Ohita
Suomen houkuttelevin JYSK-myymälä Huittisissa

Tiedote -

Suomen houkuttelevin JYSK-myymälä Huittisissa

Kevään aikana kahdenkymmenen JYSK-maan kesken järjestettiin sisäinen kilpailu, jossa etsittiin houkuttelevinta JYSK-myymälää. Useiden eri tunnuslukujen ja kriteerien perusteella Huittisten myymälä valittiin Suomen houkuttelevammaksi myymäläksi. 

- Tämä on upea tunnustus, joka merkitsee todella paljon koko henkilökunnallemme. Teemme päivittäin töitä myymälän viihtyisyyden eteen, jotta asiakkaidemme olisi mahdollisimman mukava asioida myymälässämme. On ilahduttavaa, kun asiakkaamme ovat onnitelleet meitä ja kokevat, että voitto on ansaittu - silloin olemme onnistuneet, kertoo onnellinen myymäläpäällikkö Teele Pajunen.

Aluepäällikkö Pasi Hakala on erittäin ylpeä myymälän voitosta.

- Ketjussamme on useita houkuttelevia myymälöitä ympäri Suomen, joten arvelin kilpailusta tulevan tiukan. Uskoin kuitenkin, että Huittisten koko henkilökunnan tahto pitää myymälä priimakunnossa - ympäri vuoden - on vahva tekijä, jonka ansiosta myymälä tulee pärjäämään kärkisijoille. Inspirovalla myymälällä  ja tavoitteiden yhdessä saavuttamisella on merkittävä rooli myös työstä nauttimiseen.


JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 700 myymälää ja 22 000 työntekijää 52 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaja on tanskalainen liikemies Lars Larsen, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4.02 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 3.36 miljardia EUR.

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3400 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.