Tiedote -

Lainsäädäntö vastaamaan lääkekehitystä

Kaikilla potilailla tulee olla yhtäläiset oikeudet saada parasta mahdollista hoitoa. Valitettavasti korvausjärjestelmämme ei ole pysynyt lääkekehityksen mukana. Hidas korvattavuuspäätös estää pahimmillaan lääkkeiden käytön.

 

Yhä useampia vaikeasti sairaita potilaita voidaan parantaa tai heidän taudin etenemistään hidastaa. Syöpähoidot ovat esimerkki alasta, jolla kehitys on ollut nopeaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on metastaattisen melanooman hoitoon tarkoitettu vemurafenibi-hoito, Zelboraf, joka vuosikymmenten kehitystyön jälkeen tuo myös tähän syöpään hoitomuodon.

Osa uusista syöpälääkkeistä on suun kautta otettavia, kuten vemurafenibi. Se kuuluu siten Kelan lääkekorvausten piiriin. Erityiskorvattavuuspäätöksen saaminen kestää kuitenkin useita vuosia.

Syövän hoito ja lääkkeet on perinteisesti yhdistetty sairaalahoitoon, mutta nykyinen lääkekehitys mahdollistaa myös avohoidossa otettavia lääkkeitä. Sairaalalääkkeiden rahoitus toteutetaan eri tavalla.

– Kaksikanavaisuus lääkkeiden rahoituksen osalta on ongelma ja johtaa osaoptimointiin, kun tiukassa taloudellisessa tilanteessa kukin taho haluaisi saada kustannukset siirrettyä toiselle. Potilaiden etua ei palvele nykyinen käytäntö, jossa annostelumuoto määrittelee sen, kuka maksaa lääkkeen ja kuinka kauan kuluu aikaa, että lääke tosiasiallisesti on kaikkien vakavasti sairaiden potilaiden saatavilla, Market Access Director Nina Isonen-Sjölund Rochelta toteaa.

 

Erityiskorvattavuutta odotetaan yli kolme vuotta

Hallitusohjelmassa on kirjaus, että lääkekorvausjärjestelmää tulee kehittää. Lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistuksessa tulee huolehtia, että vakavasti sairaat potilaat Suomessa saisivat mahdollisimman nopeasti oikeanlaiset lääkkeet käyttöönsä. Nykyinen rahoitusjärjestelmä ohjaa ja pahimmillaan estää lääkkeiden käyttöä.

”Olemme hakeneet lääkkeelle välittömästi myyntiluvan saamisen jälkeen korvattavuutta, mutta valitettavasti korvattavuuspäätöksen saaminen on hidas prosessi”, sanoo Nina Isonen-Sjölund.

Tällä hetkellä lääkkeen saaminen erityiskorvattavaksi kestää Lääketeollisuus ry:n vuonna 2011 tekemän käsittelyaikatutkimuksen mukaan keskimäärin n. 1100 päivää.

 

                               

Lisätietoja:

 

Nina Isonen-Sjölund
Market Access Director
Responsible Pharmacist
Roche Oy
Puhelin 010 554 5612 tai 040 765 9629
nina.isonen-sjolund@roche.com                                                                                                                                 

Koodi RCH 12/04/12

Aiheet

  • Lääketiede, lääke

Kategoriat

  • roche
  • lääkehoito
  • syöpä
  • korvattavuus
  • vemurafenibi

Roche

Roche on maailman johtava tutkimukseen keskittyvä terveydenhuoltoalan konserni lääketeollisuuden ja diagnostiikan alalla. Rochen pääkonttori sijaitsee Baselissa, Sveitsissä. Roche on maailman suurin bioteknologia-alan yritys, joka valmistaa lääkkeitä syöpätautien, virologian, tulehdussairauksien sekä aineenvaihdunta- ja keskushermostosairauksien hoitoon.

Roche on myös maailman johtava yritys in-vitro ja syöpädiagnostiikan alalla sekä edelläkävijä diabeteksen diagnosoinnissa. Rochen yksilöityyn terveydenhuolto-ohjelmaan kuuluvat lääkkeet ja diagnostiikkatyökalut tarjoavat todellisia parannuksia terveyden edistämiseen, potilaiden elämänlaadun parantamiseen ja odotettavissa olevaan elinaikaan.

Yhteyshenkilöt

Andrei Nahkala

Lehdistön yhteyshenkilö Public Policy Manager +358 40 5932127

Liittyvä sisältö