Ohita

Uutisarkisto

  • Orkla Suomen innovaatio- ja vastuullisuusjohtaja Katja Salminen

    Planetaarisesta ruokavaliosta puhutaan paljon – mistä siinä on oikeastaan kyse?

    Kuinka voisimme syödä niin, että turvaisimme maapallon kasvavalle väestölle riittävän ravinnonsaannin, ehkäisisimme huonosta ruokavaliosta johtuvia sairauksia ja samalla edistäisimme kestävää kehitystä ja jarruttaisimme ilmastonmuutosta? Kuulostaa melkoiselta urakalta – ja ehkä hiukan ahdistavaltakin.

  • Orkla Suomen toimitusjohtaja Pasi Flinkman

    Ukrainan sota aiheuttaa merkittäviä haasteita päivittäistavarakaupalle

    Kuten koko muu maailma, myös me Orklalla seuraamme Ukrainan kriisiä tarkasti. Me emme voi hyväksyä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja osallistumme osaltamme demokratian puolustamiseen sekä taloudellisilla pakotteilla että humanitaarisella avulla. Olemme muun muassa lakkauttaneet oman tuotantomme Venäjällä.
    Olenkin erittäin ylpeä siitä suuresta auttamisenhalusta, mikä työntekijöissämme ja Orkla-y

  • Orkla Suomen innovaatio- ja vastuullisuusjohtaja Katja Salminen

    Näkökulma: Vastuullisuus tuotekehityksen osana

    Suurin osa ihmisistä haluaa toimia oikein ja vastuullisesti, mutta ostopäätökset tehdään kiireessä eikä vastuullisuuden tunnistamiseen ole aikaa. Tiedolla on tärkeä rooli vastuullisuuden edistämisessä, kirjoittaa Orkla Suomen innovaatio- ja vastuullisuusjohtaja Katja Salminen.

  • Orklan tavoitteena on olla tulevaisuudessa yksi johtavista vaihtoehtoisten proteiinien tuottajista

    Vegeen vaihtaminen on ilmastoteko

    Kasvipohjaisella ruokavaliolla on merkittävä rooli ilmastovaikutuksen pienentämisessä. Kasvipohjaisten tuotteiden lisääminen onkin vahvasti Orklan agendalla tulevien vuosien ajan, ja tavoitteenamme on olla yksi johtavista vaihtoehtoisten proteiinien tuottajista vuoteen 2030 mennessä.

  • Perunankuorista biokaasua ja hävikkikarkit Hukkapussiin – Miten Orklalla taistellaan hävikkiä vastaan?

    Perunankuorista biokaasua ja hävikkikarkit Hukkapussiin – Miten Orklalla taistellaan hävikkiä vastaan?

    Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa sekä ympäristöä että taloutta. Ruokahävikki ja kierrätys ovatkin nyt vastuullisuuden kuuma peruna, ja alan toimijat kilpailevat keskenään antaessaan vinkkejä siitä, miten jokainen meistä voi pienentää omaa hävikkiään. Tämä onkin tärkeä asia, sillä 400-500 miljoonan kilon vuosittaisesta ruokahävikistä 30 % syntyy juuri kotitalouksissa.
    Myös teollisuuden osa ruo

  • Hattu päästä Suomen päivittäistavarakaupalle – koronavuosi osoitti alan ketteryyden ja vastuullisuuden

    Hattu päästä Suomen päivittäistavarakaupalle – koronavuosi osoitti alan ketteryyden ja vastuullisuuden

    Päivittäistavarakauppaa on alaa heikommin tuntevien keskuudessa pidetty aika perinteisenä, hitaasti uudistuvana ja jopa muutosvastaisena toimialana. Alalla työskentelevät tietävät työn olevan todella innovatiivista ja hyvinkin edistyksellistä tekemistä sekä todella nopeaa reagointia jatkuviin muutoksiin, käsittämättömän suuria datamassoja hyödyntäen.

  • Orklan viestintäjohtaja Nina Olin

    Vastuullisuudella on väliä – mutta sen ei tarvitse olla vaikeaa

    ​Jos korona-sanan lisäksi saisin valita yhden sanan, joka on kaikkien huulilla, se olisi vastuullisuus. Päättäjät pähkäilevät keinoja, joiden avulla voimme pysäyttää kielteisen ilmastokehityksen. Yrityksille vastuullisuudesta on tullut hygieniatekijä, jota ilman yritys ei voi enää toimia uskottavasti. Myös yksilöiltä odotetaan yhä vastuullisempaa toimintaa ympäristön ja planeetan pelastamiseksi.

  • Skenaariotyö tukena tulevaisuuteen varautumisessa

    Skenaariotyö tukena tulevaisuuteen varautumisessa

    ​Keväällä 2020 koronapandemia riehui Euroopassa. Suomalaiset hamstrasivat WC-paperia, hygieniatuotteita ja pitkään säilyviä elintarvikkeita. Verkkokauppa kasvoi dramaattisesti tasolle, jota odotettiin vasta vuosien päästä. Kodista tuli sekä työntekemisen, päivähoidon, opetuksen että viihteen keskus.