Ohita
JYSK Suomi kolmannen kerran yksi Suomen parhaimpia työpaikkoja

Uutinen -

JYSK Suomi kolmannen kerran yksi Suomen parhaimpia työpaikkoja

Vähittäiskaupan toimialaan kuuluva JYSK on valittu kolmannen kerran peräkkäin kymmenen parhaan yrityksen joukkoon Suomen Parhaimmat Työpaikat -listauksessa. JYSK saavutti tänä vuonna seitsemännen sijan suurten yritysten sarjassa.

Listauksessa nostetaan yrityksiä, jotka tekevät erinomaista työtä omassa arjessaan työntekijäkokemuksen hyväksi. Listaus perustuu Great Place to Work -henkilöstötutkimuksen tulokseen sekä arviointiin mm. organisaation kulttuurista ja johtamisesta.

JYSKin HR Manageri Leena Saario on erittäin otettu sijoituksesta: Kiitos kuuluu upeille työntekijöillemme, esihenkilöille ja kouluttajille, jotka vastaavat JYSKin yrityskulttuurin ja arvojen jalkauttamisesta 94 eri myymälään. Henkilöstömme on erittäin sitoutuneita ja motivoituneita antamaan parhaansa. Työntekijämme arvostavat monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä, he nauttivat vastuusta ja haasteista, joita heille annetaan sopivasti. Olemme halunneet osallistua Great Place to Work tutkimukseen ja kilpailuun, koska haluamme rehellisen tuloksen henkilöstön työntekijäkokemuksesta sekä asioista, joita meidän pitää kehittää. Haluamme jatkossakin olla kaupan alan paras työpaikka, joka tarjoaa monipuolisia tehtäviä ja tarjoaa mahdollisuuksia kouluttautua ja edetä uralla.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3400 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.