Ohita
JYSK on Great Place to Work® -sertifioitu työpaikka

Tiedote -

JYSK on Great Place to Work® -sertifioitu työpaikka

JYSK Suomelle on myönnetty Great Place to Work® -sertifiointi tunnustuksena loistavasta työntekijäkokemuksesta ja hyvän työpaikan rakentamisesta.

JYSKin tavoitteena on olla kaupan alan houkuttelevin työpaikka.

Sen eteen JYSK tekee johdonmukaisesti töitä usealla eri tasolla: panostamalla henkilöstön ja esimiesten osaamiseen, kannustamalla toiset työntekijät huomioon ottavaan yrityskulttuuriin, johtamalla työn merkitystä ja palkitsemalla kannustavasti. Osallistumalla Trust Index –tutkimukseen JYSK halusi kartoittaa henkilöstön näkemykset jo tehdystä työstä. 

- Haluamme tehdä pitkäjänteistä työtä loistavan työpaikan rakentamisen eteen. Tutkimus antaa meille arvokasta ja hyödyllistä tietoa siitä, missä olemme onnistuneet työnantajana ja missä meillä on vielä kehitettävää. Henkilöstömme antamalla palautteella on vaikutusta JYSKin kehittämiseen niin yrityksenä kuin työpaikkana, kertoo JYSK Suomen maajohtaja Tuomas Piirtola.

Great Place to Work® -sertifikaatti myönnetään yritykselle, jonka työtyytyväisyyden kokonaisuutta osoittava Trust Index -tulos on vähintään 70 %.

- JYSK on hienosti onnistunut rakentamaan vahvaa yhteishenkeä, vaikka henkilöstö on jakautunut 90 eri toimipisteeseen. Tämän on mahdollistanut onnistunut viestintä ja luottamuksen ilmapiiri. Luottamuksesta viestii se, että 92% JYSKin työntekijöistä kokee, että heille annetaan paljon vastuuta. Henkilöstö kokee myös erittäin hienona ja arvostettavana asiana monipuoliset uramahdollisuudet. Trust Index-tutkimuksen mukaan 75% JYSKin työntekijöistä kokee, että heille tarjotaan koulutusta tai muita mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen, kommentoi Great Place to Workin yrityskulttuurin asiantuntija Joni Sarpo.

JYSK panostaa henkilöstöön

Tämän vuoden kyselyssä yritys sai todella hyvät arvosanat mm. yhteisöllisyydestä ja hyvästä, yhteen hiileen puhaltavasta tiimihengestä.

Meille työvoimavaltaisena yrityksenä henkilöstö on kaikki kaikessa. Meidän menestyksemme on kiinni siitä, että työntekijämme ovat sekä osaavia että motivoituneita tarjoamaan joka päivä Suomen parasta asiakaspalvelua, toteaa Tuomas Piirtola.

Seuraavaksi JYSK Suomi on mukana kilpailemassa Suomen Parhaan Työpaikan 2021 -tittelistä suurten yritysten kategoriassa.


Lisätietoja:

Tuomas Piirtola, Maajohtaja, JYSK Suomi: 040 768 2438, tup@jysk.com


Mikä Great Place to Work -sertifikaatti?

Great Place to Work® -sertifiointi on luotettava ja kansainvälisesti arvostettu tunnustus organisaation loistavasta työntekijäkokemuksesta ja hyvän työpaikan rakentamisesta. Sertifiointia varten organisaatiossa suoritetaan akateemisen tutkimustiedon pohjalta luotu Trust Index-tutkimus, johon organisaation työntekijät vastaavat anonyymisti. Sertifiointia voi hakea kuka vaan, ja se myönnetään, mikäli Trust Index on vähintään 70. Vertailun vuoksi Suomalaisen työelämän tila 2018 -tutkimuksen mukaan keskiverron suomalaisen organisaation Trust Index on 57. Sertifioinnin voi saada vuodeksi kerrallaan, jotta Great Place to Work voi todistaa jokaisen sertifioidun yrityksen olevan hyvä työpaikka juuri sillä hetkellä. Great Place to Work on tutkinut suomalaisia organisaatioita jo yli 15 vuoden ajan ja missiona onkin "Parempia työpaikkoja, parempaa liiketoimintaa, parempi yhteiskunta kaikille.

Lue lisää Trust Index-tutkimuksesta ja Great Place to Work® -sertifioinnista: https://www.greatplacetowork.fi/

Aiheet

Kategoriat


JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 900 myymälää ja yli 24 000 työntekijää 51 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaa Lars Larsen-konserni, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4.7 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 4,1 miljardia EUR.

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Liittyvä sisältö

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3300 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.