Tiedote -

HUIPPUINNOVAATIO TAHDISTAA JO KYMMENIÄ SUOMALAISIA SYDÄMIÄ

Innovaatiot lääketieteellisessä teknologiassa johtavat yhä pienempiin ja huomaamattomampiin laitteisiin. Maailman pienin sydämentahdistin Micra™ Transcatheter Pacing System (TPS) –tahdistaa jo 31 suomalaista sydäntä.

Vain vitamiinipillerin kokoinen. Asentaminen onnistuu kardiologilta keskimäärin 28 minuutissa. Ei näy päälle. Tällainen on maailman pienin sydämen tahdistin Micra TPS, lääketieteellisen teknologian huippusaavutus. Micra TPS on kooltaan vain yhden kymmenesosan perinteisestä tahdistimesta. Merkittävin ero on kuitenkin se, että tahdistin on johdoton, minkä ansiosta se voidaan asentaa suoraan sydämeen potilaalle, joka kärsii sydämen hidasrytmisyydestä. Suomessa asennetaan vuosittain 4500 sydämentahdistinta.

Suomessa ensimmäinen Micra TPS –tahdistin asennettiin marraskuussa 2015. Nyt minitahdistin löytyy jo 31 suomalaisesta sydämestä. Niistä suurin osa on asennettu Satakunnan keskussairaalan sydänyksikössä Porissa.

-Asentaminen on helppoa ja nopeaa sekä potilaalle että lääkärille. Suurin etu on kuitenkin johdottomuus. Perinteisissä tahdistimissa johdot ja tahdistinpatteri voivat tulehtua ja se on kaikkein ikävintä potilaalle, sillä silloin tahdistin pitää ottaa pois, kunnes infektio on saatu talttumaan. Se tulee kalliiksi myös järjestelmälle, kertoo ylilääkäri Pasi Karjalainen Satakunnan keskussairaalan sydänyksiköstä.

Micra TPS ja muita lääketieteellisen teknologian innovaatiota on tällä viikolla esillä maailman johtavan lääketieteellisen teknologian valmistajan Medtronicin kiertävässä näyttelybussissa, joka vierailee Suomen kardiologisen seuran vuosikokouksessa.

–Me Medtronicilla teemme joka päivä töitä, jotta potilaat eri puolilla maailmaa voisivat paremmin. Pienet laitteet, jotka näyttelyssä ovat esillä, ovat erinomaisia esimerkkejä siitä arvosta, jonka innovaatio tuottaa potilaille, lääkäreille ja terveydenhuoltojärjestelmälle, sanoo Medtronicin maajohtaja Panu Lauha.

Näyttelyssä tavattavissa ja haasteltavissa ovat sekä Satakunnan keskussairaalan sydänyksikön ylilääkäri Pasi Karjalainen sekä Medtronicin maajohtaja Panu Lauha.

Aika: 6.10. 2016 kello 13

Paikka: Helsingin Messukeskus, Kokoustamo

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Viestintäjohtaja Marianne Reedtz Sparrevohn, +45 51990833 tai maajohtaja Panu Lauha 09-62268400

Tietoa Medtronicista

Medtronic plc (www.medtronic.com) on maailman johtava lääketieteellisen teknologian kehittäjä. Medtronicin tuotteet auttavat miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa lievittäen kipua, edistäen terveyttä ja pidentäen elinikää. Medtronic työllistää yli 85 000 ihmistä ja tarjoaa palveluitaan lääkäreille, sairaaloille ja potilaille yli 160 maassa. 

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • medtronic
  • micra
  • pacemaker

Vuonna 1949 lääkealan korjausyhtiöksi perustettu yhtiömme kuuluu nyt maailman suurimpiin lääkealan tekniikan, palvelujen ja ratkaisujen yhtiöihin, jonka palveluksessa on kaikkialla maailmassa yli 85 000 ihmistä palvelemassa lääkäreitä, sairaaloita ja potilaita yli 160 maassa. Lisätietoja osoitteesta ­www.Medtronic.fi.

Yhteyshenkilöt

Marianne Reedtz Sparrevohn

Lehdistön yhteyshenkilö Director of Corporate Communications, EMEA PR & Communications +45 51990833

Liittyvä sisältö