Ohita
JYSK jakoi perinteiset JYSK-stipendit kolmelle lahjakkaalle ja unelmiaan tavoittelevalle nuorelle paraurheilijalle.
JYSK jakoi perinteiset JYSK-stipendit kolmelle lahjakkaalle ja unelmiaan tavoittelevalle nuorelle paraurheilijalle.

Tiedote -

Vuoden 2021 JYSK-stipendit kolmelle nuorelle paraurheilijalle

JYSK jakoi kansainvälisen vammaisten päivän 3.12. kunniaksi perinteiset JYSK-stipendit kolmelle lahjakkaalle ja unelmiaan tavoittelevalle nuorelle paraurheilijalle. Tänä vuonna 1000 euron arvoiset stipendit saivat sulkapalloilija Venla Salo, uimari Daniela Sohlman ja yleisurheilija Santeri Karvo.

Kaikki kolme JYSK-stipendillä palkittua urheilijaa kuuluvat Nuorten paralympiaryhmään, johon valitaan vuosittain noin 25 lupaavaa urheilijaa kehittymään kohti huippua. Ryhmän urheilijoilla polku on auki aina paralympialaisiin asti, ja JYSK haluaa stipendien avulla kannustaa nuoria tällä polulla eteenpäin.

Stipendiaattien valinnoissa otetaan huomioon urheilijan kokonaisvaltainen kehittyminen ja tuloksen tekeminen, niin urheilussa kuin urheilukenttien ulkopuolellakin. Tänä vuonna stipendiaateille yhteistä on myös sitkeys ja motivoitunut asenne urheiluun.

- Urheilijan polku ei aina etene suunnitelmien mukaan. Terveyshuolista huolimatta Santeri ei koskaan ole antanut periksi ja se on tärkeä ominaisuus urheilu-uralla. Nyt, kun terveys on saatu taas kuntoon, on aika asettaa uudet tulostavoitteet ja palata tavoitteellisen harjoitteluun, perustelee Paralympiakomitean kehityspäällikkö Katja Saarinen yleisurheilija Santeri Karvon valintaa.

Uimari Daniela Sohlmanin vuosi taas on ollut osoitus siitä, että terveillä harjoituspäivillä päästään tavoitteisiin.

- Danielan pitkäjänteinen seurapolku ja tavoitteellinen päivittäisharjoittelu vie urheilu-uraa kohti aikuisten maajoukkuetta. Tänä vuonna SM-uinneista hänen saaliinaan oli yksi kulta ja kolme hopeaa, Saarinen kertoo.

Sulkapalloilija Venla Salon avoimen asenteen oppia uutta ja tulla harjoituksiin aina motivoituneena Saarinen mainitsee tärkeiksi urheilijan ominaisuuksiksi, joita valmentajat arvostavat.

- Nuorena urheilijana Venla näyttää myös erinomaista esimerkkiä siitä, että urheilijaksi kasvamiseen kuuluu treenin lisäksi vastuun ottaminen omien asioiden hoitamisesta kokonaisuudessaan, Saarinen kehuu.

Helsingin Musiikkitalolla kansainvälisenä vammaistenpäivänä 3.12. järjestetyssä Nuorten paralympiaryhmän tilaisuudessa stipendejä jakamassa oli myös JYSK Suomen maajohtaja Tuomas Piirtola.

- Yhteistyö Suomen Paralympiakomitean kanssa sopii yrityksemme arvoihin. Nuorten tukeminen ja kannustaminen kohti tavoitteita sekä palkitseminen onnistumisista on tärkeää niin töissä kuin urheilussakin. JYSK on jakanut stipendejä nuorille urheilijoille jo vuodesta 2015 alkaen, ja kaksi heistä on edustanut jo Suomea paralympialaisissa. On ilo ja kunnia palkita tällä kertaa Venla, Daniela ja Santeri hyvistä suorituksistaan. Koemmekin suurta ylpeyttä saadessamme olla mukana tukemassa nuoria urheilijoita.

JYSK on Suomen Paralympiakomitean pääyhteistyökumppani, ja on jakanut stipendejä Nuorten paralympiaryhmän urheilijoille vuodesta 2015 saakka. JYSK myös teki alkuvuoden tyynykampanjalla kerätyistä tuotoista ensimmäisen merkittävän lahjoituksen elokuussa avautuneeseen uuteen Paralympiarahastoon.

Lue lisää:

Paralympiarahastolle ensimmäinen merkittävä lahjoitus

JYSK Suomi: ”Erilaisuus on rikkaus”

Lisätiedot:

Timo Mäkynen, kumppanuuspäällikkö, Suomen Paralympiakomitea, timo.makynen@paralympia.fi, +358 40 159 8199

Tuomas Piirtola, maajohtaja, JYSK Suomi, tup@jysk.com, +358 40 768 2438


Aiheet

Kategoriat


JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 3000 myymälää ja yli 26 500 työntekijää 50 maassa. JYSKin omistaa Lars Larsen-konserni, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4.8 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 4,1 miljardia EUR.

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi

Liittyvä sisältö

Tervetuloa JYSK Suomi !

JYSK on kansainvälinen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistunut tanskalainen perheyritys. Skandinaaviset juuret ja muotoilukieli tekee sisustamisesta helppoa niin kotona, toimistossa kuin ulkona puutarhassa.

JYSKillä on yli globaalisti 3400 myymälää ja verkkokauppa 48 eri maassa. Tarjoamme huipputarjouksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua lähellä asiakasta.

Perustaja Lars Larsen avasi ensimmäisen myymälänsä Tanskassa vuonna 1979. Nykyään JYSK työllistää yli 30 000 kolleegaa. JYSK on osa perheomistuksessa olevaa Lars Larsen -konsernia, jonka kokonaisliikevaihto oli 5.9 € miljardia. JYSKin kokonaisliikevaihto oli 5.2 miljardia euroa tilikaudella 2022/23.