Ohita
Vinkkejä niille, joilla ei ole aikaa treenata

Uutinen -

Vinkkejä niille, joilla ei ole aikaa treenata

Liikunnan määrää ei ole aina helppoa lisätä. Kukapa ei olisi päättänyt aloittavansa säännöllisen liikunnan ja myöhemmin huomannut, ettei taaskaan ehtinyt jumppaan tai lenkille.

Tällöin kannattaa ottaa kaikki irti arkiliikunnasta. Ohessa vinkkejä auttamaan alkuun - vaikka ei aikaa olisikaan.

1. Venyttele päivälle hyvä alku: Kurota kädet kohti kattoa ja ajattele positiivisia ajatuksia. Hyvä vire aamusta auttaa jaksamaan koko päivän.

2. Jää bussista pois yksi tai useampi pysäkki aikaisemmin kuin pitäisi tai pysäköin autosi kauemmaksi kuin yleensä, niin saat kävellä vähän enemmän.

3. Vatsalihasliikkeitä voi tehdä myös istuen tai seisten vaikka työpisteellä. Purista ja vapauta vatsalihaksia 2–3 minuuttia kerrallaan 3 kertaa päivässä. 

4. Nouse rappusia aina kun mahdollista, ja harppaa vaikka pari askelta kerrallaan.

5. Kun työpäivä on lopuillaan, venyttele kohti kattoa ja kierrä päätä hieman puolelta toiselle. Näin töiden jättäminen ja huolet helpottuvat ja keho voi rentoutua paremmin.

6. Voit tehdä enemmänkin kuin edellä olevat. Sinun ei silti tarvitse miettiä montako kiloa on tarkoitus pudottaa tai kuinka monta kilometriä hölkätä. Jos et ole aikaisemmin kävellyt yhtään, jo pienikin parannus riittää. Esimerkiksi vartin verran viitenä päivänä viikossa.

7. Liikunnan määrää voi lisätä vähitellen. Kävelyaikaa voi kasvattaa esimerkiksi puoleen tuntiin ja lisää vähän nopeutta, niin siitä tulee entistä tehokkaampaa.

8. Mutta jos todellakaan et ehdi liikkua edes puolta tuntia, niin älä jätä aikaisempia hyviä tapoja pois, ja kävele edes joskus puolisen tuntia tai enemmän. Tärkeintä on saada edes pientä liikuntaa. Pienet happihyppelyt auttavat jaksamaan henkisestikin paremmin.

Lähde: http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta/liikunta_ja_painonhallinta/arkiliikunta_painonhallinnan_apuna

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi