Ohita

Tiedote -

Möller on tuoteryhmänsä luotetuin merkki Suomessa

Möller on valittu Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi merkiksi omassa tuoteryhmässään.

Möller sai valitsijoiltaan kategoriansa korkeimman arvion laadussa, hintansa arvoisuudessa ja kuluttajien tarpeiden ymmärtämisessä.

Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet avoimella kysymyksellä omasta mielestään luotetuimman tuotemerkin, jonka jälkeen he arvioivat sen neljää eri ominaisuutta asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva ja kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen.

Yhdettätoista kertaa toteutettu tutkimus on yksi suurimmista Euroopassa tehtävistä kuluttajatutkimuksista. Mukana oli 16 maata ja vastaajia yhteensä 33 005. Suomessa kyselyyn vastasi 2 999 Valitut Palat -lehden tilaajaa. Otos poimitaan väestöä edustavasti ja lopulliset tulokset painotetaan iän (20+ vuotta) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi. Tutkimuksessa selvitettiin avoimella kysymyksellä, mitkä ovat kyselyyn vastanneiden mielestä luotetuimmat tuotemerkit kaikkiaan 35 eri tuoteryhmässä.


Aiheet

Kategoriat


Axellus Oy on Suomen johtava terveystuotteiden markkinoija ja alan vastuullinen kehittäjä. Tarjoamme helppokäyttöisiä ja terveyttä edistäviä tuotteita ja palveluita pohjoismaiseen ravitsemusosaamiseemme perustuen. www.axellus.fi



Yhteyshenkilöt

Nina Olin

Nina Olin

Lehdistön yhteyshenkilö HR- ja viestintäjohtaja 0505727470
Eine Alho

Eine Alho

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager / Viestintäpäällikkö 0503053057

Edustamme Suomessa yli 60 tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen

Haluamme tehdä elämästä parempaa paikallisilla brändeillä, jotka tuottavat iloa ja ovat vastuullisempia valintoja. Suomessa toimivat Orkla-yritykset edustavat yli 60 rakastettua tuotemerkkiä arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.

Orkla Finland
Äyritie 16
01510 VANTAA
Suomi