Ohita

Tiedote -

Tutkimus: Huono kotikasvatus syynä kouluhäiriköintiin

Uusi kyselytutkimus paljastaa vanhempien syyttävän koululevottomuuksista kotikasvatuksen puutetta.

Tuore kyselytutkimus kertoo karua kieltä koulujen tilanteesta. Jopa 85 % kaikista tutkimukseen vastanneista oli sitä mieltä, että peruskoulun opettajilta on viety mahdollisuudet pitää yllä järjestystä koululuokissa. Myös kouluikäisten lasten vanhemmista 85 % koki, että opettajilla on liian vähän toimivaltuuksia puuttua koulutyötä häiritsevien oppilaiden käytökseen.

Pitkään käyty keskustelu, siitä onko vika koulun vai kodin, sai tutkimuksesta lisävalotusta. YouGov Finlandin ja Viestintätoimisto Deskin tekemään kyselytutkimukseen vastanneista 44 % koki levottomuuksien ja häiriköinnin pohjimmaiseksi syyksi puutteellisen tai huonon kotikasvatuksen. Kouluikäisten lasten vanhemmista kotikasvatusta syytti kaksi viidesosaa. Selvä ero oli myös miesten ja naisten välillä. Lähes puolet miehistä koki kasvatuksen puutteen syypääksi, kun naisista sama luku oli 40 %.

Toiseksi suurin joukko nosti syyksi liian suuret luokkakoot: naisista hieman alle kolmannes oli tätä mieltä, miesten kohdalla sama luku oli vain 16 %. Opettajien toimivaltakysymys nousi vasta kolmanneksi, sillä kaikista vastanneista hieman alle 20 % nosti tämän keskeisimmäksi syyksi.

Tutkimuksen toteutti YouGov Finland yhteistyössä Viestintätoimisto Deskin kanssa. Tutkimukseen vastasi 1006 18-74-vuotiasta suomalaista. Tiedot kerättiin web-kyselynä 5.9. – 9.9.2012 välisenä aikana YouGov Groupin kuluttajapaneelissa. Paneeliin kuuluu 25.000 suomalaista.

Lisätiedot:

Vilja Rydman, viestintäkonsultti,
vilja.rydman@deski.fi,
040 545 0521

Aiheet


Viestintätoimisto Deski Oy

Viestintätoimisto Deski on perustettu vuonna 2005 ja se kuuluu Suomen 5 suurimman toimiston joukkoon. Deski on taktinen ja strateginen toimija, joka toteuttaa asiakkaidensa viestintästrategiaa tuloksellisin ja luovin keinoin. Deski tarjoaa uudenlaisia konseptoituja viestintäpalveluja ulkoiseen ja sisäiseen viestintään. Viestintätoimisto Deskin kotisivut: www.tiedottaja.fi. Toimittajien ideapankki: www.deski.fi.

Mynewsdesk – älykäs PR- ja brändialusta

Ruotsalaisten journalistien ja verkkokehittäjien luotsaama Mynewsdesk on älykäs PR- ja brändialusta. Sen avulla voit saavuttaa helposti omalle brändillesi tärkeimmät henkilöt ja lisätä heidät omaan verkostoosi. Voit esittää uutisia, videoita, kuvia ja muuta sisältöä hakukoneoptimoidussa uutishuoneessa, saat reaaliaikaista asiakaspalautetta ja voit samanaikaisesti päivittää sisältöä sosiaalisen median kanavissa. Mynewsdesk palvelee yli 25 000 yritystä, ja asiakastyytyväisyysaste on 97 %.

Saadaksesi lisää tietoa Mynewsdeskistä, seuraa meitä:

Twitter
LinkedIn
Facebook
YouTube
Flickr
Slideshare
Newsroom

Yhteyshenkilöt

Press Officer on Duty

Press Officer on Duty

Lehdistön yhteyshenkilö Lehdistökyselyt
Sofia Thorngren

Sofia Thorngren

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Marketing Communications

Uutishuone on organisaatiosi näyteikkuna

Mynewsdesk on Pohjoismaiden johtava viestinnän ja sisältömarkkinoinnin alusta, jota käyttää noin 5000 yritystä ja 77 000 käyttäjää päivittäin. Pilvipalveluihin perustuvat ratkaisumme sisältävät mediaseurannan, uutishuoneet ja tiedotteiden digitaalisen jakelun sekä PR-tulosten analysoinnin. Vuonna 2003 Tukholmassa perustettu Mynewsdesk on osa norjalaista mediayhtiötä, NHST Media Group AS.