Ohita
Punainen Risti
Punainen Risti

Uutinen -

JYSK ja Lars Larsen Group tukevat 2 miljoonalla Tanskan kruunulla maanjäristyksen uhreja

Turkin ja Syyrian maanjäristyksen uhrien auttamiseksi JYSK ja Lars Larsen Group lahjoittavat yhteensä 2 miljoonaa Tanskan kruunua Punaiselle Ristille ja UNICEFille, jotka tarjoavat hätäapua tuhoalueilla.

Tilanne maanjäristyksen koettelemilla alueilla Turkissa ja Syyriassa vaatii toimia. Tämän vuoksi JYSK ja Lars Larsen Group haluavat auttaa Turkin ja Syyrian maanjäristyksen uhreja lahjoittamalla Punaiselle Ristille ja UNICEFille yhteensä 2 miljoonaa Tanskan kruunua. Kansainväliset humanitaariset järjestöt Punainen Risti ja UNISEF toimivat alueilla, joissa ihmiset tarvitsevat eniten hätäapua.

"Me, kuten kaikki muutkin, olemme seuranneet maanjäristysten jälkeistä epätoivoista tilannetta, ja olemme syvästi liikuttuneet inhimillisestä tragediasta, jonka luonnonkatastrofi on aiheuttanut paikalliselle väestölle. Jotta voimme auttaa uhreja parhaalla mahdollisella tavalla olemme päättäneet tukea Punaisen Ristin ja UNICEFin hätäaputyötä taloudellisesti lahjoittamalla 2 miljoonaa Tanskan kruunua”, Lars Larsen Groupin toimitusjohtaja Jesper Lund sanoo.

"Maanjäristysten ja sen jälkivaikutuksista kärsineiden ihmisten määrä Turkissa ja Syyriassa kasvavat edelleen tunti kerrallaan ja sitä kautta myös humanitaarisen avun tarve. Punainen Risti ja UNICEF ovat jo läsnä vaikutusalueella, ja heillä on tarvittavaa asiantuntemusta oikean ja tehokkaimman toimenpiteiden toteuttamiseksi, mitä tarvitaan kiireellisesti. Toivomme, että yhteinen lahjoituksemme on avuksi", sanoo JYSKin toimitusjohtaja Jan Bøgh.

Taloudellisen tuen lisäksi JYSK tutkii, pystyykö yritys tukemaan valikoimaan kuuluvilla tuotteilla, kuten peitoilla, makuupusseilla, patjoilla, matoilla tai muilla tuotteilla ihmisiä, jotka ovat ilman kotia.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3300 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.