News -

Toimittaja-arviointi kehitti KSPT Insulationin toimintatavat paremmiksi

Joskus laadun ja vastuullisuuden arviointi voi laittaa toimintatavat positiivisella tavalla uusiksi. Näin kävi eristys- ja telinemateriaaleja ja asennuspalveluja toimittavalle KSPT Insulationille, jonka asiakas on HSEQ-klusterissa mukana oleva energiatuottaja Helen.

Tilaajayritykset eli palveluja ostavat yritykset perustivat vuonna 2009 Suomeen toimitusketjun vastuullisuuden arviointiin HSEQ-klusterin. Siinä arvioidaan erityisesti samoilla työmailla toimivien kumppaniyritysten työterveyttä ja -turvallisuutta, ympäristöasioita ja laatua.

Arviointi toteutettiin KSPT Insulationille vuonna 2015. Ennen varsinaista arviointitilaisuutta KSPT Insulationilla koottiin yhteen kaikki aihepiiriin liittyvä dokumentaatio ja ohjeistukset. Mukana arviointitilaisuudessa oli Helenin lisäksi useampia tilaajayritysten edustajia.

    -Koimme arvioinnin erittäin hyödylliseksi. Kävimme hyvin tarkkaan läpi toimintamallejamme ja -järjestelmää. Saimme myös vinkkejä ns. parhaista käytänteistä, joilla vastaavia asioita on hoidettu. Jotkut aikaisemmin arvioidut yritykset ovat halunneet jakaa näitä nimettöminä yhteiseen käyttöön. Tilaisuus oli oikeastaan vertaistukea, josta sai käytännön vinkkejä toimintaan. Arviointi oli kattava ja laaja, eikä se korostanut vain tiettyjä painopistealueita, KSPT Insulationin Harri Parkkinen kertoo.

Nollan tapaturman vuosi saavutettu

KSPT Insulation päätyi rakentamaan koko toimintajärjestelmänsä uusiksi. Projektia vetämään palkattiin ulkopuolinen laatusihteeri.

    -Saimme arvioinnista uskoa siihen, miten meidän asiakkaamme näkevät toimintamme. Emme olisi tehneet tässä mittakaavassa muutoksia ilman arviointia. Nyt toimintamme on mietitty ensikontaktista projektin luovutukseen ja jälkimarkkinointiin asti.

Kehitystyön tuloksena KSPT Insulation saavutti nollan tapaturman rajan vuonna 2016. Käytännössä toimintajärjestelmää kehitettiin niin, että työsuojelutoimikunta laitettiin toimimaan laaturyhmän tavoin. Lisäksi mukaan kuului paljon käytäntöjen suunnittelua ja jalkauttamista.

Toimintajärjestelmän lisäksi KSPT Insulationilla kehitettiin laatujärjestelmää. Laatujärjestelmän, toimintatapojen sekä työohjeiden päivittämiseen on osallistunut aiempaa laajempi joukko henkilöstöä eri yksiköiden laaturyhmistä.

Related links

Topics

  • Business enterprise, General

Categories

  • työterveys ja -turvallisuus
  • arviointi
  • johtaminen ja prosessit
  • laadunhallinta
  • hseq
  • toimittaja-arviointi
  • rakennusteollisuus
  • energiateollisuus

Contacts

Related content

  • Metsä Group edellyttää kestävää kehitystä koko alihankintaketjultaan

    Metsäteollisuuskonserni Metsä Group haluaa varmistaa, että kaikki heille palveluja toimittavat yritykset toimivat sovittujen kestävän kehityksen ja turvallisuuden periaatteiden mukaisesti. Apuna tässä Metsä Group käyttää muun muassa toimittajille tehtäviä HSEQ-arviointeja.

  • HSEQ-arviointi lisäsi toiminnan systemaattisuutta ja avoimuutta Lohjan korjauspalvelulle

    Lohjan korjauspalvelu on 20 hengen perheyritys. Yrityksessä tehdään muun muassa teollisuuden kunnossapitoa, koneiden mekaanista korjaamista sekä pienimuotoista konepajatoimintaa. Yritys toteutti HSEQ-arvioinnin vuoden 2016 toukokuussa. HSEQ-arviointi teki toiminnan kehittämisestä systemaattista ja yrityksen työntekijät ovat kiitelleet avoimuuden lisääntymisestä.

  • Helen haluaa varmistaa kumppaniensa vastuullisuuden

    Energiantuottaja Helenille on tärkeää, että myös heidän alihankkijansa toimivat samoilla kestävillä periaatteilla kuin yritys itse. Yksin arviointien tekeminen oli suuri urakka, joten Helen lähti vuonna 2013 mukaan toimittajien arviointia tekevään HSEQ-klusteriin. Arviointien käytännön toteutuksesta vastaa Kiwa Inspecta. Helenin yksi keskeinen tavoite on saavuttaa tapaturmaton työpaikka.

  • Delete halusi todentaa hyvät toimintatapansa asiakkailleen

    Vaatimukset ja lainsäädäntö tiukentuvat teollisuuden alalla jatkuvasti, ja samat vaatimukset kattavat koko arvoketjun. Siksi palvelujen ostajalla on oltava keino arvioida toimittajiaan. Myös toimittaja haluaa osoittaa hyvät toimintatapansa asiakkailleen. Ympäristöpalveluyritys Deletellä tehtiin sen tilaajayrityksille työturvallisuutta, ympäristöasioita ja laatua osoittava HSEQ-arviointi.

  • Yllätysten vähentäminen on kilpailukyvyn kasvattamista

    Teollisuuslaitoksilla ja yhteisillä työmailla toimii omien työntekijöiden lisäksi alihankkijoita eli toimittajia. Tyypillisesti yrityksissä ulkoistetaan vähintään siivouspalvelut. Miten varmistaa, etteivät tekijät aiheuta toisilleen vaaraa tai tee ympäristövahinkoja, vaan toimisivat yhdessä vastuullisesti ja laadukkaasti?

  • ISS Palvelut tähtää maailman parhaaksi palveluyritykseksi – HSEQ-arviointi apuna

    Kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys ISS Palveluiden Joutsenon toimipisteessä tehtiin HSEQ-arviointi vuonna 2017. Arvioinnissa tarkasteltiin toimipisteen lisäksi koko yrityksessä voimassa olevia käytäntöjä. HSEQ-arviointi on tuonut apua hyvin konkreettisiin asioihin ja sen perusteella on muun muassa saatu työntekijöiden liukastumisten määrää vähennettyä merkittävästi.

  • Uudenmaan Sairaalapesula ylsi HSEQ-arvioinnissa viiden parhaan joukkoon

    HSEQ-arvioinnissa keskitytään samoilla työmailla toimivien kumppaniyritysten työterveyden ja -turvallisuuden, ympäristöasioiden ja laadun arviointiin. Uudenmaan sairaalapesulalle arviointi tehtiin asiakkaan, HSEQ-klusteriin kuuluvan Helenin, pyynnöstä. Arviointihetkellä yritys oli viiden eniten pisteitä saaneen joukossa.