,78 MB
    Lataa
  • Huawei_2.9.1
    Huawei_2.9.1
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    4608 x 1920, 2,13 MB
    Lataa

Liittyvä sisältö

  • Huawein Marja Dunderfelt ja  hackathonin voittaneet Tiia  Vepsäläinen (vas.) ja Janetta  Huoponen (oik.) korostavat,  että softaa suunniteltaessa  tulee ottaa huomioon erilaisia näkökulmia.

    Huawei mukana Mimmit koodaa -hackathonissa

    Huawei haluaa kannustaa naisia eteenpäin teknologia-alalla ja hakeutumaan alalle. Mimmit koodaa hackathonin kumppanuus antoi siihen oivan mahdollisuuden.

    Mimmit koodaa -yhteisöön kuuluvat Janetta Huoponen ja Tiia Vepsäläinen osallistuivat marraskuussa yhteisön järjestämään 48 tunnin virtuaaliseen hackathoniin ja veivät tiimillään voiton kotiin. Tehtäväksianto tuli sponsorina toimineelta Hua

  • Huawei Suomi on Top Employer 2023

    Huawei Suomi on jo kolmatta vuotta peräkkäin Top Employer

    Riippumaton HR-instituutti Top Employers Institute on myöntänyt Huawei Suomelle arvostetun "Top Employer" -työnantajapalkinnon kolmantena peräkkäisenä vuotena. Huawei sai lisäksi palkinnon 17 muussa Euroopan maassa. Sen seurauksena Huaweille myönnettiin myös ”Top Employer Europe” -palkinto. Palkinto myönnetään sellaisille maailmanlaajuisesti toimiville yrityksille, jotka täyttävät tietyt henkilöst

  • Lohenkalastusta Norjassa

    Huawein ja BJFFn lohien suojeluhanke voitti GSMA GLOMO-palkinnon

    Vuoden 2024 Mobile World Congressissa Barcelonassa Huawei ja Berlevåg Jeger og Fiskerforening (BJFF) saivat GSMA GLOMO-palkinnon kategoriassa "Huomattava mobiiliteknologian panos YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin" tekoälyä hyödyntävän ratkaisunsa ansiosta, jonka tarkoitus on estää Norjan villin atlantinlohen sukupuutto.
    - Olemme erittäin kunnioitettuja tästä palkinnosta. Erityiskiitos kuul