News -

Helen haluaa varmistaa kumppaniensa vastuullisuuden

Energiantuottaja Helenille on tärkeää, että myös heidän alihankkijansa toimivat samoilla kestävillä periaatteilla kuin yritys itse. Yksin arviointien tekeminen oli suuri urakka, joten Helen lähti vuonna 2013 mukaan toimittajien arviointia tekevään HSEQ-klusteriin. Helenin yksi keskeinen tavoite on saavuttaa tapaturmaton työpaikka.

Tilaajayritykset eli paljon palveluja ostavat yritykset perustivat Suomeen toimitusketjun vastuullisuuden arviointiin HSEQ-klusterin vuonna 2009. Siinä arvioidaan erityisesti samoilla työmailla toimivien kumppaniyritysten työterveyttä ja -turvallisuutta, ympäristöasioita ja laatua.

    -Kaikkia arviointeja ei tarvitse tehdä yksin. Saamme klusterista yhteisiä hyötyjä, kun toimittajien arviointeihin on valmis konsepti ja materiaalit. Tämä on tilaajayritykselle vaivaton tapa. Arviointi olisi tehtävä joka tapauksessa, Helenin yksikön päällikkö Rolf Karlsson sanoo.

Hyviä käytäntöjä myös Helenin käyttöön

Yksi osa yrityksen vastuullisuutta on varmistaa, että kumppanit toimivat vastuullisesti ja laadukkaasti. Samalla arviointi on tilaisuus oppia tuntemaan kumppaniyritys paremmin.

    -Voimme oppia kumppaneiltamme ja ottaa heiltä käyttöön hyviä käytäntöjä. Olemme saaneet vinkkejä esimerkiksi työturvallisuuden seurantaan ja raportointiin.

Arviointien käytännön toteutuksesta vastaa Kiwa Inspecta.

    -Kiwa Inspecta on ollut aktiivinen kehittämään esimerkiksi arviointityökaluja ja klusterin toimintaa. Kiwa Inspectan aktiivisuus on yksi merkittävä syy sille, että klusteri on edelleen olemassa ja kehittyy, Karlsson kertoo.

Ei virheiden etsintää, vaan toiminnan kehittämistä

Ennen arviointia yritys yleensä kokoaa kaiken aiheeseen liittyvän dokumentaation ja ohjeistukset yhteen. Tämän jälkeen järjestetään arviointitilaisuus.

    -Usein kumppania jännittää arviointitilaisuudessa. Ensimmäiset 15 minuuttia ovat jäykähköjä, kunnes arvioitavat huomaavat, ettei tilanteessa etsitä vikoja tai kytätä. Selvitämme toimintatavat ja annamme vinkkejä niiden kehittämiseen, Karlsson sanoo.

Mukana arviointikäynneillä

Helenillä on koettu hyväksi se, että tilaaja pääsee arviointeihin mukaan. Helen on myös sisällyttänyt tarjouspyyntöön edellytyksen HSEQ-arvioinnista.

    -Arvioinnin jälkeen tiedämme, ovatko järjestelmät ja toiminnot kunnossa. Jos puutteita on, korjauksista tehdään suunnitelma. Riskien vähentäminen on meille iso asia. Missään muussa arviointitavassa emme saisi toimittajista käyttöön näin tarkkoja tietoja.

Arvio uusitaan kolmen vuoden välein, jolloin nähdään myös se, mihin suuntaan yritys kehittyy.

    -Kaikissa meidän kumppaneissamme on tapahtunut kehittymistä. Se on tietysti paitsi yrityksen itsensä myös meidän etumme. Yhdenmukainen tapa tehdä arviointeja tuo myös vertailukelpoisuutta esimerkiksi saman toimialan yritysten välille, Karlsson kertoo.

Related links

Topics

  • Energy

Categories

  • johtaminen ja prosessit
  • laadunhallinta
  • hseq
  • toimittaja-arviointi
  • energiateollisuus
  • arviointi
  • työterveys ja -turvallisuus

Contacts

Related content

  • Delete halusi todentaa hyvät toimintatapansa asiakkailleen

    Vaatimukset ja lainsäädäntö tiukentuvat teollisuuden alalla jatkuvasti, ja samat vaatimukset kattavat koko arvoketjun. Siksi palvelujen ostajalla on oltava keino arvioida toimittajiaan. Myös toimittaja haluaa osoittaa hyvät toimintatapansa asiakkailleen. Ympäristöpalveluyritys Deletellä tehtiin sen tilaajayrityksille työturvallisuutta, ympäristöasioita ja laatua osoittava HSEQ-arviointi.

  • Yllätysten vähentäminen on kilpailukyvyn kasvattamista

    Teollisuuslaitoksilla ja yhteisillä työmailla toimii omien työntekijöiden lisäksi alihankkijoita eli toimittajia. Tyypillisesti yrityksissä ulkoistetaan vähintään siivouspalvelut. Miten varmistaa, etteivät tekijät aiheuta toisilleen vaaraa tai tee ympäristövahinkoja, vaan toimisivat yhdessä vastuullisesti ja laadukkaasti?

  • HSEQ-arviointi lisäsi toiminnan systemaattisuutta ja avoimuutta Lohjan korjauspalvelulle

    Lohjan korjauspalvelu on 20 hengen perheyritys. Yrityksessä tehdään muun muassa teollisuuden kunnossapitoa, koneiden mekaanista korjaamista sekä pienimuotoista konepajatoimintaa. Yritys toteutti HSEQ-arvioinnin vuoden 2016 toukokuussa. HSEQ-arviointi teki toiminnan kehittämisestä systemaattista ja yrityksen työntekijät ovat kiitelleet avoimuuden lisääntymisestä.

  • Metsä Group edellyttää kestävää kehitystä koko alihankintaketjultaan

    Metsäteollisuuskonserni Metsä Group haluaa varmistaa, että kaikki heille palveluja toimittavat yritykset toimivat sovittujen kestävän kehityksen ja turvallisuuden periaatteiden mukaisesti. Apuna tässä Metsä Group käyttää muun muassa toimittajille tehtäviä HSEQ-arviointeja.

  • Toimittaja-arviointi kehitti KSPT Insulationin toimintatavat paremmiksi

    Joskus laadun ja vastuullisuuden arviointi voi laittaa toimintatavat positiivisella tavalla uusiksi. Näin kävi eristys- ja telinemateriaaleja ja asennuspalveluja toimittavalle KSPT Insulationille. Yritys päätyi rakentamaan koko toimintajärjestelmänsä uusiksi saatuaan siihen uudenlaista näkökulmaa HSEQ-arvioinnista.

  • ISS Palvelut tähtää maailman parhaaksi palveluyritykseksi – HSEQ-arviointi apuna

    Kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys ISS Palveluiden Joutsenon toimipisteessä tehtiin HSEQ-arviointi vuonna 2017. Arvioinnissa tarkasteltiin toimipisteen lisäksi koko yrityksessä voimassa olevia käytäntöjä. HSEQ-arviointi on tuonut apua hyvin konkreettisiin asioihin ja sen perusteella on muun muassa saatu työntekijöiden liukastumisten määrää vähennettyä merkittävästi.